

MATTI MATIKAINEN
Viikon 2/2015 luetuin
Pariisin isku ei yllättänyt Halla-ahoa: Terroristit karkotettava Länsi-Euroopasta
Terroristien tuhoisa isku pariisilaisen satiirilehden toimitukseen ei yllättänyt perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa. Hänen mielestään tällaiset iskut täytyy estää uskottavalla pelotteella, joka luo kynnyksen islamistisille terroristeille ryhtyä tällaisiin tekoihin.
– Islamilaiselle terrorismille pitäisi olla laissa niin rankat pelotteet, että se ehkäisisi tällaista toimintaa, Halla-aho sanoi tuoreeltaan Brysselistä.
Tanskan iskut ja
uhat muistetaan yhä
– Ei tämä tullut yllätyksenä. Etenkin Tanskassa ja Ruotsissahan on tehty jo aiemmin murhayrityksiä sekä iskuja pilapiirtäjiä sekä heidän piirroksiaan julkaisseita lehtien toimituksia vastaan. Ranskan viranomaiset ovat myös kertoneet, että he ovat estäneet aiemmin jopa 15 vastaavaa terroriyritystä. Nyt ei siinä enää onnistuttu.
Eli Ranskassa ei ole vain pidetty uhkaa esillä julkisuudessa?
– Asiasta on oltu hiljaa, ettei annettaisi julkisuudella aseita terroristien käsiin, Halla-aho arvioi.
Ei mikään yksittäisen
ihmisen päähänpisto
Pariisin isku tapahtui sen jälkeen, kun Charlie Hebdo –satiiriviikkolehti julkaisi tweetin sarjakuvasta, joka pilkkasi Islamilaisen valtion johtajaa Abu Bakr al-Baghdadia. Onko tämä siis selvästi ISIS-järjestön kosto?
– Minulla ei tietenkään voi olla sen tarkempaa tietoa iskusta. Se voi olla myös itsenäisesti toimivan uskonnollisesti motivoituneen ryhmän tekemä isku, mutta sen organisoitu tekotapa osoittaa, ettei se mikään yksittäisen ihmisen päähänpisto ollut, Halla-aho toteaa.
Siihen viittaavat myös iskun kahden tekijän luotiliivit, kommandopipot ja sarjatuliaseet.
Islamisteille luotava
voimakas pelote
Mitä tästä tapauksesta pitäisi oppia Suomessa ja maailmalla – miten iskuun pitäisi reagoida?
– Kaikki islamilaisen radikalismin kanssa tekemisissä olevat ihmiset pitäisi karkottaa Länsi-Euroopasta. Esimerkiksi näitä ISISin riveissä taistelemaan lähteneitä ei pitäisi missään nimessä päästää takaisin. Sama koskee erilaisia radikaalisaarnaajia ja imaameita, joita Suomessakin on päässyt täysin vapaasti vierailemaan sekä terrorismia rahoittaneita ihmisiä. Tilanne pitäisi ottaa vakavasti ja pitäisi tarkemmin pitää silmällä, mitä islamilaisissa yhteisöissä, esimerkiksi moskeijoissa tapahtuu, Halla-aho täsmentää.
– Pitäisi luoda voimakas pelote islamisteille, että Eurooppa suhtautuu vakavasti tilanteeseen ja ettei tällaisten järjestöjen kanssa pidä olla missään tekemisissä eikä osallistua tällaiseen toimintaan millään tavalla.
VELI-PEKKA LESKELÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tossavainen: Islamilaisuuden ja läntisen elämäntavan vaikea ristiriita

Tossavainen: Miten torjumme ääri-islamilaisuuden uhan?

Pariisin terroristi: “Ei mitään henkilökohtaista” – Bataclanin terrori-iskua puidaan nyt oikeudessa

Iran varoittaa Ranskaa Charlie Hebdon julkaisemista ajatollahin pilakuvista: ”Tämä ei jää ilman tehokasta vastausta”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Samuli Salminen ja Simo Grönroos avaavat karuja tutkimustuloksia: Maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymiseen vaan Ponzi-pyramidihuijaus, joka pahentaa tilannetta

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää