Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Pankkeja ei tule pääomittaa EVM:n kautta – “kuin antaisi palovakuutuksen kun talo on jo tulessa”

18.12.2013 |16:32

Suuren valiokunnan perussuomalaiset eivät hyväksy pankkien suoraa pääomittamista EVM:n kautta. Perussuomalaisten mielestä kansallisvaltioiden on nykyisen kriisin ratkaisussa itse vastattava omien pankkisektoreidensa mahdollisesta pääomittamisesta, sillä myös valvonta on ollut kansallisvaltioiden vastuulla silloin kun kriisiin johtaneet virheet on tehty.

– EVM:n suoran pääomittamisen alkaminen yhteisen pankkivalvonnan käynnistämisen jälkeen ei millään muotoa siirtäisi vastuuta vanhoista virheistä. EVM:n käyttö pankkien suoraan pääomittamiseen tässä tilanteessa on kuin antaisi palovakuutuksen silloin kun talo on jo tulessa, toteavat valiokunnan perussuomalaiset Pietari Jääskeläisen (ps.) allekirjottamassa tiedotteessa.

EU-asioista vastaava eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tämän päivän kokouksessaan muun muassa pankkien suoraa pääomittamista Euroopan vakausmekanismin kautta. Asia on esillä Eurooppa-neuvoston tapaamisessa myöhemmin tällä viikolla. Pääministeri Jyrki Katainen antoi valiokunnalle ennakkoselvityksen europäättäjien kokouksesta ja kävi samalla hakemassa itselleen neuvottelumandaatin.

– Käytännössä ehdotuksen läpi meneminen tarkoittaisi sitä, että suomalaiset laitettaisiin maksamaan muiden maiden pankkikriisit. Ehdotuksen tekee kummalliseksi myös se, että pankkiunioniin osallistuminen ei edellytä osakkuutta EVM:ssä. Näin ollen esimerkiksi Ruotsi voisi liittyä pankkiunioniin ja saada tarvittaessa tukea EVM:stä osallistumatta lainkaan sen rahoitukseen, perussuomalaiset huomauttavat.

Perussuomalaiset esittivät myös, että Suomi nostaisi Eurooppa-neuvostossa esiin seuraavat ongelmakohdat: EVM:llä on sopimusten mukaan etuoikeutetun velkojan asema, mutta pankkien suora pääomittaminen vakausmekanismin kautta tarkoittaisi esim. kriisipankkien osakkeiden ja muiden heikommassa asemassa olevien instrumenttien hankkimista.

– Toisin sanoen EVM:stä on tulossa roskapankki. Lisäksi EVM-sopimuksessa todetaan suoraan, että tukea ei saa antaa suoraan rahoituslaitoksille. Nyt käsittelyssä oleva ehdotus vaatisi sopimuksen muuttamista.

Suureen valiokuntaan kuuluvat Pietari Jääskeläisen ohella perussuomalaisten kansanedustajat Juho Eerola, Anne Louhelainen ja Vesa-Matti Saarakkala.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää