Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Pakolaiskeskus avasi ovensa Albaniassa – Italia lähettää turvapaikanhakijat pois maasta

15.10.2024 |13:59

Italia on aloittanut laittomien siirtolaisten siirtämisen pidätyskeskuksiin Albaniassa. Hallituksen toimet ovat saaneet vihervasemmiston takajaloilleen. EU:n jäsenvaltioissa halutaan kuitenkin selvittää mahdollisuudet turvapaikanhakijoiden siirtämiseksi unionin ulkopuolelle hakemusten käsittelyn ajaksi.

Italian merivoimien alus on lähtenyt kohti Balkania mukanaan ensimmäiset Välimeren yli saapuneet turvapaikanhakijat, jotka sijoitetaan pidätyskeskuksiin Balkanille.

Italian vihervasemmisto on kutsunut keskuksia ”keskitysleireiksi”, kertoo Politico. Ihmisoikeusjärjestötkin ovat uutistoimisto Ansan mukaan kritisoineet Giorgia Melonin hallituksen toimia, mutta järjestely on saanut ymmärrystä muissa EU-maissa sekä Britanniassa.

Hakemukset käsitellään nopeutetusti

Vuoden 2023 sopimuksen mukaan Albanian johto suostui siihen, että Italia voi lähettää vuosittain maksimissaan 36 000 kansainvälisillä vesillä pysäytettyä miespuolista siirtolaista kahteen Pohjois-Albaniassa sijaitsevaan pidätyskeskukseen, joissa he ovat turvapaikkakäsittelyn ajan.

Albaniaan lähetettävien siirtolaisten turvapaikkahakemukset käsitellään nopeutetusti ja heidät karkotetaan, jos hakemukset hylätään.

EU:lta vaaditaan selvitystä

Italian hallituksen mukaan sopimuksen tarkoituksena on keventää Italian keskusten painetta ja ylipäänsä estää siirtolaisia lähtemästä liikkeelle kohti Eurooppaa.

Meloni on kutsunut sopimusta “uudeksi, rohkeaksi ja ennennäkemättömäksi avaukseksi”, jota voitaisiin käyttää myös muiden EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

Viisitoista EU-maata – Suomi mukaan lukien – on kirjoittanut Euroopan komissiolle pyytäen selvittämään mahdollisia malleja vastaavanlaisille hankkeille.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
4.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää