Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Pakkokeinolain muutosehdotus lähti lausunnoille – päätelaitteiden laite-etsintöjä koskevaa sääntelyä muutetaan EU-oikeuden mukaiseksi

05.03.2025 |17:31

Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle pakkokeinolain muutosehdotuksen, joka koskee laite-etsinnästä päättämistä. Luonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi pakkokeinolakia siten, että tuomioistuin vahvistaisi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen laite-etsintää koskevan päätöksen tiettyjä erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kiireellisissä tilanteissa tuomioistuimen vahvistus olisi hankittava jälkikäteen.

– Laite-etsintä on useiden rikosten tutkinnan kannalta keskeinen pakkokeino. Rikoksia tehdään yhä enemmän verkossa ja erilaisilla päätelaitteilla, ja myös muissa rikoksissa rikosten ratkaiseva näyttö on usein verkossa tai päätelaitteilla, kerrotaan oikeusministeriön tiedotteessa.

Taustalla EU-tuomioistuimen antama tuomio

Esityksen taustalla on Euroopan unionin tuomioistuimen lokakuussa 2024 antama tuomio koskien toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuutta saada pääsy matkapuhelimen sisältämiin tietoihin. Tuomion mukaan kansallisen lainsäädännön tulee edellyttää kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta tuomioistuimen tai riippumattoman hallintoelimen suorittamaa etukäteisvalvontaa.

– Tavoitteena on saattaa sääntely EU-oikeuden mukaiseksi ottaen huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, oikeusministeriöstä kerrotaan.

Hallituksen esityksen luonnoksesta voi antaa lausuntoja 20. maaliskuuta saakka.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
2.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
4.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
9.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää