

LEHTIKUVA
Päivän pointti: SDP mölisee laitaoikeistosta ja putinismista – demarien EU-kärkiehdokas puolusti kiihkeästi Venäjän kaasuputkihanketta ja sai Putinilta itseltään ystävyyskunniamerkin
PÄIVÄN POINTTI SDP on rakentanut eurovaalikampanjansa retoriselle kahtiajaolle, missä vasemmisto edustaa hyvyyttä ja edistyksellisyyttä, siinä missä oikeiston ja keskustaoikeiston vaalimenestys johtaisi Venäjä-mielisen mörköoopperan esiinmarssiin EU:ssa. Eniten Venäjää myötäillyt EU-vaaliehdokas löytyy silti demarien omalta listalta.
Puoluejohtajien vaalipaneeleissa SDP:n Antti Lindtman on toistuvasti varoitellut äänestäjiä siitä, että EU-vaaleissa ei missään tapauksessa kannattaisi äänestää oikeiston tai keskustaoikeiston ehdokkaita, koska muuten lopputuloksena olisi äärioikeistolainen mörköooppera sekä kaikkea muuta kamalaa.
SDP on rakentanut eurovaalikampanjansa retoriselle kahtiajaolle, missä vasemmisto edustaa hyvyyttä ja edistyksellisyyttä, siinä missä oikeiston ja keskustaoikeiston vaalimenestys tarkoittaisi Vladimir Putinin tukemista.
Lindtmanin revittely jatkui eilen Ylen EU-vaalitentissä.
– Jokainen perussuomalaisille annettu ääni tekee Euroopasta vaarallisemman, Lindtman päästeli.
Lindtman kuitenkin vaikenee kuoliaaksi demarileirin omista Venäjä-kytkennöistä , esimerkiksi ”kaasuputkimiehiksi” kutsutuista ex-pääministeri Paavo Lipposesta sekä demarien aiemmasta puoluesihteeristä Antton Rönnholmista, joka on toiminut Venäjän valtionyhtiö Gazpromin palveluksessa kaasuputkeen liittyvässä hankkeessa vuodesta 2011 vuoteen 2013. Molemmat miehet saivat Kremlistä muhkeat palkkiot.
Näissä EU-vaaleissa eniten Venäjää myötäillyt EU-vaaliehdokas löytyy myös demarien omalta listalta: hän on jatkokautta meppinä hakeva Eero Heinäluoma, joka vain joitakin vuosia sitten vastaanotti Putinilta Ystävyyden kunniamerkin, jonka kerrotaan olevan korkein kunnianosoitus, jonka ulkomaalainen voi Venäjältä saada.
Heinäluoma on myös toiminut aiemmin eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmän puheenjohtajana. Ystävyyspalkinnon saatuaan Heinäluoma kommentoi, että suhteita itäiseen naapuriin tulee hoitaa myös huonoina aikoina.
Heinäluoma oli yksi kolmesta suomalaisesta europarlamentaarikosta, jotka äänestivät tyhjää EU-parlamentin Venäjää koskevassa päätöslauselmassa syksyllä 2020. Heinäluoma ei tuolloin asettunut tukemaan EU-parlamentin päätöslauselmaa, jossa parlamentti tuomitsi venäläisen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin murhayrityksen hermomyrkyllä.
Heinäluoma muistetaan myös vuoden 2019 Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n eurovaalipaneelista, missä hän otti yhteen perussuomalaisten Jussi Halla-ahon kanssa Venäjän kaasuputkihankkeista ja poliittisesta korruptiosta. Heinäluoma puolusteli Nord Stream 2 -putken olevan laillinen hanke. Aihe oli Heinäluomalle niin herkkä, että hän alkoi huutaa Halla-ahon ja muiden keskustelijoiden päälle
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittinen korruptio kaasuputkimiehet mörköooppera myötäily Ystävyyden kunniamerkki Gazprom Aleksei Navalnyi Nord Stream 2 Antton Rönnholm oikeisto Vladimir Putin Antti Lindtman Eero Heinäluoma Paavo Lipponen Vasemmisto SDP Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demarit jatkaisi turvapaikkarallia EU:ssa myös tulevaisuudessa – perussuomalaisille ei käy: ”Eurooppa ei kestä tällaista maahanmuuton määrää”

Demaripomo Lindtman kehui surullisenkuuluisaa 750 miljardin EU-elvytyspakettia – Riikka Purra puisteli epäuskoisena päätään: ”Voi veronmaksajaa”

Demareiden kaasuputkimiehet tekivät hyvän tilin myymällä energiariippuvuutta Venäjästä

Eurovaaliehdokas Vilhelm Junnila: Laitaoikeistoksi leimaaminen on sosialistien valtapeliä – ”Halutaan luoda uhkatilaa ennen vaaleja”

Keskusta putosi vasemmiston syliin – Tynkkynen: ”Vanhaa keskustaa ei enää ole”

Poliittisesta väkivallasta epäilty italialainen vasemmistoaktivisti valittiin europarlamenttiin äänivyöryllä

Antikainen: Venäjän vaikuttaminen Suomeen tutkittava perinpohjaisesti

Oikeusministeriö päivittää korruptionvastaisen toimenpideohjelman
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää