

LEHTIKUVA
Viikon 52/2023 luetuin
Päivän pointti: Öljyjalostamon alasajolla uhittelevan Teollisuusliiton johto on tukevasti miehitetty SDP:n ja vasemmistoliiton poliitikoilla
PÄIVÄN POINTTI | Teollisuusliitto on kiinteästi kytköksissä poliittiseen vasemmistoon. Sen johdossa toimii useita vasemmistopoliitikkoja kaksoisroolissa. Sama kuvio toistuu useissa SAK:laisissa liitoissa.
SAK:lainen Teollisuusliitto ilmoitti eilen aikovansa ajaa alas helmikuun alussa kahdeksi päiväksi Kokkolan ja Porvoon Kilpilahden teollisuusalueiden tuotannon, mukaan lukien Nesteen öljynjalostamon.
Toimet ovat ulkoparlamentaarinen vastalause hallituksen työmarkkinauudistuksille.
Teollisuusliiton aikeet on otettu vastaan tyrmistyneinä, sillä mielenosoitustoiminta iskee kipeästi Suomen kansantalouteen ja uhkaa pahimmillaan hävittää runsaasti teollisuustyöpaikkoja Suomesta.
Monien SAK:laisten liittojen tapaan Teollisuusliitto on kiinteästi kytköksissä poliittiseen vasemmistoon. Teollisuusliiton hallituksessa toimii vasemmistopoliitikkoja kaksoisroolissa.
Teollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja Riku Aalto on demari, ja hän toimi vuosina 2010-2012 SDP:n puoluehallituksessa. Aalto oli myös 2014 keskeisessä roolissa tukemassa Antti Rinnettä SDP:n puheenjohtajavaalissa.
Turja Lehtonen oli vasemmiston ehdokkaana vuoden 2021 kuntavaaleissa ja Lehtonen toimii Turussa varavaltuutettuna. Lehtonen oli vasemmiston ehdokkaana ensi kerran jo 1999 eduskuntavaaleissa
Keijo Alahuhtala toimii niin ikään kaksoisroolissa Teollisuusliitossa, sillä hän on demarien kunnanvaltuutettu Kempeleeltä.
Sami Ryynänen on itse työskennellyt yli 10 vuotta Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmiehenä. Ryynänen oli demarien ehdokkaana viime kevään eduskuntavaaleissa.
Lisäksi Teollisuusliiton liittovaltuustossa, Pyhäsalmen metalli- ja kaivostyöväen ammattiosaston puheenjohtajana toimii vasemmistoliittoa edustava Jouni Jussinniemi, joka myös kipusi Pyhäjärven äänikuninkaaksi vuoden 2021 kuntavaaleissa. Jussinniemi on toiminut kaupunginvaltuustossa vuodesta 2017 asti.
Teollisuusliitto ja monet muut SAK:laiset ammattiliitot tunnetusti tukevat avokätisesti vasemmistopuolueiden, etenkin SDP:n vaalikampanjointia.
Päivän pointti -sarjassa julkaistaan Suomen Uutisten kokoamia kommentteja ajankohtaisista poliittisista aiheista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-Nuoriso vaatii kaivosteollisuutta alv-kantaan: “Lopetetaan luonnonvaroista luopuminen ulkomaalaisten taskuun ilman kunnon korvausta Suomelle ja suomalaisille”
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Kansanedustaja Joakim Vigelius kysyy: Onko tosiaan välttämätöntä kaataa Yleisradion kautta suomalaisten veronmaksajien rahaa noitapiirille tai tanskalaisille strippareille?
Sinun verorahojasi käytetään Ylen budjetin kautta tuotantoihin nimeltä Sinkut paljaana, Pillupäiväkirjat, Sointu Borg & Tyrkyt, somalin- ja arabiankieliset uutiset, Queerruutu, Deittaavat daamit, Treffeille ympäri maailma ja Tuontirakkautta. - Onko tämä sisältö suomalaisten veroeurojen arvoista? kysyy kansanedustaja Joakim Vigelius.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

Keskusta lipuu huumemyönteiselle linjalle – puheenjohtaja Kaikkonen äänesti eduskunnassa huumeiden käyttöhuoneiden puolesta
Eduskunnan äänestystulos 91-66 varmisti eilen sen, että Suomeen ei tule huumeiden käyttöhuoneita. Kuitenkin keskustan eduskuntaryhmästä löytyi tukea huumehuoneille, jopa puoluejohtoa myöten, sillä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen äänesti huumeiden käyttöhuoneiden puolesta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.