

Päivän pointti: Ay-liike edustaa enää vain osaa palkansaajista – yleinen työttömyyskassa kasvoi jo Suomen suurimmaksi, keskusjärjestö SAK vähitellen kutistuu
PÄIVÄN POINTTI Kaikille avoin yleinen YTK Työttömyyskassa on 530 000 jäsenellään kasvanut jo Suomen suurimmaksi työttömyyskassaksi, ja samalla YTK on ohittanut entisen mahtijärjestön SAK:n jäsenmäärän.
Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen puheissa keskusjärjestöt ja niiden johtajat mielellään juhlavasti kertovat edustavansa ”suomalaisia työntekijöitä”, ”Suomen palkansaajaliikettä” tai muuten laajasti Suomen palkansaajien kenttää. Esimerkiksi keskusjärjestö SAK:n verkkosivujen mukaan ay-liike edustaa suomalaisia palkansaajia.
Todellisuus on kuitenkin karumpi: numeroiden valossa palkansaajan ääni vähitellen hiljenee ay-liikkeessä.
Keskusjärjestö SAK ja järjestön puheenjohtaja Jarkko Eloranta ovat parhaillaan näyttävästi mukana ja esillä Suomea kuristavassa lakkoaallossa.
SAK on tätä nykyä entinen mahtitekijä, sillä sen liittoihin kuuluu enää 521 778 palkansaajaa. Viime vuonna SAK:n alaisista liitoista poistui yli 9 000 jäsentä. SAK:n verkkosivuilta päivitetty tieto puuttuu: verkossa SAK hehkuttaa yli 800 000 jäsenestä, vaikka todellinen lukumäärä on satojatuhansia vähäisempi.
Myös STTK:ssa väki vähenee. STTK menetti viime vuonna 7 890 jäsentä kokonaisjäsenmäärän ollessa 300 721 jäsentä. Sen sijaan korkeakoulutettuja edustavan Akavan jäsenmäärä on nyt hieman kasvanut, ja jäseniä on kaikkiaan 439 732.
Kaikille avoin yleinen YTK Työttömyyskassa on 530 000 jäsenellään jo ohittanut esimerkiksi SAK:n alaisten liittojen jäsenmäärän ja vaivihkaa kasvanut Suomen suurimmaksi työttömyyskassaksi. Verkkosivuillaan YTK ilmoittaa olevansa Suomen suosituin kassa, ja tieto pitääkin paikkansa. Poliittisesti sitoutumaton YTK edustaa jo yli 20 prosenttia Suomen palkansaajista.
YTK Työttömyyskassa on perustettu vuonna 1991. Toiminta alkoi 1992 ja siitä lähtien jäsenmäärä on kasvanut joka vuosi. Tänä vuonna täysjäsenyys maksaa 129 euroa.
2020-luvulla entistä useampi palkansaaja tarvitsee ja ottaa enää pelkän työttömyyskassajäsenyyden, joka takaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Sen saadakseen ei tarvitse kuulua liittoihin.
Myös liittojen politikointi ja lakkouho on saanut monet vierastamaan perinteisiä ammattiyhdistyksiä, joiden johto on usein tukevasti miehitetty SDP:n ja vasemmistoliiton poliitikoilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- YTK työttömyyskassa poliittiset lakot Jarkko Eloranta jäsenkato palkansaajat STTK SAK Ay-liike Vasemmistoliitto SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kansanedustajat: Poliittiset lakot on saatava kuriin

Purra: Edelliset hallitukset eivät saaneet aikaan työmarkkinoille ja talouteen uudistuksia – ”Me teemme ne nyt”

SAK:n lakkouholle ei näy loppua – elinkeinoministeri Rydman kiirehtisi lakkoja rajoittavien lakien saamista voimaan: ”Liitot toimivat vastuuttomasti”

SAK-pomo Jarkko Eloranta kaipaa työmarkkinoille lisää väkeä Afrikasta – Rakennusliiton pomoltakin täystyrmäys: ”Ei mitään järkeä”

Lakkoihin kyllästyneen kansalaisen viesti Purralle – haluaisi tehdä töitä: ”Kun tilaisuus tulee, eroamme Teollisuusliitosta”

Terveisiä naapurilta: Suomen PK-valtaisille työmarkkinoille sopisi Tanskan menestysmalli – joustavuus ja riittävä muutosturva onnistumisen takana

Bergbom: STTK:n pääekonomisti tarjoaa jääkylmää kyytiä palkansaajille

Perussuomalaiset kansanedustajat: Poliittiset lakot tuhoavat Suomen kilpailukykyä

Piisinen: Hallitus parantaa työttömien palveluja
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää