– Tällä hetkellä lähes 20 prosenttia Suomessa olevista vangeista on maahanmuuttajia, ja lukema tulee varmasti kasvavamaan, sillä pahimmillaan yli puolet tutkintavankeudessa olevista on maahanmuuttajia. Tämä on suoraan seurausta edellisten hallitusten epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Sama näkyy Ruotsissa. Siellä vankilat ovat tällä hetkellä täynnä, eikä kasvanut henkirikosten määrä tule varmasti asiaa muuttamaan, Lehtinen ruotii.
Nuorten määrä vankilassa on kasvanut
Lisääntynyt katu- ja jengirikollisuus on johtanut siihen, että nuorten määrä vankilassa on kasvanut. Huolestuttavasti jo yli 50 prosenttia vankilassa olevista nuorista on ulkomaalaistaustaisia.
– Suuntaus katu- ja jengirikollisuuden osalta on huolestuttava. Pidän käsittämättömänä sitä, että edellinen hallitus vähätteli ja jopa kiisti tämän ongelman. Onneksi kukaan ei enää nykyään kiistä ongelmaa, Lehtinen toteaa.
Uusien vankilatilojen järjestäminen kallista
Suomella on edessä haastavia aikoja sen osalta, mitä vankien kanssa tehdään. Nykyisten vankiloiden laajentaminen tai uusien vankiloiden rakentaminen on varsin kallista ja hidasta touhua. Suomalaisia vankiloita ei ole muutenkaan rakennettu ulkomaalaisia varten. Etenkin perussuomalaisilla on suuri halu palauttaa vankeja lähtömaihinsa, mutta ongelmaksi muodostuu yhteistyökyvyttömyys näiden maiden kanssa.
Lisäksi osaan EU-maista vankeja ei voi palauttaa kärsimään rangaistuksiaan, koska se edellyttää vankien vapaaehtoisuutta. Harva haluaa omaan kotimaahansa, kun Suomessa vankeinhoito on niin ”laadukasta”.
– Koska uusien vankilatilojen järjestäminen on yhteiskunnallisesti kallista, niin mielestäni meidän kannattaisi miettiä myös muita vaihtoehtoja. Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla se, että sijoittaisimme ulkomaalaisia vankeja ostopalveluna esimerkiksi Viroon, missä vankipalveluiden tuottaminen on paljon halvempaa kuin Suomessa. Tämä voitaisiin toteuttaa tahdosta riippumatta niiden ulkomaalaisten osalta, jotka ovat tulleet kolmansista maista, kun heillä ei ole vapauduttuaan mitään edellytyksiä jatkaa oleskelua Suomessa, Lehtinen ehdottaa.