Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Packalén vaatii: Omien älypuhelinten käyttöoikeus kiellettävä avolaitosvangeilta

22.11.2019 |13:09

Poliisitaustainen kansanedustaja Tom Packalén vaatii hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin sen korjaamiseksi, etteivät vangit voi jatkaa ja johtaa rikollista toimintaa vankilasta käsin.

Tom Packalén on tehnyt asiasta toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin avolaitosvangin oman älypuhelimen käytön kieltämiseksi vankien valvonnan tehostamiseksi.

Vankeuslakia säädettäessä lain esitöissä korostettiin tarvetta lisätä lakiin nimenomainen maininta siitä, että tavoitteena on myös estää rikosten tekeminen rangaistusaikana.

Avolaitosvankien valvontaa on heikennetty

Vankeuslaissa ei ole säännöksiä omien älypuhelinten haltuun antamisesta tai niiden haltuun antamisen epäämisestä. Tämä on johtanut siihen, että avolaitosvangille annetaan haltuun vangin oma älypuhelin, kun vanki osallistuu vankilan ulkopuoliseen työtoimintaan, tai vangit voivat käyttää omia älypuhelimiaan avolaitoksessa sisällä ollessaan vapaa-ajallaan. Puhelimen käyttöä ei kuitenkaan valvota millään tavalla.

– Kuten tiedämme, rikoksia tehdään nykyisin entistä enemmän puhelimilla ja entistäkin tehokkaammin internetyhteyden sisältävillä älypuhelimilla. Vangit voivat siten jatkaa ja johtaa rikollista toimintaa vankilasta käsin, jos tarvittavia toimenpiteitä valvonnan tehostamiseksi ei tehdä.

Avolaitosvankien valvontaa entuudestaan heikennettäessä tulee avolaitosvankien rikosten estäminen rangaistusaikana käytännössä mahdottomaksi, Packalén painottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää