Ulkoministeri Pekka Haaviston koottuja selityksiä kuultiin 2. joulukuuta, kun tapasi tiedotusvälineiden edustajia Helsingissä. / LEHTIKUVA
Packalén: Piilotellaanko al-Hol-sumuverhon takana uusia lainopillisia ongelmia?
Poliisitaustainen kansanedustaja Tom Packalen ihmettelee hallituksen operaatiota terroristiperheiden salakuljettamiseksi Suomeen, joka on ollut väärällään valehtelua, virkamiesten painostamista ja salailua.
Mediatietojen mukaan hallitus olisi linjaamassa jotain asian suhteen alkuviikosta.
– Pelkäänpä, ettei sumutus siihen lopu. Al-Hol-vyyhden pinnan alla piileksii potentiaalisia uusia juridisia ongelmia, jotka liittyvät sekä leirin lapsiin että heidän suomalaisiin äiteihinsä, Tom Packalén uskoo.
Ovatko lapset Suomen kansalaisia?
Suurin osa leirillä olevista lapsista on syntynyt kalifaatissa, eli Syyriassa tai Irakissa, joten heitä tuskin on ilmoitettu Suomen väestörekisteriin.
– Tietenkin heillä on oikeus kansalaisuuteen, mutta ovatko he tosiasiallisesti vielä edes Suomen kansalaisia? Olisi kiinnostavaa kuulla oikeusoppineilta heidän kantansa, voiko viranomainen käydä kaappaamassa Suomeen lapsia, joilla ei edes ole Suomen kansalaisuutta.
– Viranomaisen toiminnan pitää kuitenkin perustua lakiin, eikä se voi taivutella totuutta mieleisekseen, vaikka hallitus tuntuu niin tekevän, Packalén sanoo.
Hallituksen toimet estettävä
Packalénin mielestä jihadistiäiti ei ajattele lapsensa etua samaan tapaan kuin meillä Suomessa perinteisesti ajatellaan.
– Jihadistiäiti kasvattaa lastaan uuden kalifaatin tulemiseen ja marttyyrikuolemaan. Jihadistiäitejä ei tule päästää Suomeen jatkamaan kasvatustyötään. Hallituksen toimet on estettävä, Packalén painottaa.
– Aivan selvää on, että jihadistiäidin lapsi pitäisi suomalaisen mittapuun mukaan ottaa huostaan. Mutta ulottuuko Suomen viranomaisen koura ja toimivaltuudet lapseen, jos hän ei edes ole Suomen kansalainen ja oleskelee Syyriassa? Nämä ovat tietysti osin lainopillisia pohdintoja, joihin olisi hienoa saada lisävalaistusta. Oleellisinta kuitenkin on estää uuden sukupolven terroristihautomoiden syntyminen Suomeen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- al-Hol Isis-perheet kalifaatti laki viranomaiset Suomen kansalaisuus Terrorismi perussuomalaiset Tom Packalén hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen: ”Jos mediassa olleet tiedot pitävät paikkansa, niin ministeri Haaviston toiminta näyttäisi olevan paljon vakavampaa kuin ex-pääministeri Rinteen menettely”
Packalén: Haaviston selvitys jätti epäluottamuksen – ”Varmaan kaikille on selvää, että konsulia on painostettu”
Psykologiliiton mukaan al-Holin lapsia ei saa erottaa äideistään – Purra: Järkyttävä viesti
Perussuomalaiset: Hallitus on viemässä Suomea turmioon vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta
Antikainen: Poliisiylijohtajan ristiriitaiset puheet al-Holin palautuksista heikentävät luottamusta poliisiin
Packalén kysyy al-Holin evakuoinneista: Miten lasten kansalaisuus on selvitetty?
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.