Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Packalén penää Marinin vastuuta maskisekoilusta: ”Johtajana kokematon pääministerimme ei antanut viranomaisten toimia kriisiorganisaationa”

19.11.2021 |07:14

Kansanedustaja Tom Packalén ruotii Huoltovarmuuskeskuksen entisen toimitusjohtajan Tomi Louneman rumia potkuja ja hallituksen olematonta vastuunkantoa maskisekoilussa.

Esitutkinnassa on selvinnyt, ettei syypää maskisotkuun ollut Tomi Lounema.

– Vastuunkantaja on löydyttävä, vaikka viime kädessä hallituksesta. Jos työministeri Tuula Haataisella on osuutta asiaan, se on selvitettävä, Tom Packalén vaatii.

– On muistettava, että lopulta koko maskijupakka kiertyy kuitenkin takaisin Sanna Mariniin. Johtajana kokematon pääministerimme ei antanut viranomaisten toimia kriisiorganisaationa. Marin päätti itse toimia kriisin yleisjohtajana. Koronakriisin kaltaisessa tilanteessa järjestely oli kummallinen, sillä viranomaisilla on pitkä kokemus yhteistyöstä yli organisaatiorajojen, ja myös poikkeuslaki olisi mahdollistanut kriisiorganisaation perustamisen.

Anteeksipyyntö olisi paikallaan

Packalén vaatii Lounemalle anteeksipyyntöä hallituksen suunnalta.

– Maskisekoilun saatua suuremmat mittakaavat, Marin heitti syyttömän Louneman bussin alle. Loistava virkakuntamme ansaitsee parempaa käytöstä ja edes kohtuullista vastuunkantoa hallituksemme ministereiltä, Packalén sanoo.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää