Päätoimittajalta: Kun poliitikko puhuu, sanat tarkoittavat päinvastaista

Mitä kiivaammin suomalaiset poliitikot vakuuttelevat olevansa kansanvallan asialla, sen todennäköisemmin he vaalivaikuttavat ankarasti. Päätoimittaja Matias Turkkila avaa kirjoituksessaan maailman “vähiten korruptoituneen maan” rujompia puolia.

Valtuustoihin rynnii huima määrä perussuomalaisia, ja suunnilleen saman verran eri sortin sosialisteja poistuu alta. PS-valtuutettujen määrä lähes tuplaantui. Ei hullumpaa.

Mediaa seuratessa välittyy kuva, että perussuomalaiset olisivat kärsineet ankaran vaalitappion, ja paikkoja menettäneet puolueet olisivat suuria voittajia. On toki totta, että PS ei yltänyt kaikkein huimimpiin ennusteisiin, mutta miksi ennuste olisi tärkeämpi kuin varsinainen vaalitulos? Ei kai Suomi-Ruotsi-kiekkomatsin voittoakaan arvioida jälkikäteen sillä perusteella, kenellä oli makoisimmat vedonlyöntikertoimet, vaan sillä perusteella, kumpi voitti tekemällä enemmän maaleja.

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar (sdp.) twiittasi: ”Yön yli nukuttua vaalivoitto tuntuu entistä paremmalta.” Hmm. SDP menetti 248 paikkaa, peräti 15 % valtuutetuistaan. Kaikkien aikojen surkein tulos, Tampereen pormestarin menetys, pääministeri Sanna Marinin kasvojen menetys. Toivotaan lisää vastaavia voittoja.

Vihreä puheenjohtaja Maria Ohisalo uskaltautui lopulta johdattamaan joukkonsa ensimmäisiin vaaleihin, ja huonostihan siinä kävi, joka viides paikoista katosi. Edessä on itsetutkiskelua: jatkavatko entistä kiivaammin mahdottomissa haavekuvitelmissa vai pitäisikö puuhastella jotain muuta? Koska vihreät on pitkälti totalitaristinen fanaatikkoliike, arvaan heidän turvautuvan kolmanteen vaihtoehtoon: kieltämään kilpailijoiden toiminnan.

Lähetetään nyt silti Ohisalon poliittiselle osastolle terveisiä: ilmastohysteria on ennen kaikkea varakkaiden harrastus. Jos samaan aikaan sekä köyhdyttää kansakuntaa että vaatii suomalaisilta lisäuhrauksia, ei kannata odottaa kovinkaan kummoista tulosta vaaleissa.

Kiistattomia vaalivoittajia ovat PS, kokoomus ja erityisesti RKP-oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, joka väitti pelastavansa äänestysaktiivisuuden siirtämällä vaalit ajankohtaan, jossa äänestysaktiivisuus on alhaisin mahdollinen – kesäsunnuntaille. Henriksson perusteli siirtoa tuulesta temmatulla 11200 päivittäisellä koronatartunnalla. Luku oli noin satakertaisesti pielessä, mutta kerrankos sitä oikeusministeri valehtelee, jotta saa äänestysaktiivisuuden minimiin. Siirto hyödytti suuresti puolueita, jotka siirron junailivat ja haittasi PS:ää, joka siirtoa vastusti.

Tätä kirjoittaessa otsikoissa ovat jälleen valtiontalouden tarkastusviraston Tytti Yli-Viikarin törttöilyt. Arvon johtaja on pannut viidessä vuodessa haisemaan pelkkiin matkakuluihin yli 187 000 euroa. Hänen palkka- ja matkakulunsa on viidessä vuodessa pitkälti toista miljoonaa.

Yhden Yli-Viikarin viisivuotismälläyksen rahoittamiseen tarvitaan 47 keskituloisen suomalaisen vuosiverokertymä. Ja me siis puhumme nyt henkilöstä, jonka pitäisi valvoa koko julkisen koneiston tuhlaamista. Jos tämä vaikuttaa järjettömältä, olet väärässä. Kuvio on erinomaisen järkevä niiden poliitikkojen mielestä, joita olisi tarkoitus valvoa. Ylimmäksi kirstunvartijaksi on nimenomaan haluttu henkilö, jonka toiminnan tarkoitus ei ole estää poliitikkojen sikailua vaan päinvastoin mahdollistaa se. Suomessa ei ole korruptiota.

Toki Yli-Viikari toimi taitamattomasti. Ensinnäkin hän jäi kiinni, ja toisekseen hän ei eronnut riittävän nopeasti.

Valtioneuvoston kanslian Päivi Anttikoski erosi. Hän kompastui Marinin aamiaiseen, puhui höpöjä ja ajoi itsensä umpikujaan. Entä mitä yhteistä on Yli-Viikarilla ja Anttikoskella? Molemmat ovat jääneet rysän päältä kiinni Iltalehden tutkivan toimittajan Jarno Liskin ansiosta. Liski on muuten se Juha Sipilän (kesk.) törttöilystä raportoinut jymyuutisten paljastaja, jonka uurastuksen Yle palkitsi sanoilla: ”työsopimustasi ei jatketa”.

Luotettavuus oli joskus muinoin Ylen korkein arvo. Nykyjohto on määrätietoisesti politisoinut Ylen ja savustanut väärää mieltä olevat joko sivuraiteelle tai ulos talosta. Tulipunaiset aktivistit täyttävät ohjelmakartan, ja lopputuloksena sen kaikki kanavat saarnaavat maailmanloppua yötä päivää. Siinä sivussa peräänkuulutetaan medialukutaitoa, joka tarkoittaa suomeksi sitä, ettei pidä erehtyä itse ajattelemaan. Tämän ääneen toteamisella on hintansa, sillä kukaan ei ole niin pitkävihainen kostaja kuin loukattu toimittaja. Mediakritiikkiä kannattaa harjoittaa vain, mikäli saa itse viestinsä julkisuuteen.

Yle manipuloi vaaleja jälleen. Tällä kertaa Yle poisti vaalikoneestaan kysymyksiä, jotka olisivat suosineet liiaksi kirkasjärkisiä puolueita. Pois jäivät kohdat: “Soteuudistuksessa syntyville maakunnille pitää antaa oikeus kerätä veroa” ja “Poliitikon velvollisuus on ennen kaikkea ajaa omien äänestäjiensä etuja”. Päätös on osa pitkää vaalivaikuttamisen jatkumoa. Missä Yle, siellä vaalimanipulaatio.

Suomessa kouluissa opetetaan suomea, ruotsia, englantia saksaa, ranskaa ja muita kieliä. Pitäisiköhän niissä opettaa politiikka-kieltä? Siis sitä, missä asiat maalaillaan kielen keinoin päinvastaiseksi kuin mitä ne oikeasti ovat. Politiikan kielessä voitto tarkoittaa tappiota, tarkastaminen tuhlaamista ja vihreys betonihelvettiä.

Koska elämme suurta politisoitumisen aikaa, näin ei tietenkään tapahdu. Sen sijaan että paljastettaisiin politiikkojen huijausmenetelmiä, tehdään päinvastoin. Poliittinen punakaarti valtaa opetushallituksen, joka kirjoittaa poliittisen opetussuunnitelman, joka sitten jalkautetaan kouluihin. Lopputuloksena pilttejä aivopestään kuvittelemaan itseään siirtomaariistäjiksi, joiden sukupuoli ja seksuaalisuus on kaikkea muuta paitsi itsestäänselvyys.

---

Lisäys 17.6.2021 klo 16:40 täsmennetty Yli-Viikari-laskelmaa.