Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Pääministeri puhuu rangaistusasteikkojen kiristämisestä festareilla – eduskunnassa asia ei demareita kiinnosta

15.08.2022 |16:36

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri ihmettelee pääministeri Sanna Marinin kannanottoa, jonka mukaan Marin olisi valmis nostamaan rikoslain rangaistusasteikkoa ”ylipäänsä”.

Vain pari kuukautta sitten eduskunta käsitteli seksuaalirikoslain uudistuksen, jonka yhteydessä perussuomalaiset esitti yhdessä muun opposition kanssa esimerkiksi raiskauksen sekä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vähimmäisrangaistusten korottamista. Tämä ei hallitukselle kelvannut, ja myös demarit äänestivät kevyempien rangaistusten puolesta.

– Eli hetki sitten oli mahdollisuus toimia eikä vain puhua vaalien lähestyessä. Tuolloin Sanna Marin ei kuitenkaan vaivautunut äänestämään kovempien rangaistuksien puolesta. Missähän rikostyypeissä kovempia rangaistuksia demareiden mielestä sitten tarvitaan, ellei näissä alhaisissa henkeen ja terveyteen kohdistuvissa raiskausrikoksissa? ihmettelee Leena Meri.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää