KUVAKAAPPAUS/YLE
Pääministeri Marin vihjaili Ylellä kuntavaalien siirtämisellä – Halla-aho: ”Hallituksella on ollut jo vuosi aikaa laatia suunnitelma vaalien järjestämiseksi epidemian oloissa”
Huhtikuun kuntavaaleihin on enää puolitoista kuukautta, mutta edelleen on hieman epäselvää, ollaanko vaaleja sittenkin siirtämässä. Pääministeri Sanna Marin vihjaili tänään Ylen A-Talk-ohjelmassa, että kuntavaaleja ei ehkä tulekaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kuitenkin huomautti, ettei mikään viranomainen ole antanut ymmärtää, että vaalien järjestäminen ei olisi mahdollista.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi tänään Ylellä, että hän lähtee siitä, että vaalit järjestetään ajallaan.
– Minulla on perjantaina kokous kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteerien kanssa, ja silloin käydään läpi kaikki ne riskitekijät, jotka liittyvät tilanteeseen, viedään keskustelu loppuun ja tehdään johtopäätökset.
Epävarmuus jatkuu huomisenkin jälkeen
Vaalien siirtämisellä on toistaiseksi spekuloinut ainakin oikeuskansleri Tuomas Pöysti, joka esitti pari viikkoa sitten, että kuntavaalien siirtämistä olisi pohdittava mahdollisimman pian.
Myös pääministeri Sanna Marin vihjaili A-Talkissa sillä mahdollisuudella, että huhtikuun kuntavaaleja ei tulekaan. Marin sanoi tosin pitävänsä tärkeänä, että kaikki eduskuntapuolueet pohtivat kysymystä.
– Vaalit järjestetään huhtikuussa tai sitten niitä ei järjestetä, mutta päätöksenteon aika on nyt, päätöksessä on myös pysyttävä. Vaalien turvallisuus on varmistettava, Marin esitti.
Henrikssonin mukaan päätöksestä tiedotetaan huomenna, mutta vielä senkin jälkeen epävarmuus jatkuu.
– Tietääkö joku, mikä tilanne maassa on 18. huhtikuuta eli vaalipäivänä? Henriksson kysyi.
Hän tosin sanoi myös, että riskitekijät huomioiden paljon toimia on jo valmisteltu sen eteen, että kaikki kuitenkin pääsisivät äänestämään.
– Karanteenissa olevillekin järjestetään äänestysmahdollisuus, on esimerkiksi mahdollista äänestää ennakkoon tai vaikka drive in-äänestyspaikassa.
Monessa maassa järjestetty vaaleja
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho totesi, että vaalien lykkääminen on enimmäkseen median spekulointia.
– Mikään viranomainen ei ole antanut ymmärtää, että vaalien järjestäminen ei olisi mahdollista, eikä ole esitetty sellaista skenaariota, jossa vaaleja ei pystyttäisi järjestämään. Edes ulkonaliikkumiskielto ei olisi skenaario, jossa vaalien järjestäminen ei onnistuisi, sillä moni maa on järjestänyt vaaleja myös ulkonaliikkumiskiellon aikaan.
Halla-aho on jo aiemmin todennut, että kuntavaalien siirtämiselle ei ole perusteita.
Halla-aho kirjoitti äskettäin Twitterissä, että sen enempää epidemia kuin kuntavaalien ajankohtakaan ei tule kenellekään yllätyksenä.
– Hallituksella on ollut vuosi aikaa laatia suunnitelma vaalien järjestämiseksi epidemian oloissa. Luotamme siihen, että suunnitelma on olemassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalien siirtäminen korona Anna-Maja Henriksson äänestäminen Kuntavaalit Tuomas Pöysti Sanna Marin hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mäkynen: Kuntavaalit järjestettävä ajallaan koronasta huolimatta
Halla-aho moittii hallitusta ylimääräisestä kuntavaalimiljardista eli holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Osumatarkkuus rahojen jakamisessa ollut heikko”
Perussuomalaiset jatkaa gallupien kärjessä – kannatusta tulee nyt tasaisesti kaikilta ryhmiltä ja kaiken ikäisiltä
Pormestariehdokas Jussi Halla-aho: Helsinkiin syytä julistaa asumisen hintahätätila ja maahanmuuttohätätila – ”Vaikuttavat tavallisten ihmisten turvallisuuteen ja kunnan talouteen”
PS-johto: Kuntavaaleja ei tule siirtää
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.