

MATTI MATIKAINEN
Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen ihmettelee pääministeri Sanna Marinin reagointia maahanmuuttopolitiikan ongelmiin kutsumalla perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi. – Samalla Marin tuli solvanneeksi puolta miljoonaa ihmistä rasisteiksi. Solvaamisen sijaan Marinin tulisi pyytää suomalaisilta anteeksi sitä, että hänen hallituksensa on katsonut vierestä kun katujengit valtaavat kaupunkeja ja lapsia pahoinpidellään kouluissa.
Valtakunnanpolitiikassa käy tyypillisesti niin, että kun perussuomalaiset nostaa esille maahanmuuton lieveilmiöitä ja maahanmuutosta veronmaksajille kertyviä kustannuksia, vanhat puolueet ryhtyvät puhumaan perussuomalaisista, toisinaan rasistiväitteillä höystettynä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen painottaa, että perussuomalaiset eivät kuitenkaan puhu maahanmuutosta sen vuoksi että se on mukavaa tai muista aiheista ei riittäisi puhuttavaa.
– Perussuomalaiset puhuvat maahanmuuttopolitiikasta sen vuoksi, että se on samanlainen politiikan lohko kuin mikä tahansa muukin, se läpileikkaa koko yhteiskunnan ja siksi, että me näemme ja olemme nähneet ja varoittaneet epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksista jo kauan. Se, että joku käyttää hyödykseen löperöitä säännöksiämme on yksilön kannalta moraalisesti arveluttavaa ja kiittämätöntä mutta poliittisten päättäjien tekoina se on vastuutonta ja vailla mieltä, Rantanen sanoo.
Hän puhui maahanmuuttopolitiikasta tänään Tuumaustunnilla.
Todellisuus on unelmapuheita karumpi
Maahanmuuton todellisuus on jotain aivan muuta kuin se, mitä vanhojen puolueiden edustajat suostuvat maahanmuutosta puhumaan. Vielä viime vuosikymmenellä huudettiin ”Meillä on unelma” ja siitä on nyt pitkälti siirrytty nykyiseen työvoimapulapuheeseen. Rantanen huomauttaa, että poliittinen maahanmuuttoretoriikka rakentuu usein olettamuksien ja toiveiden varaan.
– Pääkaupunkiseutu on jo nyt ajautumassa täyteen kriisiin maahanmuuton takia – Ruotsin tilanne lähenee päivä päivältä ja piirteitä on jo olemassa: jengirikollisuus, koulujen oppimistulosten ja turvattomuuden ongelmat sekä julkisten talouden rasittuminen ovat kaikkien nähtävillä.
– Viime viikolla Helsingin poliisi piti tiedotustilaisuuden uudesta katujengeihin liittyvästä rikoskokonaisuuden esitutkinnasta. Tuossa tiedotustilaisuudessa poliisi kertoi, että Suomessa on tähän mennessä tunnistettu noin 10 asuinalueisiin liittyvää katujengiä, joissa on noin 100 aktiivista jengiläistä ja noin 100 jengien liepeillä pyörijää. Samassa yhteydessä tuli ilmi, että näihin jengeihin liittyviä rikoksia on esitutkinnassa ajalla vuosina 2022-2023 yhteensä 640 kappaletta. Katujengiläiset koostuvat lähes pääosin toisen polven maahanmuuttajataustaisista nuorista, Rantanen muistuttaa.
Marinilla anteeksipyynnön paikka
Kansanedustaja Rantanen ihmettelee vihervasemmistohallituksen toimintaa, sillä se on pyrkinyt lähes painamaan katujengi-ilmiötä unohduksiin. Toisaalta vihervasemmisto on vastannut katujengi-ilmiöön lisäämällä hyysäämistä sekä hyssyttelyä.
– Perussuomalaiset vastaisivat tähän kiristämällä merkittävästi maahanmuuttopolitiikkaa ja kriminaalipolitiikkaa. Kuten viime viikolla Suomessa vieraillut ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson totesi, ainoa tapa vastata tähän on vähentää tuntuvasti maahanmuuttoa ja koventaa rangaistuksia. Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan maahan muuttopolitiikan suuntaa.
Erityisesti Rantanen ihmettelee pääministeri Sanna Marinin (sd) toimintaa ja retoriikkaa.
– Sanna Marin reagoi maahanmuuttopolitiikan ongelmiin kutsumalla perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi. Samalla Marin kuitenkin tuli solvanneeksi puolta miljoonaa ihmistä rasisteiksi. Solvaamisen sijaan Marinin tulisi pyytää suomalaisilta anteeksi sitä, että hänen hallituksensa on katsonut vierestä kun katujengit valtaavat kaupunkeja ja lapsia pahoinpidellään kouluissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- katujengit solvaaminen vihervasemmisto oppimistulokset suomalaiset Jimmie Åkesson Pääkaupunkiseutu Sanna Marin Mari Rantanen Ruotsidemokraatit Turvallisuus Väkivalta perussuomalaiset Lapset ja nuoret hallitus Rikollisuus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomessa yli 250 000 työtöntä työnhakijaa – Rantanen: Vanhojen puolueiden hokema työvoimapulasta tarkoittaa oikeasti halpatyövoimapulaa

Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

Kokoomus esitti ensin satojen miljoonien sosiaaliturvan leikkaamista – muutama tunti myöhemmin halusi tarjota toimeentulotukea laittomasti maassa oleville

Kokoomus haluaa Suomeen töihin bussikuskeja ja hoitajia kehitysmaista – Riikka Purran mukaan kokoomuksen malli on utopiaa: ”Ei ole positiivista julkisen talouden kestävyyden kannalta”

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: “Karut vaikutukset joka sektorille”

Suomen Perusta julkisti Lähiöluvut – maahanmuuttajat yliedustettuina useilla asuinalueilla valtion tukemissa ARA-asunnoissa

Leena Meri ja Mari Rantanen vaativat toimia nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi: ”Tilanne vaatii myös kovien keinojen käyttöön ottamista”

Nyt sosiaalisessa mediassa maahanmuuttajia kannustetaan hakeutumaan Suomeen: ”Kansalaisuuden saa helposti, valtio maksaa kaiken”

Työmarkkinoiden ongelmia ei voi korjata tuomalla Suomeen ihmisiä Euroopan ulkopuolelta – Purra: ”Se ajatus ei valitettavasti toimi”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää