LEHTIKUVA
Oslon ampujalla yhteyksiä islamilaisiin terroristiryhmiin
Norjan muslimimaahanmuuttajien keskuuteen on muodostunut terroristiverkosto, jolle viranomaiset eivät näytä mahtavan yhtään mitään. Oslossa viikonloppuna tapahtunut ammuskelu ei ole erillinen yksittäistapaus, vaan osa tätä ilmiötä.
Oslossa tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä ammuskelu suositulla baarikadulla. Zaniar Matapour surmasi kaksi ja haavoitti 21 henkilöä. Nyt on käynyt ilmi, että ampujalla on yhteyksiä islamistisiin terroristeihin, kertoo VG-lehti.
Zaniar Matapour, 42, on ollut Norjan suojelupoliisin tarkkailussa jo vuodesta 2015. Häntä on epäilty radikalisoitumisesta ja yhteyksistä islamistiin verkostoihin. Epäilyt osoittautuivat erittäin aiheellisiksi.
Iranin kurdialueelta Pakistanin kautta Norjaan
Matapourin perhe on kotoisin Iranin kurdialueelta, kertoo Dagbladet. He pakenivat Iranista Pakistaniin, jossa he elivät pari vuotta. Vuonna 1991 perhe siirtyi Norjaan. Matapourilla on ollut mielenterveysongelmia ja hän on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 2013.
Matapour on aiemmin tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ja huumeiden hallussapidosta. Häntä on epäilty myös murhan yrityksestä, mutta siitä ei tullut tuomiota.
Isis-kannattaja
Norjan suojelupoliisi PST keskusteli toukokuussa Matapourin kanssa arvioidakseen häneen liittyvää väkivallan uhkaa. Tuolloin miehen ei katsottu olevan yleisölle vaaraksi.
– Näin jälkikäteen voisi sanoa, että me teimme virheen, sanoo suojelupoliisin johtaja Roger Berg.
Suojelupoliisin johtajan mukaan Matapour on Isis-terroristijärjestön kannattaja. Hänellä on yhteyksiä myös Norjassa toimivaan islamistiseen Profetens Ummah -ryhmään.
Profetens Ummah -johtajalla 22 vuoden rikoshistoria
Huhtikuussa poliisi otti Matapourin kiinni koraanin polttoa vastustavassa mielenosoituksessa. Hän oli tuolloin samassa autossa Arfan Bhattin kanssa.
Arfan Bhatti, 44, on Profetens Ummah -ryhmän johtohahmo, jolla on mittava rikoshistoria. Norjassa pakistanilaiseen perheeseen syntynyt Bhatti sai ensimmäisen tuomionsa jo 15-vuotiaana puukotettuaan kaupan myyjää.
Haluaa muuttaa Norjan islamilaiseksi maaksi
2000-luvun alkupuolella Bhatti asui jonkin aikaa Pakistanissa, jossa hänen arvellaan muuttuneen entistä uskonnollisemmaksi ja radikalisoituneen. Vuonna 2012 Dagbladet-lehdelle antamassaan haastattelussa hän kertoo, että “me haluamme tehdä Norjasta islamilaisen valtion, jossa vallitsee sharialaki”.
– Oletteko valmiita turvautumaan terrorismiin saavuttaaksenne tavoitteenne? kysyy toimittaja.
– Sehän riippuu ihan katsojasta, että mikä on terrorismia, Bhatti vastaa.
Tuomittu synagoga-ammuskelusta
Bhatti on tuomittu syylliseksi Oslon synagogassa vuonna 2006 tapahtuneeseen ammuskeluun, josta hän sai kolmen vuoden vankeustuomion. Häntä on epäilty myös terrori-iskujen suunnittelusta Yhdysvaltain ja Israelin Oslon suurlähetystöjä vastaan, mutta näistä syytteistä hänet vapautettiin.
Arfan Bhattia on epäilty myös useista muista väkivaltarikoksista ja perheväkivallasta. Profetens Ummah -liike syntyi Bhattin ympärille vuonna 2012, kun hän piti mielenosoituksia norjalaisten joukkojen vetämiseksi pois Afganistanista.
Vuosina 2013-14 Bhatti asui taas Pakistanissa. Tuolloin hän kertoi norjalaislehdille, että ei aio palata enää Norjaan, koska islam ei salli muslimin asettuvan vääräuskoisten maahan asumaan.
Mutta vuonna 2015 Bhatti oli jälleen Norjassa. Poliisin mukaan Arfan Bhatti ja Zaniar Matapour ovat olleet yhteyksissä jo ainakin vuodesta 2015 lähtien.
Suojelupoliisi: Terrorismin uhka “kohtuullinen”
Norjan suojelupoliisin uhka-arviossa pidettiin mahdollisena, että ääri-islamilaiset tahot yrittäisivät toteuttaa terrori-iskuja vuoden 2022 aikana. Suojelupoliisi oli lähinnä huolissaan henkilöistä, jotka ovat saaneet inspiraationsa Isis- tai Al-Qaida-järjestöiltä.
Islamistisen terrori-iskun uhan tasoa pidettiin kuitenkin vain “kohtuullisena” ja ennaltaehkäisevää työtä pidettiin onnistuneena. Uhkatasoa on Oslon terrori-iskun jälkeen nostettu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Arfan Bhatti Profetens Ummah Roger Berg Norjan suojelupoliisi Zaniar Matapour pakistanilaiset Oslo PST islamistinen terrorismi ääri-islamismi Koraanin polttaminen muslimiterrorismi Kurdit Pakistan Al Qaida ISIS Norja Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Baarikadun ampumista tutkitaan terroritekona – terrorismin uhka korkeimmalle tasolle Norjassa
Tanskalaismies surmasi 5 ihmistä jousella Norjassa – yhteyksiä terrorismiin tutkitaan
Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja
Immonen: Maahanmuuton ongelmat kärjistyneet myös Norjassa
Paunio: Punavihreä itsepetoskupla on puhkeamassa Euroopassa – milloin Suomessa?
Hakkarainen: Äärioikeiston leiman saa helposti vastustamalla tuhoavaa maahanmuuttoa, vaikka sen vastustaminen on ainoa järkevä linja Euroopan pelastamisessa
Uskonnollinen vastakkainasettelu lisääntyy Euroopassa – lähes puolet brittimoskeijoista kertoo joutuneensa häirinnän kohteeksi
Lentokentän työntekijät tekivät Isis-tervehdyksen kiitoradalla Saksassa – seurauksena lentävät potkut töistä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää