LEHTIKUVA
Orbán valmis viemään puolueensa ECR-ryhmään EPP-potkujen jälkeen
Unkarin pääministeri Viktor Orbán kertoi hakevansa tiivimpää yhteistyötä Puolan Laki ja oikeus -puolueen kanssa, mikäli hänen Fidesz-puolueensa potkitaan ulos EPP-ryhmästä. EPP äänestää Fideszin mahdollisista rangaistuksista keskiviikkona.
Orbán puhui yhdessä Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin kanssa Unkarin vuoden 1848 vallankumouksen vuosijuhlassa. Molemmat pääministerit korostivat läheisiä välejään.
Unohtakaa “Euroopan Yhdysvallat”
Orbán kehotti kuoppaamaan idean Euroopan Yhdysvalloista. Hänen mukaansa Eurooppa tarvitsee vahvoja kansallisvaltioita ja kristillistä kulttuuria. Hän muistutti pysäyttäneensä siirtolaiskriisin.
– Me pysäytimme Eurooppaa vastaan laukaistun maahanmuuttajien invaasion Unkarin eteläisellä rajalla, Orbán kertoi.
Maan läpi kulki noin miljoona EU:n ulkopuolelta tullutta turvapaikanhakijaa vuonna 2015. Unkari rakennutti tuolloin raja-aidan Serbian ja Kroatian vastaisille rajoilleen.
Morawiecki yhtyi Orbánin kansallismieliseen viestiin. Hän peräänkuulutti kansakuntien Eurooppaa.
EPP miettii Fideszin kohtaloa
EPP äänestää keskiviikkona Fideszin kohtalosta. Puolue voidaan jopa potkia pois ryhmästä. 13 EPP:n jäsenpuoluetta on vaatinut Fideszin erottamista. Ryhmän sääntöjen mukaan määrä riittää virallisiin kurinpitotoimiin.
Fideszin kannalta ratkaisevaa on Saksan kristillisdemokraattien kanta. Puolueen valtuutettujen määrä on suuri. EPP:n kärkiehdokkaaksi nimetty Manfred Weber on aiemmin kehottanut kaikkia laittamaan jäitä hattuun. Fideszin EU:ta vastaan suunnattu vaalikampanja on saattanut katkaista kamelin selän.
Orbán on kirjoittanut kaikille Fideszin eroa vaatineille puolueille ja kehottanut näitä vielä miettimään kahdesti mahdollista eroa. Orbán ei ole kuitenkaan pyytänyt anteeksi vaalikampanjaansa.
Fidesziä tuskin päästetään ilman sanktioita. Se vain alleviivaisi hampaattomuutta. Toisaalta erottaminen merkitsee sitä, että EPP kutistuu tulevassa europarlamentissa. Fidesz saavuttaa kannatuskyselyjen mukaan 12-13 meppipaikkaa.
Eurokriittiset lisäämässä kannatustaan
Toukokuun europarlamenttivaaleissa eurokriittiset ryhmät ovat lisäämässä edustajapaikkojen määrää mahdollisesti ratkaisevan paljon. EPP on siksi hankalassa asemassa, varsinkin jos Fidesz liittyy ECR-ryhmään. Eräänlainen EPP:n kasvot säilyttävä kompromissi voisi olla Fideszin määräaikainen hyllyttäminen.
Puola ja Unkari ovat EU:n kurinpitotoimien kohteena. Mahdolliset rangaistukset vaativat kuitenkin kaikkien muiden EU-maiden yksimielisen päätöksen. Puola ja Unkari tuskin äänestävät toistensa rangaistusten puolesta. Tällöin maita ei rangastaisi mitenkään.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Merkelin puolueen EU-vaalitavoiteena on rakentaa EU-myönteinen enemmistö, jossa ei ole tilaa populisteille – paitsi ehkä Orbánille
Saksan CDU-pomo varoittaa: Euroopan keskittämisintoilusta ei hyvää seuraa
Orbán: ilman kansakuntia ei ole Eurooppaa – Merkel: nationalismi johtaa sotaan
Unkarin pääministeri Orbán vihjaa voivansa liittyä Salvinin europarlamenttiryhmään
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää