LEHTIKUVA
Oppositiolta yhteinen välikysymys raideliikenteestä ja valtion omistajaohjauksesta: Kenelle hallitus tekee tätä uudistusta?
Oppositio jättää yhteisen välikysymyksen raideliikenteen tilasta ja omistajaohjauksesta. Sosialidemokraattien, perussuomalaisten, vihreiden, vasemmistoliiton, RKP:n ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmät ovat huolissaan raideliikenteen tulevaisuudesta. Hallituksen esittelemässä mallissa rautateiden matkustajajunaliikenne avataan kilpailulle.
Esitellyssä mallissa VR:n kalusto, huolto, ja kiinteistöt pilkottaisiin omiksi yhtiöikseen, jotka olisivat kaikkien halukkaiden henkilö- ja rahtiliikenteen operaattorien käytössä yhtäläisin ehdoin. Liikenne- ja viestintäministeriö kilpailuttaisi kaiken matkustajaliikenteen alueittain määräajaksi aloittaen Etelä-Suomen lähijunaliikenteestä, joka ei kuulu pääkaupunkiseudun seutuliikenteeseen eli nk. HSL-liikenteeseen. Hallitus perustelee päätöstä osana EU:n 4. rautatiepaketin kilpailutusvaatimusta, mutta EU ei tähän pakota.
Lippujärjestelmän digitalisointi epäonnistunut
VR:n on ratkottava pikaisesti nykyiseen toimintaansa liittyvät ongelmat. Esimerkiksi lippujärjestelmän digitalisointi on monen matkustajan kokemuksen mukaan epäonnistunut. Työssäkäyvät sarjalippumatkustajat eivät enää voi joustavasti vaihtaa junalippuja ja aikatauluongelmat jatkuvat.
Kysymys on myös suomalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta. Esimerkiksi kaikki ikäihmiset eivät osaa tai voi käyttää digitaalisia lippupalveluita ja vammaisten on vaikea päästä junaan ja liikkumaan paikkakunnalta toiselle. Valitettavasti hallituksen kaavailut eivät ole tuomassa näillä näkymin ratkaisua yhteenkään näistä ongelmista. Valtio pystyy halutessaan vaikuttamaan omistajaohjauksella yhtiön hallitukseen ja sitä kautta yhtiön operatiiviseen johtoon, mutta nyt näin ei ole tehty.
Hinnat tuskin laskevat
Hallitus on jakanut eduskunnalle niukasti tietoa suunnitelmastaan. Julkisuuteen piilottelun jälkeen tulleissa selvityksissä todetaan, ettei kilpailutukseen valittu malli lisää liikennettä, laske lipunhintoja tai tuo valtiolle lisätuloja. Esimerkiksi Boston Consulting Groupin selvityksessä todetaan, että ”kilpailutuksen ei yksin voida odottaa lisäävän rautatieliikenteen kysyntää”. Spring Advisorin selvityksen mukaan valittu kilpailuttamismalli ei saavuta sille asetettuja tavoitteita.
Uudistuksen tuoma mahdollinen hyöty kuluttajalle on jäänyt epäselväksi. On edelleen epäselvää tulevatko VR:n asiakkaat hyötymään hallituksen suunnitelmista mitenkään, kun kyseessä on ainoastaan olemassa olevan markkinakakun jakaminen uusiksi ja valtakunnallinen valtiollinen monopoli korvattaisiin paikallisilla yksityisillä monopoleilla. Lippujen hinnat tuskin laskevat.
Yhtiön arvo romahtaa
Kun kaluston määrä ei kasva uusien toimijoiden myötä, eivät junavuorot tai -reititkään lisäänny. Julkisuudessa olleiden selvitysten perusteella VR:n pilkkominen johtaisi myös yhtiön arvon romahdukseen. Kenelle hallitus siis tätä uudistusta tekee, jos hyötyjinä eivät ole VR:n asiakkaat tai VR:n omistaja eli valtio ja veronmaksajat?
Toimiva liikenneverkko on perusedellytys kansalaisten liikkumiselle, asumiselle ja työssäkäynnille sekä elinkeinoelämän kilpailukyvylle. Raideliikenteen lisääminen ja joukkoliikenteen kasvu ovat välttämättömiä edellytyksiä myös ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mäkelä: Toimiva liikenne koko yhteiskunnan perusedellytys -“Yhteistä omaisuutta ollaan yksityistämässä saalistajien taskuun”
VR tekee huipputulosta veronmaksajille – Hallintoneuvoston puheenjohtaja: Miksi Sipilän hallitus tuhoaa tämän firman?
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää