LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Onnettomuuspaikalta karkaaminen yleistynyt – Koponen: “Raukkamaista paeta paikalta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on ihmeissään ’’hit and run’’ -tyyppisten rikosten määrän kasvusta. Onnettomuuspaikalta pakenemisia on sattunut vuoden sisään useampia.
Kansanedustaja Ari Koposta ihmetyttää, miten joku voi katsoa moraaliseksi oikeudekseen paeta onnettomuuspaikalta ilman, että jäisi selvittämään tilannetta. Jokaisella ajokortin haltijalla tulisi olla sen verran vastuuntuntoa, että onnettomuustilanteessa pysäytetään ajoneuvo ja autetaan onnettomuuden uhreja.
Rikos, jossa liikenneonnettomuuspaikalta poistutaan ilman lupaa, kutsutaan poliisitermein hit and runiksi. Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan on liikenneonnettomuuteen osallisena velvollisuus pysäyttää välittömästi ajoneuvonsa ja kykynsä mukaan avustaa vahingoittuneita. Jos hän rikkoo kyseistä auttamisvelvollisuuttaan, hänet on tuomittava rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennepaosta tieliikenteessä.
Rangaistuksena törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita enintään 30 päiväsakkoa tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta. Liikennepaosta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.
Rangaistuksia liikennepaosta kovennettava
— Mieleen juolahtaa väkisinkin kysymys siitä, ovatko rangaistukset tällaisista rikoksista riittäviä, sillä nyt tuntuu olevan yllättävän helppoa karata paikalta ilman, että moottoriajoneuvon kuljettaja kokisi velvollisuudekseen jäädä selvittämään tilannetta. Tilanteesta tekee entistä vakavamman myös se, että kuski ei voi tietää, onko kolarissa sattunut henkilövahinkoja ja kuinka vakavia, mikäli hän karkaa tilanteesta, sanoo Koponen.
– Onnettomuudessa, jossa vastakkain ovat moottoriajoneuvo ja kevyen liikenteen kulkija, moottoriajoneuvo voittaa aina.
Koposen mielestä tuomioita vastaavanlaisista rikoksista on kovennettava reilusti. Myös autokoulussa on hyvä painottaa enemmän, että liikenneonnettomuuspaikalta pakeneminen on erittäin tuomittava teko. Tällä hetkellä rangaistus liikennepaosta on joitakin kymmeniä päiväsakkoja, mikä ei varsinaisesti toimi pelotteena. Tästä syystä rangaistusasteikon koventaminen olisi erittäin perusteltua.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikennepako hit and run kovennetut rangaistukset liikenneturvallisuus Ari Koponen rangaistukset Onnettomuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Arvovalinnat ohjaavat perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia – Koponen: Puolustamme heikommassa asemassa olevia ja suomalaista työtä sekä yrittäjyyttä
Koponen huolissaan nuorten kasvavasta väkivallasta: “Viranomaisilla oltava työkalut väkivalta- tai päihdekierteen katkaisemiseksi”
Koponen vaatii hallitusta vapauttamaan kommunikointivammaiset voimavaralinjauksesta: “Laki loukkaa kommunikointivammaisten perusoikeuksia”
Koponen vaatii hallitusta tarttumaan omaishoitajien ongelmiin: “Miksi omaishoitajien työtä ei tunnisteta työksi?”
Koponen: Nuoret opiskelijat maksavat liian kovaa hintaa koronarajoituksista
Koponen vastustaa hallituksen kaavailemia ruuhkamaksuja: “Työssäkäyvä autoilija verotetaan hengiltä”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää