Lemmenjoen kullankaivajat vetosivat kansanedustajiin tulevaisuutensa puolesta.
Lemmenjoen kullankaivajat haluaisivat avata kaivoslain kullankaivuun osalta, jotta alueelle jäävät lapiokaivajat saisivat paremmat mahdollisuudet säilyttää arvokas ja ainutlaatuinen pohjoinen kullankaivuukulttuuri elinvoimaisena niin, että kullankaivuu ja matkailu tukisivat elinkeinoina toisiaan entistä paremmin. Tiukka laki voi estää hyvät mahdollisuudet.
– Onko tämä Lemmenjoen kultasadun loppu? kysyi Lemmenjoen kullankaivaja Jukka Kela esityksessään eduskunnan kansalaisinfossa.
Jukka Kela, jo 30 vuotta kultaa kaivanut lapiokaivaja, kertoi kaivajien tulevaisuudenhuolista kansanedustajille ja kullankaivuusta kiinnostuneille Lapin Kullankaivajain liiton ja perussuomalaisten kansanedustaja Hanna Mäntylän tilaisuudessa.
– Lapin kansanedustajana otin kantaa myös Lapin kullankaivajien tilanteeseen, jolloin Jukka Kela otti minuun yhteyttä ja kertoi lisää tietoa heidän vaikeasta tilanteestaan. Siitä alkoi tämä yhteistyö, josta tämäkin tilaisuus on tuloksena, sallalainen Mäntylä kertoi avauspuheessaan.
Kaivoslaki avattava
Kela kertasi Lemmenjoen jo satavuotista kultahistoriaa. Kulta löydettiin kolmesti: vuosina 1902, 1919 ja lopulta 1945, mikä johti suureen kultaryntäykseen, joka toi purojen varsiin satakunta kaivajaa. Ensimmäinen hullujussi tuotiin tunturiin jo 1951, mutta kullan hinnan romahdus sai niin kone- kuin lapiokaivuun hiipumaan niin, että alueelle jäi vain muutamia elinkautisia, kunnes konekaivuu virkosi uudelleen 1970-luvun lopussa ja kullan hinnan nousu nosti uuden kultakuumeen 1980-luvulla.
Vuonna 1971 perustettiin Lemmenjoen kansallispuisto eduskunnan ponnen nojalla, jonka mukaan suojelu ei saisi häiritä kullankaivuuta. Tähän tahtovat kullankaivajat taas eduskunnalta tukea. Metsähallituksen, poronhoitajien ja nykyään Saamelaiskäräjienkin kanssa ovat suhteet menneet toiseen suuntaan ja pahin oli vuoden 2011 kaivoslaki.
– Siihen runnottiin pykälät, jotka käytännössä tulevat tekemään ammattimaisen kullankaivuun Lemmenjoella, EU:n rikkaimmilla huuhdontakulta-alueilla mahdottomaksi, Kela moittii.
Kela syyttää, että eduskunnalle annettiin päätöksiä varten väärää tietoa, mikä vaikutti kansanedustajien päätöksiin, minkä myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi vuosi sitten.
– Kaivospiirit, jotka ovat olleet pysyviä oikeuksia, päätettiin lopettaa “konekaivuun aiheuttamien mahdollisten ongelmien” takia. Miksi lapiokaivajien kaivosoikeudet lopetettiin konekaivuun mahdollisten ongelmien takia, Kela kysyy.
– Konekaivajille annettiin vuoteen 2020 saakka aikaa saattaa kaivuunsa loppuun. Mutta lapiokaivajat eivät voi kiristää tahtia, Kela muistuttaa.
Kaivosoikeudet lakkaavat
Alueella on 25 kaivospiiriä. Vanhin niistä perustettiin 1951 ja se toimii yhä. Ne on päätetty lakkauttaa. Tilalle tuleva kullanhuuhdontalupa on kallis ja oikeuksiltaan heikompi. Se voi johtaa siihen, ettei uusia kaivajia tule enää jatkamaan kullankaivuun perinnettä, Kela pahoittelee.
Kelalla on ollut oma kaivospiiri Pehkosenkurussa vuodesta 1993 saakka. Ensimmäinen kaivospiiri perustettiin alueelle 1951 ja se toimii yhä. Kela harjoittaa kaivospiirillään matkailuun liittyvää toimintaa, josta kaivajat suunnittelevat uutta ammattimaista elinkeinoa hiipuvan konekaivuun rinnalle. Se perustuisi kullankaivuun eksotiikkaan ja matkailijoiden haluun kaivaa itse.
Vuorikiipeilijä puolestapuhujana
Kela on jo sitä kokeillut. Hänellä on kämpässään huone myös “orjalle”, jollaisena on toiminut vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson jo 10 vuoden ajan.
– Kultaan liittyvästä matkailusta voitaisiin saada tuote, joka toisi Inariin paljon enemmän kuin sen miljoonan, minkä sen lasketaan nyt Inariin tuovan. Matkailu on hieno elinkeino ja kun sen oikein tekee, se ei vahingoittaisi luontoa mitenkään, Gustafsson vetoaa.
– Tämä on sitä paitsi kulttuurin muoto, jota valtio ei tue – ja joka voi myös tuottaa valtiolle ja muutenkin. Kysynkin, miksei arvosteta tällaista elämänmuotoa, joka toimii syrjäisillä alueilla omillaan?
Kela on saanut rakennettua kaivosoikeuden nojalla vähin erin kämpän niin perheensä kuin matkailunkin tukikohdaksi. Ongelma on, että kun kaivosoikeus poistuu, uusien vastaavien tukikohtien perustaminen konekaivuun tilalle hankaloituu.
Kullanhuuhdontaluvalla kaivavan täytyy asua teltassa. Pysyvien asuntojen ja varastojenkin rakentaminen on kielletty. Mitenpä siinä houkuttelet matkailijoita ja kehittelet pysyvämpää elinkeinoa?
“Ei voi odottaa, että laki pysyisi samana”
Kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoi vastauksessaan, että eduskunta katsoi kahdeksan vuoden siirtymäajan antavan konekaivajille aikaa varautua muutoksiin. Perustuslakivaliokunta katsoi myös, etteivät kullankaivajat voi olettaa, että laki, joka koskee kansallispuistossa tapahtuvaa konekaivuuta, säilyisi jatkuvasti samana.
Kela vastasi, että konekaivajat voivat kiihdyttää tahtia ja kaivaa kaivospiirinsä ja valtauksensa vuosikymmenessä tyhjiksi.
– Mutta lapiokaivaja ei voi kiihdyttää tahtia. Minulla on kaivospiirissäni inventoituna 10 kiloa kultaa. Se on suurin omaisuuteni, enkä siitä helpolla luovu, hän vetoaa.
Kullankaivajat vaativat kaivoslain avaamista niin, että kaivospiirit voitaisiin säilyttää niihin kuuluvine oikeuksineen. Kansanedustajat tuumailivat tilaisuudessa jo lainsäädännöllisten keinojen suunnittelemista seuraavalle vaalikaudelle, jopa sitä ennen.
Tukea hallituspuolueesta
Yli puoluerajojen kiinnostaneessa tilaisuudessa kokoomuksen kansanedustaja Pertti Hemmilä kehotti saattamaan kaivoslain avaamisen kullankaivuun osalta seuraavaan hallitusohjelmaan. Tämä hallitus ei hänen mukaansa ehdi tehdä muutoksia.
Heikki Autto (kok.) esitti aloitteen tekemistä jo tällä kaudella. Keskustelussa heräsi jo yksi käytännöllinen aloitteen kohde, joka voisi olla muutoksen alku: uuden käytännön mukaan lapiokaivaja ei saa kaivaa nyt sinä aikana, kun lupaan haetaan muutosta tai alueesta on meneillään valituskierre. Odottaessa menee kesä ja yritys päätyy konkurssiin.
Aaltonen totesi, että tähän voisi hakea muutosta ja se on mahdollinen, kun toimeen ryhdytään. Tällöin maksettaisiin takuut, joiden nojalla jäljet peitetään, jos lupaa ei tulekaan.
– Sitten on ongelma, kun samaan aikaan voidaan hakea muutosta myös ympäristölupaan, Aaltonen toteaa.
Mahdolliset matkailuun liittyvät liiketoiminnat pitää vielä päättää matkailuun liittyvän lainsäädännön kautta. Eli pykäläviidakkoa riittää.
Puheyhteys saatava
Hanna Mäntylä vetosi vielä voimakkaasti yhteisen puheyhteyden löytymisen puolesta niin tässä asiassa kuin muutenkin Lapissa. Myös Aaltonen totesi, että suhteet ovat vuosien kuluessa kärjistyneet eikä yhteistä kieltä ole helposti löytynyt kullankaivajien ja valtion eri toimijoiden välillä. Kela tunnusti, etteivät kaivajatkaan ole nöyrimpiä konsensusukkoja olleet.
Kela pahoittelee, että Saamelaiskäräjät on lisännyt painetta kullankaivajia kohtaan: aiemmin on Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi todennut julkisuudessakin monesti, ettei Saamelaiskäräjillä ole mitään lapiokaivajia kohtaan, eikä heistä valiteta. Tämä on muuttunut muutaman vuoden aikana ja lapiokaivajistakin valitetaan Kelan mukaan epäloogisesti ja vaihtelevin perusteluin.
Miksi Saamelaiskäräjät kielsi vesiletkunkin?
Hän mainitsi esimerkkinä Lemmenjoen vanhimman, vuonna 1952 aloittaneen lapiokaivajan Risto Mäkipuron, joka asuu yhä kesät teltassa, jonka huuhtomisvesi tuli 300 metrin päästä omalla painollaan letkua pitkin.
– Saamelaiskäräjät valittivat, että tämä letku uhkaa heidän kieltään, kulttuuriaan ja poroelinkeinoa. Jos porot eivät pääse tästä yli, kuinka ne ylittävät metsän kivet ja liekopuut? Tilalle tuotiin moottoripumppu. Eikö se uhkaa saamenkieltä ja kulttuuria, Kela kysyy.
Kela ihmettelee vielä kaivosoikeuden poistamista: tohtori Casper Herlerin lausunnon mukaan kaivospiirin poistaminen voidaan rinnastaa de facto pakkolunastukseen.
– KTM:stä kerrottiin, että kaivosoikeuksien lunastamista rahalla harkittiin, mutta se todettiin liian kalliiksi. Niinpä päätettiin ottaa ne ilmaiseksi, Kela ihmettelee.
Kuvassa: Kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen pitää kaivoslakiin tehtäviä muutoksia mahdollisina, kunhan siihen löytyy yhteinen tahto. Vuorikiipeilijä Jukka Gustafsson vetoaa kullankaivuun ja matkailuelinkeinon yhdistämisen puolesta, mitä Jukka Kela on jo kehittänyt ja Hanna Mäntylä kannattaa.
