LEHTIKUVA
Olympiakultamitalisti Caitlyn Jenner: Jos käyt läpi poikien murrosiän, sinun ei tulisi viedä mitaleita naisilta
Transnaisten kilpaileminen naisten sarjassa on ollut tunteita herättävä puheenaihe urheilupiireissä jo pitkään. Urheilussa ei ole yleispätevää sääntöä transsukupuolisten tai ei-binaaristen urheilijoiden osallistumiselle. Kansainvälinen olympiakomitea on linjannut, että kukin lajiliitto saa päättää omista säännöistään.
Kansainvälinen uimaliitto FINA päätti, että transnaiset eivät saa kilpailla naisten sarjoissa. Päätös koskee transnaisia, jotka ovat käyneet läpi poikien murrosiän. Samalla järjestö ilmoitti, että se aikoo kehittää transhenkilöille oman kilpailusarjan.
Päätöksen taustalla vaikutti vahvasti yhdysvaltalaisuimari Lia Thomas, joka alkoi kilpailla voitokkaasti naisten sarjassa. Sitä ennen hän oli kilpaillut miesten sarjassa vähäisellä menestyksellä.
Suomen uimaliitto kommentoi päätöstä Ylelle (28.6.) tasavertaisena ja reiluna. Kansainvälinen yleisurheiluliitto on samoilla linjoilla. Se haluaa suojella naisurheilua. Asiasta lausui Ylelle Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski.
Rugbyn kattojärjestö kielsi jo 2020
Uimaliittoa ennen transnaisten osallistumisen naisten sarjaan on kieltänyt kansainvälinen rugbyn kattojärjestö. Se linjasi 2020, että transnaisten osallistuminen epäreilua. Liiton mukaan transnaisten osallistuminen luo myös turvallisuusriskin naispelaajille.
Suomen uutiset haastatteli transasiasta entistä kilpauimaria ja naisuimareiden valmentajaa. Hänellä on pitkä kokemus naisten fysiikkavalmennuksesta.
– Jos asiaa miettii puhtaasti biologian ja fysiologian kautta, niin transnaiset saavat edun siitä, että ovat kehittyneet miehinä ja ovat mahdollisesti harjoitelleet miehinä.
Muistatko vielä DDR:n menestyksekkäät naisurheilijat?
Hän antaa esimerkin DDR:n ajoilta.
– Anabolisia steroideja käyttäneiden suorituskyky ei laske lähtötilanteeseen pitkänkään tauon jälkeen, kun aineen käyttö on lopetettu. Brigitte Berendonckin julkaisukirjassa (DDR Doping) on esimerkkejä kuulantyöntäjänaisista, jotka pääsivät doping-ohjelmaan, kun kuula lensi noin 16 metriä. Tämän jälkeen anabolisen steroidin Oral Turinabolin avulla kuula lensi reilusti yli 20 metriä. Suorituskyky ei laskenut pitkänkään tauon jälkeen, vaan pysyi yli 20 metrissä.
– Koska tilanne vaikuttaa fysiologisesti olevan juurikin näin, koen naisurheilijoiden oikeuden kannalta todella huonoksi tilanteen, jossa transnaiset kilpailevat naisten kanssa samassa sarjassa, nimettömänä pysyttelevä valmentaja sanoo.
Naisasialiitto ei halua kommentoida
Suomen Uutiset kääntyi vuodesta 1894 naisten oikeuksia ajaneen Naisasialiitto Unionin puoleen. Kysyimme, miten Naisaasialiitto Unioni tukee naisurheilijoita tässä vaikeassa asiassa. Naisurheilun asema on tunnetusti ollut aliarvostettua verrattuna miesurheiluun, eritoten taloudellisesta näkökulmasta.
Kysyimme myös, tulisiko transnaisten/transhenkilöiden kilpailla omassa sarjassaan.
Näin Naisasialiitto unioni vastasi viestintäosastonsa välityksellä:
– Juttelimme tästä aiheesta toimistolla ja tulimme siihen tulokseen, että asiaa olisi osuvampi kommentoimaan jokin urheiluun keskittynyt järjestö.
Seta ei ole tyytyväinen uimaliiton päätökseen
Valtioavusteisen Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Setan nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija Lotte Telakivi ei ollut lainkaan tyytyväinen uimaliiton päätökseen. Seta pyrkii vaikuttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaan.
– Päätös on selkeää syrjintää ja lisäksi riski ihmisoikeusloukkauksille. Tällainen kategorinen kielto ei ota huomioon yksilöllisiä eroja tai tilanteita. Erillisen luokan luominen transurheilijoille on jälleen osoitus siitä, että transnaisia ei pidetä naisina, Telakivi sanoo Ylen haastattelussa.
Telakivi korostaa, että Kansainvälisen uimaliiton päätös on ristiriidassa Kansainvälisen olympiakomitean vuonna 2021 luomien syrjimättömyysperiaatteiden kanssa.
– Sarjojen kriteerien ei tulisi systemaattisesti sulkea transurheilijoita pois näillä perusteilla. Jos rajoituksia tehdään, niitä tulisi tehdä vain tutkittuun tietoon perustuen, kuten tässä tapauksessa ei ole tehty.
Telakiven mukaan moni muukin tekijä kuin pelkät testosteroniarvot voivat tarjota epäreilua etua kilpakumppaneihin nähden.
Kymmenottelun olympiavoittaja puolustaa päätöstä
Caitlyn Marie Jenner, aikaisemmin William Bruce Jenner, on yhdysvaltalainen kymmenottelun olympiavoittaja. Hän voitti kultaa Montrealin olympiakisoissa 1976 maailmanennätystuloksella.
Hän on ottanut voimakkaasti kantaa naisuimareiden puolesta. Jenner on pitänyt naisurheilijoiden oikeuksia esillä lukuisissa tv-esiintymisissään. Hän twiittasi FINAn päätöksestä:
– Tämä toimii. Tarvittiin paljon painetta, mutta mikä on reilua, on reilua. Jos käyt läpi miesten murrosiän, sinun ei tulisi viedä mitaleita naisilta. Piste.
It worked! I took a lot of heat – but what’s fair is fair! If you go through male puberty you should not be able to take medals away from females. Period. https://t.co/qqZq7gnt6g
— Caitlyn Jenner (@Caitlyn_Jenner) June 19, 2022
Jennerin transelämä kiinnostaa amerikkalaisia
Huhtikuussa 2015 Jenner kertoi haastattelussa 20/20-ohjelmassa kokevansa itsensä naiseksi. Vuonna 2015 Jenner poseerasi Vanity Fair -lehden kannessa naisena ja kertoi olevansa nyt Caitlyn.
Tuolloin perustettu Jennerin Twitter-tili keräsi miljoona seuraajaa hieman yli neljässä tunnissa, ja se rikkoi Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman vain pari viikkoa aikaisemmin tekemän ennätyksen.
Vuonna 2015 Yhdysvalloissa esitettiin dokumenttisarjaa I Am Cait. Se avasi katsojille Jennerin elämää transnaisena. Jenner tunnetaan myös kuuluisan Kardashianien suvun kautta. Hänen ex-vaimonsa on Kris Kardashian.
HELI-MARIA WIIK
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Brigitte Berendonck Antti Pihlakoski Lotte Telakivi suorituskyky Caitlyn Jenner naisurheilijat anaboliset steroidit Kansainvälinen uimaliitto DDR Lia Thomas Kansainvälinen olympiakomitea kilpaurheilu transsukupuoliset Seta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Palm Springs haluaa tarjota transsukupuolisille perustulon – tonni kuussa käteen jos olet trans tai ei-binäärinen
Ilmaiset tamponit myös pojille – Oregonin kouluissa arvostetaan ihan kaikkien kuukautisia
Naisasialiitto pohtii: Mitä jos poika suostuu leikkimään vain autoilla?
Entinen mies on masentavan ylivoimainen naisten uinnissa
Naiseksi identifioituva aikuinen tuomittiin kahdeksi vuodeksi tyttöjen nuorisovankilaan
Perussuomalaiset: Ideologisessa tasa-arvoselonteossa ei osata päättää edes sitä, montako sukupuolta on olemassa
Leena Meri pitää hallituksen esitystä ideologisena ja haitallisena hankkeena: Translailla sotketaan sukupuoletkin ideologian nimissä
Vihervasemmisto mäkätti somessa lakivaliokunnalle, joka kuuli translain valmistelussa aktivistien inhokkijärjestöä – Leena Meri: ”Valiokuntaa ei voi painostaa ulkopuolelta”
Viikon suosituimmat
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.