
Lehtikuva
Oikeusministeri Leena Meri: Hallitus tuskin antaa esitystä eheytyshoitojen kiellosta
Eduskunnan lakivaliokunta esittää kansalaisaloitteen hyväksymistä. Perussuomalaisen oikeusministeri Leena Meren mukaan asiasta tarvitaan hallituksen yksimielinen päätös.
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri pitää epätodennäköisenä sitä, että hallitus antaisi esityksen eheytyshoitojen kieltämisestä, kerrotaan Uutissuomalaisen tiedotteessa. Meren mukaan oikeusministeriön lainvalmistelu on niin pahasti ruuhkautunut, että lainsäädännön valmistelu vaatisi luopumista jostain hallitusohjelman hankkeesta.
– Siihen vaadittaisiin neljän hallituspuolueen yhteisymmärrys, että tällaista edistetään. Lisäksi tarvitaan yhteisymmärrys siitä, että jokin hallitusohjelman hanke jätetään pois. Minä en löydä sieltä mitään sellaista, minkä voisi jättää pois, Meri sanoo.
Eduskunnan lakivaliokunta sai torstaina valmiiksi mietinnön eheytyshoitojen kieltämistä vaativasta kansalaisaloitteesta. Valiokunta esittää, että eduskunta hyväksyisi kansalaisaloitteen. Eduskunnan täysistunto äänestää mietinnöstä myöhemmin.
Monisyinen asia
Eheytyshoidoilla tarkoitetaan hoitoja, joilla pyritään muuttamaan henkilön seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä tai sukupuolen ilmaisua. Esimerkiksi Suomen Psykologiliitto pitää eheytyshoitoja epäeettisinä ja haitallisina.
Perussuomalaiset ja keskustan kansanedustaja Timo Mehtälä jättivät valiokunnan mietintöön eriävän mielipiteen. Meren mukaan perussuomalaiset ei kannata eheytyshoitojen kieltämistä.
– Tämä on monisyinen asia. Pidän hyvin ongelmallisena sitä, että jos aikuinen ihminen hakeutuu tällaisiin hoitoihin, niin pitäisikö sinne asettaa joku ihminen valvomaan, mitä siellä keskustellaan. Ei tämä ole mikään yksinkertainen kysymys.
Meren mukaan päätös lainvalmistelusta vaatisi hallituspuolueiden yksimielisen kannan.
– Vaikka asiaa joku selvittäisi, se ei tarkoita sitä, että asia etenee. Mikäli kaikki neljä hallituspuoluetta eivät ole yksimielisiä asian viemisestä hallituksen esityksenä eduskuntaan, se ei voi silloin edetä.
Suomen Uutiset
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
- seksuaalinen suuntautuminen Timo Mehtälä eheytyshoidot sukupuoli-identiteetti lainvalmistelu lakivaliokunta Hallitusohjelma Leena Meri kansalaisaloite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Aittakumpu: Eduskunnan tulee hylätä lakivaliokunnan mietintö eheytyshoitojen kieltämisestä
Perussuomalaisten kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Pekka Aittakumpu odottaa, että eduskunnan täysistunto hylkää lakivaliokunnan mietinnön, jonka mukaan eduskunnan tulisi hyväksyä kansalaisaloitteen ehdotus eheytyshoitojen kieltämisestä. Vain kolme perussuomalaisten edustajaa ja yksi keskustan edustaja jättivät vastalauseen valiokunnan mietintöön.

Garedew: Eheytyshoitojen kieltäminen rajoittaisi uskonnonvapautta ja yksilön valinnanvapautta

Kaisa Garedew vaatii lapsille kasvurauhaa: “Setan kouluvierailut ja lapsille sopimattomat kirjat kouluissa kiellettävä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan Seta ry:n kouluttajien ja materiaalien sekä muiden ikätasoon sopimattomien seksuaalissävytteisten materiaalien kieltämistä kouluista.

Koposelta kirjallinen kysymys tiedevastaisesta opetuksesta kouluissa – ”Sukupuoli ei ole mielipidekysymys, vaan biologinen fakta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen jättää kirjallisen kysymyksen opetusministerille koskien tiedevastaisen opetuksen leviämistä peruskouluun. Koponen nostaa esiin huolen siitä, että peruskoulun oppimateriaaleihin on ilmaantunut sisältöjä, jotka eivät perustu tieteelliseen näyttöön vaan ideologisiin näkemyksiin, erityisesti sukupuolen moninaisuuden osalta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää