

Riikka Purra (ps.) haastaa hallitusta. Ylhäältä vasemmalta: Maria Ohisalo (vihr.), Annika Saarikko (kesk.), Sanna Marin (sdp.) ja Veronika Honkasalo (vas.). / LEHTIKUVA
Ohisalon vastaus välikysymykseen kiersi koko ongelman – hallitus helpottamassa haitallista maahanmuuttoa yli hallitusohjelman kirjausten
Perussuomalaiset ja Liike Nyt jättivät välikysymyksen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta, sen suunnitelluista lievennyksistä ja taloudesta. Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) lausuntokierrokselle lähettämä lausuntokierros perheenyhdistämisten helpottamisesta meni selvästi hallitusohjelman kirjausta pidemmälle. Ohisalon vastaus kiersi maahanmuuton taloudelliset kustannukset kokonaan, vaikka ne olivat välikysymyksen oleellinen osa.
Edelleen koronaepidemiasta kärsivän maan julkisen talouden tila, budjetin alijäämät sekä velan ja menojen kasvu huolestuttavat perussuomalaisia eivätkä ole siinä jamassa, että olisi minkäänlaista syytä etsiä entisestään lisää menokohteita maan ulkopuolisista ja maailmanparantamiseen liittyvistä hankkeista.
– Hallituksen toiminta viime päivinä ja viikkoina näyttää, että sillä ei ole kykyä pysyä edes omissa päätöksissään. Kun mieluisat tahot vaativat lisää, euroja on kyllä tarjolla, totesi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puheenvuorossaan.
Ministeriö edistämässä maahanmuuttoa ohi hallitusohjelman
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sisäministeriö lähetti lausuntokierrokselle perheenyhdistämistä edistävän ja helpottavan lakiesityksen ilman ennakkoon käytyjä neuvotteluja. Ministeri Maria Ohisalon esitys meni selvästi pidemmälle kuin hallitusohjelmaan tehty kirjaus. Loppukesästä asti perussuomalaiset ovat ihmetelleet, miksi muut hallituspuolueet eivät puutu asiaan ja miten ylipäänsä tällainen esitys on voitu lähettää lausuntokierrokselle tällaisessa tilanteessa.
– Kyse ei ole vain toimeentuloedellytyksen poistamisesta alaikäisen henkilön käynnistämissä perheenyhdistämisissä, vaan myös kansainvälistä suojelua ja toissijaista suojelua saaneiden toimiessa perheenkokoajana. Myös maahantulon kiertämisen säännöksiä lievennetään alaikäisen kohdalla. Hallituksessa kaavaillaan myös pakolaiskiintiön nostoa ja muunlaisia humanitaarisen maahanmuuton helpotuksia, joiden taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä.
– Perheenyhdistämistä helpottavalla esityksellä Suomesta tulisi Länsi-Euroopan liberaaleinta perheenyhdistämispolitiikkaa harjoittava valtio. Lievennyksiä ovat ajaneet turvapaikkateollisuudessa oleellisesti mukana olevat järjestöt, jotka väittävät, että nykyinen perheenyhdistäminen on liian vaikeaa, vaaditaanhan siinä ihmisiltä jonkinlaisia tuloja – tuloja, joihin muuten saa laskea mukaan esimerkiksi asumistuen. Näitä lobbareita ministeriössä on nyt kuultu, Purra kertoi.
Hallitus lisää vetovoimatekijöitä
Perheenyhdistämisen helpottaminen on vetovoimatekijä. Huolestuttavia siirtolaisuuteen ja turvapaikanhakemiseen liittyviä ilmiöitä on tällä hetkellä käynnissä niin Valko-Venäjällä ja Liettuan, Latvian ja Puolan raja-alueilla kuin Afganistanissa sekä Kreikkaan ja Kanarialle suuntautuvilla salakuljettajien reiteilläkin. Siirtolaishybridivaikuttamista tapahtuu varsin lähellä Suomea. Suomen ulkoraja on riski kaikissa oloissa, eikä länsirajaakaan saada kuriin, vaikka turvapaikanhakijat eivät oikeasti kuulu vapaan liikkuvuuden piiriin Schengen-alueella.
– Koronan jälkeisen matkustamisen elpyessä siirtolaisten liikkuminen on kasvanut nopeasti. Esimerkiksi Saksassa tämän vuoden osalta turvapaikanhakemisen luvuissa on kasvua yhteensä lähes 40 prosenttia. Erityisen voimakkaasti on kasvanut afganistanilaisten hakijoiden määrä. Koko EU-alueella afganistanilaiset jättivät hakemuksia yli 10 000 pelkästään elokuun aikana.
Myös Suomen tulee ottaa ohjat omiin käsiinsä
EU:n ulkoministerit kokoontuivat maanantaina pohtimaan, mitä Valko-Venäjän kiristyneelle siirtolaishybriditoiminnalle pitäisi tehdä. Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi pitävänsä erityisen huolestuttavana sitä, että Minskiin lennätetään siirtolaisia, joita rohkaistaan väärillä tiedoilla ylittämään raja EU:n puolelle. Salakuljettajat ovat luvanneet rahat takaisin, mikäli rajanylitys EU:hun ei onnistu.
– Tämä kuvaa yleisestikin turvapaikkajärjestelmän ongelmia ja EU:n kyvyttömyyttä niiden edessä. Tällaisten uhkien vallitessa jäsenmaiden uskoisi tekevän kiristyksiä ja varautuvan suurempiin ongelmiin. Ja näin useat maat tekevätkin. Jäsenmaat rakentavat jopa fyysisiä aitoja, lainsäädännöllisistä kiristyksistä puhumattakaan.
– Siksikin Suomen hallituksen suunnitelmat kulkea toiseen suuntaan ovat käsittämättömiä. Miksi annatte sinisilmäisyydelle vallan tällaisessa tilanteessa? Tieto löperön politiikan muuttumisesta entistä löperömmäksi leviää Lähi-idässä ja muualla helposti. Salakuljettajat ja liikkujat kyllä tietävät, mihin suuntaan kannattaa lähteä, Purra huomautti.
Turvapaikka tai perhesyyt – lopputulos on sama
Perheenyhdistäminen on jo pitkään ollut suurin maahanmuuton reitti Suomeen. Ennen koronaa vuonna 2019 Suomi myönsi jo yli 10 000 perheperusteista oleskelulupaa. Hallitus hämärtää tätä tosiasiaa esittämällä, että kyse on jotenkin erilaisesta maahanmuutosta. Toki mukana on kaikenlaista perheenyhdistämistä, mutta Purran mukaan kyse on usein kuitenkin juuri siitä samasta maahanmuutosta, joka keskimäärin aiheuttaa suuria kustannuksia ja myös muita ongelmia.
– Lopputuloksen kannalta on yhdentekevää, onko henkilö saapunut perheenkokoajana vai perheenjäsenenä. Tämä yhdistettynä siihen, että kansalaisuuden saa Suomessa hyvin pian ja helposti, johtaa nopeaan ongelmallisen maahanmuuton lisääntymiseen, mikä näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla.
– Sisäministeriön esitys lisää myös kannustimia lähettää alaikäinen yksin matkalle pohjoiseen. Maahanmuuttovirasto epäilee lausunnossaan esityksen lisäävän ankkurilapsiongelmaa. Myös valtiovarainministeriö esittää lausunnossaan taloudellista ja budjettipoliittista kritiikkiä esitystä kohtaan. Suojelupoliisi omassa lausunnossaan huomauttaa, että hallituksen esittämät muutokset ulkomaalaislakiin alaikäisten toimiessa perheenkokoajana helpottaisivat kansallista turvallisuutta uhkaavien yksilöiden Suomeen pääsyä.
Hallituksella on ja on ollut mahdollisuus estää helpotukset
Hallituksesta kuului välikysymyksen jättämisen jälkeen, että perussuomalaiset ampuvat savikiekkoa, joka ei ole edes ilmassa. Purra pitää huvittavana sitä, että täysin sama kielikuva esiintyi sekä sosialidemokraattien että keskustan ryhmäpuheenjohtajien ulostuloissa. Purra huomautti, että ministeriön esitys on ollut tulilla kuukausien ajan ja hallituspuolueet olisivat milloin tahansa voineet vaatia sen pois vetämistä tai edes hallitusohjelmakirjauksen mukaiseksi muuttamista. Näin ei kuitenkaan ole toimittu.
– Vieläkin teillä on mahdollisuus. Sisäministerin vastauspuheenvuoro ei valitettavasti antanut sen suuntaisia viitteitä. Arvoisat ministerit sosiaalidemokraateista ja keskustasta, vetäkää pois tämä esitys – ja lopettakaa vihreiden peesaaminen niin tässä kuin muissakin kansakuntamme kannalta oleellisissa asioissa, Purra vetosi hallitukseen.
Haitallisen maahanmuuton kustannukset edelleen tabu
Suurin osa maahanmuuton kustannuksista syntyy sosiaaliturvamenoista ja palveluista. Välittömät kustannukset, kuten vastaanottokulut tai kotouttaminen, ovat murto-osa niistä.
– Ministeri Ohisalon vastauksessa ei käsitelty juuri lainkaan taloudellisia kustannuksia, vaikka ne ovat välikysymyksemme oleellinen osa. Maahanmuuton kustannukset ovat edelleen eräänlainen tabu poliittisessa keskustelussa – tällaisessakin taloustilanteessa. Jopa oikeistopuolueista kuulee väitettävän, että maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia ei muutaman vuoden jälkeen enää tulisi huomioida maahanmuuton kustannuksina, koska henkilöt ovat olleet jo niin kauan maassa ja muuttuneet esimerkiksi espoolaisiksi.
– Suojelua saaneiden täytyy asua Suomessa vain neljä vuotta kansalaisuuden saamiseksi. On kestämätön ajatus, että neljän vuoden jälkeen näitä asioita ei olisi oleellista enää huomioida tai edes selvittää. Toissijaista on, puhummeko vieraskielisistä, maahanmuuttajista, maahanmuuttajataustaisista, ulkomaalaistaustaisista, vasta kansalaisuuden saaneista tai vaikka uusespoolaisista. Oleellisia ovat tilastojen tarjoamat päivänselvät luvut taloudellisista vaikutuksista. Todellisuus ei pimittämällä tai kiertelemällä muuksi muutu.
Taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset haitallisia
Hyvin suuriin kustannuksiin johtavat yhtäältä matalat työllisyysasteet ja palkat, toisaalta merkittävästi laajempi tulonsiirtojen käyttö kantaväestöön verrattuna myös pitkän maassaoloajan jälkeen. Heikko pärjääminen jatkuu myös toisessa sukupolvessa. Nykymuotoisella kotouttamisella ei ole vaikutusta tähän. Ruotsissa, jossa kotoutetaan kaikkein eniten, ulkomaalaistaustaisten ja kantaväestön ero työllisyysasteissa on OECD-maiden suurin.
– Maahanmuutto kuormittaa yliedustetusti myös useita muita yhteiskunnan verorahoitteisia sektoreita lastensuojelusta poliisitoimen kautta oikeuslaitokseen. Kaikella tällä on merkittävä kustannusvaikutus. Usein näistäkään asioista ei sovi puhua. Päivitellään vain, kuinka ovat niin ruuhkaisia ja kuormittuneita palveluita, Purra kertoi.
Kaikelle perheenyhdistämiselle toimeentuloedellytys
Tällainen maahanmuutto pahentaa Purran mukaan Suomen kestävyysvajetta sekä lisää vero- ja velkataakkaa. Suomen rajalliset resurssit on kohdistettava maan omien vähäosaisten ja apua tarvitsevien auttamiseen. Perheenyhdistämisoikeuden kytkeminen riittävään toimeentuloon ja muihin perheenyhdistämisdirektiivin sallimiin lisäkriteereihin tukee integroitumista ja vähentää kustannuksia.
– Mikäli haluatte houkutella maahan koulutettuja huippuosaajia, tehkää ihmeessä niin. Vähänlaisesti heitä on tulossa, vaikka prosesseihin on pumpattu lisää rahaa. Sen sijaan järjestelmämme houkuttelee aivan muunlaista maahanmuuttoa.
Hallitus vain lisää veronmaksajien taakkaa
Suomen julkinen talous on kriisissä valtiosta kuntiin, eikä lyhyeksi jäävä kasvu Purran mukaan onnistu korjaamaan kroonisia alijäämiä tai taittamaan velkaantumista.
– Vastuuntuntoinen hallitus ei tällaisessa tilanteessa tekisi muita kuin suomalaisten hyvinvointia, turvallisuutta ja maan taloudellista elpymistä tukevia toimia. Niinpä teen seuraavan epäluottamuslause-esityksen: Humanitaarisen maahanmuuton vauhdittaminen ja houkuttelu on vastuutonta ja epäoikeudenmukaista maamme omia kansalaisia ja veronmaksajia kohtaan. Koska hallitus lisää entisestään veronmaksajan taakkaa toissijaisilla ja oman ideologiansa mukaisilla hankkeilla, se ei enää nauti luottamustamme, Purra päätti puheenvuoronsa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvapaikkateollisuus toimeentuloedellytys välikysymys taloudesta ja maahanmuutosta koronaepidemia hybridivaikuttaminen sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto maailmanparantaminen vetovoimatekijät suojeluntarve Liike Nyt Pakolaiskiintiö Maria Ohisalo Maahanmuuttopolitiikka Riikka Purra Perheenyhdistäminen Hallitusohjelma Pekka Haavisto Maahanmuuton kustannukset Turvapaikanhakijat perussuomalaiset talous Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS jättää välikysymyksen maahanmuuttopolitiikasta ja taloudesta, Purra kommentoi (suora lähetys)

Perussuomalaiset: Hallitus laajentaa taloudellisesti haitallista maahanmuuttoa – välikysymys on välttämätön

Kristilliset ja kokoomus eivät lähteneet mukaan välikysymykseen taloudesta ja maahanmuuttopolitiikasta – Tavio: Puolueiden syy poisjäämiseen poliittinen strategia

Perussuomalaisten välikysymys taloudesta ja maahanmuutosta – Mäkelä kehottaa demareita ”ottamaan mallia tanskalaisilta puolueveljiltään”

Hallituksen rivit rakoilevat maahanmuuttopolitiikan vuoksi – keskustalta irtiotto vihreän sisäministerin pakolaiskiintiölinjauksista, Kärnä pudotteli päälauseita

Immonen: Maahanmuutto ei ole rikkaus ja voimavara vaan valtava taloudellinen rasite – ”Suomella käsillä viimeiset hetket kääntää suunta”

Ohisalo luetteli ministeriaitiosta ihmisoikeussopimuksia – Leena Meri napautti takaisin: ”Kansainväliset sopimukset eivät edellytä näitä löysennyksiä, joita te haluatte tehdä”

Halpatyövoiman maahanmuutto maksaa maltaita ja laskee duunarien palkkoja, silti kokoomuksen mielestä Suomi ei pärjää ilman ”työperäisiä”

Jos todellinen huippuosaaja päättää tulla maksamaan veroja Suomeen, kansanedustaja Sheikki Laakso kantaa laukut – perussuomalaiset ei vastusta oikeiden osaajien saapumista
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää