Nyt se on tutkittu: journalismiyliopistot läpikotaisin punavihreitä

Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista kolme neljästä kannattaa vihreitä tai vasemmistoliittoa – perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja ei yksikään. Vapaa tiedetoimittaja Marko Hamilo jatkaa niin sanottua Punavihreää kuplaa käsittelevää artikkelisarjaa.

Kirjoitin toissa vuonna Suomen Uutisiin ilmiöstä, jota kutsuin punavihreäksi kuplaksi. Vaalitulokset osoittivat että punavihreät – vasemmistoliitto, vihreät sekä pienet äärivasemmistoryhmittymät – saivat yhteensä yli 50 prosenttia äänistä lähes jokaisella äänestysalueella muutaman neliökilometrin alueella Pitkältäsillalta Käpylän asemalle. Näihin kuuluivat muun muassa Kallio, Alppila, Vallila, Sörnäinen, Kumpula ja Käpylä.

Muut tilastot osoittivat, että tällä alueella asuvien ihmisten elämäntapa ja arvot poikkeavat jyrkästi muusta Suomesta. Heille naapurin homoseksuaalisuus on arkipäiväisempi asia kuin jos naapuri omistaisi aseen.

“Journalistien punavihreys ei ole jäänyt vaille seurauksia. 38 prosenttia suomalaisista on menettänyt luottamuksensa perinteiseen mediaan.”

Kirjoituksen lopussa kiinnitin huomiota siihen, että tällä alueella asuu vain noin satatuhatta ihmistä, alle kaksi prosenttia suomalaisista. Heidän maailmankuvansa on kuitenkin erittäin voimakkaasti yliedustettuna suomalaisessa mediassa. Kaikki niin sanotun etelän median toimitukset sijaitsevat parin kilometrin pyöräilymatkan päässä punavihreän enemmistön asuinalueilta.

Viime vuonna kirjoitin Suomen Perustalle raportin Punavihreä kupla – Perussuomalaiset ja media. Pyrin selittämään valtamedian halveksuntaa, vihaa ja pelkoa perussuomalaisia ja perussuomalaisten edustamia arvokonservatiivisia mielipiteitä kohtaan toimittajien yksilöllisillä, osin tiedostamattomillakin ennakkoluuloilla.

Kyse ei siis mielestäni ole siitä, että mediatalot pyrkisivät tietoisesti edistämään jotakin agendaa. Ennemminkin kyse on siitä yksinkertaisesta psykologisesta ilmiöstä, että omasta maailmankuvasta on vaikea luopua edes silloin, kun havainnot puhuvat sitä vastaan. Erityisen raskasta maailmankuvasta luopuminen on silloin, kun oma sosiaalinen ympäristö on voimakkaasti kiinnittynyt tähän maailmankuvaan.

Toimittaja, joka esimerkiksi yrittää pimittää seksirikollisten maahanmuuttotaustaa, ei välttämättä edes itse koe valehtelevansa tai ajavansa mitään agendaa. Hän saattaa aivan oikeasti uskoa, että muslimien yliedustus raiskaustilastoissa selittyy jollakin muulla asialla kuin uskonnolla. Ja vaikka toimittajien pyrkimys leimata perussuomalaisia ja maahanmuuttokriittisiä rasisteiksi tai äärioikeistoksi näyttää ulkopuolisen silmissä aivan tahalliselta panettelulta, monelle toimittajalle nämä harhaiset uskomukset ovat täysin vilpittömiä.

Muista maista löytyi paljon akateemista tutkimustietoa siitä, että journalistien ammattikunta on vasemmalle ja vihreisiin kallellaan. Suomessa on valitettavasti tehty toimittajien  puoluekannoista vain journalistisia kyselyitä, joissa otoksen edustavuuteen liittyy ongelmia. Tulokset viittaavat kuitenkin samaan suuntaan kuin esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Journalistit ovat voimakkaasti vasemmalle ja arvoliberalismiin suuntautunut ammattikunta.

Mutta miksi journalistit ovat niin usein punavihreitä arvoliberaaleja? Tähän kysymykseen minulla ei ollut Punavihreää kuplaa kirjoittaessani aineistoa vastata. Oletin kuitenkin oman kokkemukseni valossa, että toimituksen johto ei voi juurikaan asiaan vaikuttaa. Epäilin, että toimituksiin ei olisi juurikaan rekrytoitavissa arvokonservatiivisia tai talousoikeistolaisia journalisteja edes siinä tapauksessa, että toimituksen johto havahtuisi punavihreään vinoumaan ja pyrkisi aktiivisesti sen tasapainottamiseen. Arvelin, että jo journalistiikan ja viestinnän koulutukseen hakeutuvat ovat keskimääräisiä opiskelijoita huomattavasti punavihreämpiä, ja että tämän joukon oikeistolaisimmat suuntautuvat ennemminkin organisaatioviestintään ja pörssiyhtiöiden rahakkaisiin viestintätehtäviin. Toimittajiksi rikastuu sitten kaikkein vasemmistolaisimpia ja vihreitä yhteiskuntatieteilijöitä.

Arveluni perustuivat omiin kokemuksiini yliopistomaailmasta, mutta nyt asiasta on myös luotettavaa tutkimustietoa. Valtiotieteiden tohtori Jussi Westinen on tehnyt yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa artikkelin ”Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon” (Politiikka 1/2016). Artikkeli ei ole ilmaiseksi verkossa, mutta Westinen kirjoittaa siitä omalla blogillaan. Tutkimus perustui Tampereen yliopiston opiskelijoille viime eduskuntavaalien alla tehtyyn nettikyselyyn.

Westisen mukaan taistolaisuudella ja vasemmistolaisella ajatusmaailmalla ylipäätään oli vahva sija Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteissä 1960- ja 1970-luvuilla. Erityisesti journalistiikan ja politiikan tutkimuksen opiskelijat olivat erittäin vasemmistolaisia.

Nykyiset politiikan tutkimuksen ja journalistiikan opiskelijat ovat taas Westisen mukaan omaksuneet hyvin liberaalin ja kansainvälistä solidaarisuutta korostavan arvomaailman. Vihreillä on erityisen suuri kannatus juuri journalistiikan ja politiikan tutkimuksen opiskelijoiden keskuudessa.

“Vaikuttaa siltä, että kampus sosiaalistaa opiskelijat vihreään aatemaailmaan.”

“Vasemmistolaisuuden nousu yliopistoissa näkyi aikoinaan siten, että opiskelijat omaksuivat opiskelun aikana sosialistisen aatemaailman. Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri edisti sen omaksumista, ja opiskeluajan tiivis kanssakäyminen lisäsi todennäköisyyttä ajatusten leviämiseen. Pertti Suhonen havaitsi 40 vuotta sitten tekemässään tutkimuksessaan, että yhteiskuntatieteiden opiskelijat siirtyivät kannattamaan sosialistisia puolueita opiskeluiden aikana”, Westinen kirjoittaa.

Nyt sen sijaan vaikuttaa siltä, että kampus sosiaalistaa opiskelijat vihreään aatemaailmaan.

“Vähemmistöoikeudet ja ympäristönsuojelu ja muut postmaterialistiset teemat näkyvät ja vaikuttavat vahvasti. Tässä kontekstissa voidaan selittää sitä, miksi maaseudulta yliopistoon opiskelemaan tulleista vastaajista vain noin 14 prosenttia kannattaa keskustaa, mutta peräti yli 30 prosenttia vihreitä, jonka suosio maaseudulla asuvien keskuudessa on koko maassa hyvin vähäistä.”

Yhteiskuntatieteitä opiskelemaan tulevat ovat esimerkiksi lääketieteen tai kauppatieteiden opiskelijoita enemmän jo valmiiksi taipuvaisia ottamaan vastaan vasemmistolaisia tai vihreitä aatteita. Heidän lähtökohtaista punavihreyttään vahvistaa sitten opiskeluaikana sekä yhteiskuntatieteiden opetuksen punavihreä sisältö että opiskelijayhteisön punavihreät normit.

Journalistiikan ja viestinnän opiskelijat olivat kaikkein vihrein ryhmä. Vihreitä kannatti 47,7 prosenttia ja vasemmistoliittoa 27,3 prosenttia toimittajiksi opiskelevista. Sosiaalidemokraatteja kannatti 11,4 prosenttia, eli punavihreiden kannatus oli ilman Sdp:tä 75 prosenttia ja Sdp mukaanluettuna 86,4 prosenttia. Sekä kokoomus että keskusta saivat 4,5 prosentin kannatuksen, kuten myös piraattipuolue.

Entäpä perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit? Kyselyyn vastanneiden 44 journalistiopiskelijan joukossa ei ollut yhtäkään näiden puolueiden kannattajaa.

Sosiaalitieteissä eli sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa vasemmistoliiton kannattajia oli jopa 46,9 prosenttia, kun vihreät jäivät kakkoseksi 36,5 prosentilla. Yhteiskannatus näillä kahdella puolueella siis 83,4 prosenttia.

Perussuomalaiset oli suurin puolue tietojenkäsittelyn opiskelijoiden joukossa.

Aivan erilainen profiili oli kauppatieteillä ja lääketieteellä, joiden opiskelijat kannattivat eniten kokoomusta, kauppatieteilijöistä peräti 58,9 prosenttia, lääketieteilijöistä 40,2 prosenttia. Näillä aloilla vasemmistoliiton kannatus oli marginaalista, mutta vihreitä kannatti molemmissa ryhmissä yli 20 prosenttia.

Perussuomalaiset oli suurin puolue tietojenkäsittelyn opiskelijoiden joukossa (29,4 prosenttia). Matematiikka ja tilastotiede oli toinen ala, joiden opiskelijoiden joukossa perussuomalaisilla oli edes eduskuntavaalitulosta läheltä liipannut kannatus (15,4 prosenttia).

Tampereen yliopisto ei tämän aineiston valossa ole mikään kummajainen länsimaisten yliopistojen joukossa. Yhteiskuntatieteelliset kampukset ovat punavihreitä kuplia missä tahansa länsimaassa.

“Poliittinen korrektius on vienyt yhdysvaltalaisilta yliopistokampuksilta sananvapauden.”

Skeptic magazinen julkaisija Michael Shermer kirjoittaa lehdessään, että poliittinen korrektius on vienyt yhdysvaltalaisilta yliopistokampuksilta sananvapauden. Perimmäisenä syynä tähän ilmiöön Shermer pitää puuttuvaa poliittista monimuotoisuutta.

Shermer viittaa tutkimukseen, jossa verrattiin republikaaneja ja demokraatteja kannattavien professorien voimasuhteita yhdysvaltalaisessa yhteiskuntatieteellisessä professorikunnassa. Sen mukaan demokraattien ylivoima on antropologiassa ja sosiologiassa peräti 21,1-kertainen. Historiassa sekä poliittisessa ja oikeusfilosofiassa kerroin putoaa hieman alle kymmenen, politiikan tutkimuksessa se on hieman yli viisi, ja vielä oikeistolaiseksi mielletyssä taloustieteessäkin kerroin on 2,9.

Myös yhdysvaltalaisopiskelijoiden poliittinen asennemaailma on voimakkaasti suuntautunut vasemmalle. Kalifonian yliopiston tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia yhdysvaltalaisista yliopisto-opiskelijoista identifioivat itsensä äärivasemmistolaisiksi tai liberaaleiksi, kun äärioikeistolaisiksi tai konservatiiveiksi identifioitui vain 12,8 prosenttia.

Journalistien punavihreys ei ole jäänyt vaille seurauksia. Tuoreen tutkimuksen mukaan peräti 38 prosenttia suomalaisista “on menettänyt luottamuksensa perinteiseen mediaan”.

Erot heijastavat toimittajakunnan koostumusta. Erittäin arvokonservatiiveista 65 prosenttia on väittämän kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Erittäin arvoliberaaleista väittämään yhtyy vain runsas 20 prosenttia. Eniten luottamuksen menettäneitä on perussuomalaisissa (71%). Vihreiden ja RKP:n kannattajat luottavat mediaan eniten.