

PS ARKISTO
Nyt puututaan koulukiusaamiseen ja parannetaan koulujen oppimisrauhaa – Koponen: Kiusaamisen vastainen työ yhdistää kansanedustajia
Koulukiusaamiseen ja kiusaamisen jatkumiseen sosiaalisessa mediassa tulee puuttua tiukemmin, vaatii perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen.
Hallitusohjelmassa on kirjaukset kiusatun oikeusturvan parantamiseksi, ja opettajien työkalupakkia kiusaamiseen puuttumiseksi laajennetaan. Ari Koponen on ehdottomasti sitä mieltä, ettei kiusatun pitäisi koskaan olla se, joka kiusaamista pakenee toiseen kouluun.
– Kiusaamisen vastainen työ on kansanedustajia yhdistävää työtä, ja näenkin, että niin lainsäädännöllä kuin päättäjien puheilla tulee tehdä selväksi, ettei kiusaaminen ole missään tilanteessa hyväksyttävää, Koponen painottaa.
Kännykät pois oppitunneilta
Koulurauhaa edistetään oppimisen tuen uudistuksella. Koponen painottaa, että inkluusio-villityksestä siirrytään askel taaksepäin sekä turvataan tarvittavat pien- ja erityisryhmät peruskouluissa. Kännykät tulee saada oppitunneilta pois häiritsemästä. Tähän asiaan liittyen tulee lainsäädäntöesitys vihdoin tänä vuonna eduskuntaan.
– Kännykät häiritsevät jo olemassaolollaan luokissa oppimisrauhaa, ja ne tulee saada pois tunneilta häiritsemästä. Kannustan myös meitä kaikkia aikuisia ja vanhempia antamaan lapsillemme kännykkävapaata aikaa ja kysymään kuulumiset, Koponen kehottaa.
Perustaitoihin panostettava
Perustaitoihin panostaminen antaa edellytykset jatko-opiskelulle, ja Koponen näkee tärkeänä äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan opetukseen tulevat lisätunnit. Koposella on myös täysin uusi ehdotus lukutaidon parantamiseen – jokainen koulupäivä tulisi aloittaa 20 minuutin lukuharjoituksella.
– Kun lukemisesta tulee rutiini, kasvattaa se varmasti lukemisen innostusta ihan kaikille. Koulupäivän aloittaminen lukemisella myös rauhoittaisi oppilaat koulupäivään, Koponen perustelee ehdotustaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koulurauha inkluusio oppimisrauha Ari Koponen lainsäädäntö Lukutaito kännykkäkielto oikeusturva Sosiaalinen media Koulukiusaaminen Hallitusohjelma
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Garedew velvoittaisi koulukiusaajat vaihtamaan koulua: Kovemmat keinot koulurauhan varmistamiseksi otettava ripeästi käyttöön

Poliisi hälytetään Berliinissä kouluihin viisi kertaa päivässä – väkivalta ja koulukiusaaminen pahenevia ongelmia myös Saksassa

Järki käteen kouluissa!

Poliisikansanedustaja Mira Nieminen: Olemme epäonnistuneet kasvatustyössä – “Vanhemmuuden vastuu palautettava”

Teemu Keskisarjan kolumni: Revi siitä koulurauha

Lehtinen: Kouluille annettava kunnollinen mahdollisuus rajoittaa puhelinten käyttöä välitunneilla

Garedew vaatii jämäkkää puuttumista koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan: “Hyssyttelyn aika on ohi”

Garedew vaatii opettajia puuttumaan jämäkämmin kiusaamistapauksiin: “Lasten ja nuorten on voitava luottaa siihen, että aikuiset eivät vähättele tai katso minkäänlaista kiusaamista läpi sormien”

Perusopetusmyönteisin hallitus uudistaa toimimattoman oppimisen tuen
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää