Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Norjan kouluissa ei sallita enää kasvot peittäviä huiveja

06.06.2018 |12:37

Norja kieltää kasvot peittävät huivit opetustiloissa. Kielto koskee sekä oppilaita että opettajia.

Yle kertoo, että edistyspuolueen suurkäräjäedustaja Åshild Bruun-Gundersen uskoo poliitikkojen olevan muutaman vuoden kuluttua valmiita kieltämään mm. niqabien ja burkhien käytön myös muissa julkisissa tiloissa.

Tanskassa laajempi kielto

Tanska on asiassa askeleen edellä ja maassa astuu elokuussa voimaan burkhakielto, joka estää kasvot peittävien vaatteiden käyttämisen julkisilla paikoilla ilman pätevää syytä. Uskonto ei riitä syyksi.

– Suomen on syytä liittyä mm. Itävallan, Tanskan, Belgian ja Ranskan hyvään seuraan ja kieltää musliminaisten naamioituminen, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi aiemmin Tanskan päätöstä.

Rajoittaa haittamaahanmuuttoa

Halla-aho sanoo naamioiden ruokkivan eriytymistä ja eristäytymistä. Hänen mielestään Suomen on syytä liittyä burkhan kieltävien maiden joukkoon myös haittamaahanmuuttoa rajoittavista syistä.

– Kun naamioitumiskielto joka tapauksessa leviää Euroopassa, burkhan salliminen luo kaikkein takapajuisimmille tulijoille jälleen yhden kannusteen hakeutua juuri Suomeen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää