

SEPPO SAMULI LEHTIKUVA
Niikko: ”yhden vähemmistöryhmän perässä menty pian jo neljä vuotta”
Sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustava perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko kertoo blogissaan saaneensa kansalaisilta palautetta, jossa kummastellaan yhden vähemmistöryhmän saamaa suhteettoman suurta huomiota.
“Jospa kansanedustajat ja media ymmärtäisivät samalla intohimolla taistella esimerkiksi vanhusten hyvinvoinnin puolesta”
– Palautteissa kritisoidaan sitä, että tämä hallituskausi on mennyt yhden vähemmistöryhmän perässä pian jo neljä vuotta. Jospa kansanedustajat ja media ymmärtäisivät samalla intohimolla taistella esimerkiksi vanhusten hyvinvoinnin puolesta, eivätkä käyttäisi voimavaroja asiaan josta kansa vain jakautuu, Niikko kertoo.
Hän näkee myös ongelmia lasten oikeuksien toteutumisessa, mikäli eduskunta äänestäisi avioliittolain hyväksymisen puolesta perjantaina.
– Muutokset avioliittolakiin estäisivät lasta tapaamasta toista biologista vanhempaansa. Homo- ja transparien adopio polkisi lasten oikeuksia, vääristäisi lasten yhdenvertaisuutta ja olisi lasten kannalta epäreilu.
Niikko muistuttaa myös, että vertailumaiden lakimuutoksista ei ole vielä kulunut paljoakaan aikaa, eikä muutosten vaikutuksista lapsiin ole juuri näyttöä.
– Vaikutusarviointi tulee tehdä ja pohtia adoptiota oikean tiedon valossa.Mielestäni on vastuutonta tehdä näin laaja ja sokea yhteiskunnallinen koe ilman pitemmän aikajakson tarkastelua. Kysymys on lasten ja koko yhteiskunnan tulevaisuudesta, eikä muutoksiin tulisi ryhtyä ilman perusteellista vaikutusten arviointia, Niikko painottaa.
Hän ihmettelee myös sitä, miksi jotkut kansanedustajat eivät jo työnsä puolesta pitäydy tosiasioissa ja perustele kantaansa lakikirjalla vaan käyttävät mielikuvia.
– Osa lainsäätäjistä väittää nykyisen avioliittolain olevan syrjivä ja epätasa-arvoinen, vaikka perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta, puhumattakaan ihmisoikeustuomioistuin todistaa päinvastaista.
– Lisäksi kansanedustajat hyvin tietävät, että Suomi on sitoutunut YK:n lasten oikeuksien sopimukseen, jonka mukaan lapsella on oikeus säilyttää sukulaissuhteensa ja pitää yhteyttä kumpaankin vanhempaansa. Tältä osin nykyiset perustelut avioliittolain muuttamiseksi on niiden kansalaisten pettämistä, jotka eivät lakia tunne, Niikko summaa.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kettunen avioliittolaista: “Kirkonisät joutuvat vaikeaan asemaan”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää