Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Niikko: Kolmas sektori jakaa hävikkiruuan hyötykäyttöön

11.03.2016 |18:16

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko jätti tänään kirjallisen kysymyksen kolmannen sektorin toimintaedellytyksistä ruoka-aputyössä. Suomessa on käyty keskustelua mm. Ranskan mallista, jossa uusi laki velvoittaa lahjoittamaan ruokahävikin hyötykäyttöön.

– On todella tarpeen, että ruokahävikki saadaan täysimääräisesti hyötykäyttöön. Samalla kannattaa kiinnittää huomiota koko ruoka-apuketjuun. Järjestöt ja seurakunnat tekevät väsymättä ruoka-aputyötä, jonka toimivuuden turvaaminen on tärkeää, Niikko sanoo.

– Lahjoitusvaatimus on yrityksille kohtuuton ja osittain hyödytön, jos hyväntekeväisyysjärjestöillä ei ole toimivaa menetelmää hävikin välittämiseksi jakopisteisiin. Kolmannella sektorilla on osaaminen ja motivaatio hoitaa välitys kaikkein kustannustehokkaimmin. Sitä valtiovallan kannattaa tukea.

Järjestöille tukea

Niikko pitää kustannustehokkaimpana tapana tukea ruoka-aputyötä olemassa olevissa rakenteissa: järjestöissä, joissa suuri osa työstä tehdään vapaaehtoisesti.

– Kotikaupungissani Vantaalla kaupunki on alkanut ottaa osaa ruokajakoketjuun. Kun julkinen valta alkaa hoitaa tällaisia tehtäviä, on aina vaarana se, että kolmas sektori näkee itsensä tarpeettomaksi. Silloin kustannukset karkaavat.

– Kuulostaa hyvältä ajatukselta, että kunnat osallistuvat käytännön työhön ruoka-aputehtävissä tarkoituksena auttaa järjestöjä. On kuitenkin varmistettava, ettei kunta ala kilpailemaan ruoka-apua jakavien toimijoiden kanssa samoista ruokalähteistä. Parhaalla tavalla yhteiskunta tukee ruoka-aputyötä, kun se turvaa omaehtoisen toiminnan resursseja, eikä niinkään osallistu itse operatiiviseen työhön. Päättäjien tulisi siirtyä juhlapuheista tekoihin jakamalla varoja näille toimijoille, Niikko painottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”

25.02.2025 |12:48
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
10.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää