Artikkeli kuva

Perussuomalaisten Mika Niikko EU-maiden ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien johtajien kokouksessa. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Niikko: Kansainvälinen uutisointi Israelin toimista on muuttunut yksipuolisen syyllistäväksi

15.05.2020 |08:16

Kansanedustaja Mika Niikko (ps.) kummeksuu kansainvälisen uutisoinnin muutosta. Hän näkee syyllistävän uutisoinnin yhteyden kasvavaan antisemitismiin.

Niikko kirjoittaa:

– Viime vuosikymmenien aikana 1900-luvun alun päätökset on unohdettu ja Israelista on alettu puhua miehittäjänä ja luvattomana valloittajana. Israel antoi maassa yhtäläiset kansalaisoikeudet myös arabeille, mutta on koko elinaikansa joutunut puolustautumaan terrori-iskuilta ja arabivaltojen hyökkäyksiltä. Tämän lisäksi kansainvälinen uutisointi Israelin toimista on muuttunut yksipuolisen syyllistäväksi. Ei siis ole mikään ihme, että antisemitismi on viime vuosina jälleen lisääntynyt sekä Euroopassa että Suomessa.

– Käsikädessä antisemitismin kanssa kulkee usein antisionismi eli Israel-vastaisuus. Iso-Britanniassa 130 kansanedustajaa vaati pääministeriään asettamaan Israelille sanktioita, mikäli valtio etenisi suunnitelmassaan liittää osia Jordanin laaksosta hallintaansa. Lisäksi kansanedustajat vertasivat kirjeessään Israelin läsnäoloa Länsirannalla Venäjän Krimin miehitykseen, mikä rinnastus ei voisi olla kauempana totuudesta. Israel sai alueen hallintaansa puolustautuessaan Jordaniaa ja viittä muuta arabimaata vastaan näiden käynnistettyä sotatoimet Israelia vastaan ns. Kuuden päivän sodassa kesäkuussa 1967.

Niikko muistuttaa myös virallisesta protestista, jonka 11 eurooppalaista suurlähettilästä ovat esittäneet Israelia vastaan.

– Valitettavasti myös Suomen suurlähettiläs oli mukana esittämässä Israelille uhkausta vakavista seurauksista, mikäli se toteuttaa Jordanin laaksoa koskevan suunnitelmansa. Suurlähettiläiden väite toistaa Iso-Britannian lainsäätäjien vetoomuksen linjauksen ja lähestyy asiaa yksipuolisesti.

Niikon kirjoitus kokonaisuudessaan Uusi Suomi -blogissa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää