LEHTIKUVA
Niemi: Elvytysrahan pumppaaminen EU:n kautta kiertävään näennäistoimintaan ei rakenna kestävää yritystoimintaa
Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi vastustaa elvytysmiljardien pumppaamista EU:n kautta Etelä-Eurooppaan, mikä ei rakenna Suomeen kestävää yritystoimintaa. Sen sijaan valtion olisi tuettava suoraan niitä ihmisiä Suomessa, jotka koronapandemian takia ovat menettäneet toimeentulonsa. 90-luvun laman seuraukset eivät saa toistua.
Yhdysvaltain osavaltiot ja Sveitsin kantonit vastaavat itse omasta taloudestaan ilman, että liittovaltio tai federaatio tulisivat siihen väliin sotkemaan. Kansanedustaja Veijo Niemi uskoo, että juuri siksi nuo liitot ovat toimineet onnistuneesti.
– Korona-ajan tuki kohdistuu USA:ssa suoraan kansalaisille. Viimeksi jokainen heistä sai 1 400 dollarin elvytyssekin ja pienyritykset saavat palkanmaksutukea, jotta vältytään työntekijöiden irtisanomisilta. Niin toimii liittovaltio! Tukirahat kohdistuvat suoraan. Niitä ei pyöritetä ympäri maan ääriä, Niemi sanoo.
Mitä Etelä-Eurooppaan kipatut miljardit tuovat Suomelle?
Puola, Kreikka ja Romania ovat jo vuosia olleet suurimpia EU:n tuensaajia. Niemi kysyy, ovatko ne luoneet omaa tuottavaa toimintaa. Miksi Italia ei halua lainaa edes negatiivisella korolla, vaan tulonsiirtoja toisista maista? Luonnollisesti sellaista halutaan jatkaa loputtomiin.
– Elvytysrahan pumppaaminen EU:n kautta kiertävään näennäiseen toimintaan ei rakenna kestävää yritystoimintaa. Kuka muistaa, kun viisi vuotta sitten suurimpia maataloustuen saajia olivat mm. kuningatar Elisabet II ja miljardööri, saudiprinssi Khalid Abdullah al Saud?
– Mitä odotatte Etelä-Eurooppaan kipattujen miljardien oikeasti tuovan Suomelle? Mikä vientiteollisuuden haara Suomessa silloin menestyy? Niemi kysyy.
Elvytysrahat kohdennettava Suomeen
Nyt monet PK-yritykset ovat ongelmissa. Kun halutaan aitoa kotimaista elvytystä, on Niemen mielestä tehtävä järkevää kohdentamista ja motivoimista. Silloin yritystoiminta saadaan nousuun ja työntekijät aidosti työllistyvät.
– Meidän on tuettava suoraan USA:n elvytyssekkien tavoin myös niitä ihmisiä, jotka ovat nyt menettäneet toimeentulonsa. Heitä ei saa 1990-luvun laman tyyliin antaa perintäfirmojen saaliiksi.
– Siis ei rahojamme Etelä-Eurooppaan, vaan kotimaahan aktiivisia ihmisiä ja yrityksiä rehellisesti tukemaan ja motivoimaan, Niemi vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Khalid Abdullah al Saud Elisabet II kotimainen elvytys Etelä-Euroopan maat nettosaajat EU-elvytyspaketti elvytysrahasto koronapandemia Veijo Niemi Liittovaltio Pk-yritykset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Keskustelu elpymispaketista alkoi – Halla-aho tyrmäsi hallituksen ja kokoomuksen väitteet: Paketti ei liity koronaan, ei ole kertaluonteinen eikä elvytä
Keskusta ja vasemmisto sekä hallituksen tueksi rynnännyt kokoomus ylistivät vuorotellen EU-elvytyspakettia Ylellä – perussuomalaiset muistutti ikävistä tosiasioista – ”Talouskurilla on pyyhitty pöytää”
Halla-aho: Miksi hallitus kieltäytyy kertomasta eduskunnalle, kuka EU:sta esitti Suomelle uhkauksia ennennäkemättömistä seurauksista, jos elvytyspaketti ei mene läpi?
Kansanedustaja Sakari Puisto analysoi EU-elvytyspakettia videohaastattelussa: “Muuttaa unionin luonnetta. Ei tule olemaan kertaluontoinen. Ei hyödytä Suomea.”
Tavio: Argumentit elvytyspaketin puolesta ovat hävinneet – ”Suomalainen veronmaksaja laitetaan korkeilla veroillaan maksamaan muiden maiden matalampaa verotusta”
Hallituksen “Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” -malli polttaa suomalaiset loppuun – Ari Koponen: “Etelään jaetuille velkamiljardeille olisi ollut käyttöä Suomessakin”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää