Suomen Uutiset kertoi viime viikolla Elon Muskin DOGE-tiimin tekemästä ratsiasta USA:n kansainvälisen kehitysviraston päämajaan. USAID-viraston kirjanpitoa penkoneet DOGE:n työntekijät löysivät valtavan määrän avustuksia, jotka on käytetty kyseenalaisiin tarkoituksiin, kuten DEI- ja LGTBQ-agendojen ajamiseen eri puolilla maailmaa.
Kirjanpidon läpikäynti liittovaltion eri virastoissa jatkuu vielä pitkään. Nyt tarkastuksen kohteena ovat muun muassa liittovaltion hätätilavirasto FEMA:n tilit. FEMA (Federal Emergency Management Agency) on viranomainen, jonka tehtävänä on auttaa luonnontuhojen ja suuronnettomuuksien uhreja kotimaassa.
Musk: 59 miljoonaa laittomasti maassa olevien majoittamiseen
Maanantaina Elon Musk ilmoitti tiiminsä löytäneen 59 miljoonan dollarin maksun, jonka FEMA oli maksanut viime viikolla New Yorkin kaupungille siitä huolimatta, että presidentti Donald Trump oli määrännyt kaikki liittovaltion ei-välttämättömät avustukset katkolle kolmeksi kuukaudeksi.
Muskin mukaan 59 miljoonan dollarin maksu liittyi laittomien siirtolaisten majoittamiseen luksushotelleissa New Yorkissa. Hän sanoi, että koska maksu oli suoritettu presidentin määräyksen vastaisesti, se tultaisiin perimään takaisin.
NY: 81 miljoonaa – mutta ei se kaikki hotelleihin mennyt
New Yorkin kaupungin viranomaiset vastasivat, että itse asiassa kaupunki oli saanut viime viikolla FEMA:lta peräti 81 miljoonaa Muskin väittämän 59 miljoonan sijasta, mutta vain 19 miljoonaa tästä summasta liittyi hotellimajoituksen maksamiseen laittomasti maassa oleville.
Viranomaiset korostivat, että eivät ne kaikki hotellit mitään luksushotelleja olleet, eikä niistä missään tapauksessa maksettu luksushotellien listahintaa, vaan hotellihuoneen keskihinta on ollut 152 dollaria/yö. Osa 81 miljoonasta kului hotellien sijasta “paperittomien” ruokaan, turvapalveluihin ja asuntolamajoitukseen.
New York Post -lehden mukaan kaupungin viranomaiset korostivat myös sitä, että kyse ei ollut kotimaan luonnonkatastrofien uhreille tarkoitettujen rahojen ohjaamisesta laittomasta maassa oleville henkilöille, vaan kyseiset FEMA:n lähettämät rahat tulivat erillisestä, kongressin hyväksymästä rahastosta, joka oli tarkoitettu nimenomaan “paperittomien” auttamiseen.
New York käyttänyt jo seitsemän miljardia “paperittomiin”
Maksut olivat liittovaltion avustus New Yorkin kaupungin viime vuonna maksamia majoituskuluja vastaan. Kaiken takana on kaupungin yltiösuvaitsevainen politiikka, joka on houkutellut suuret määrät laittomasti maassa olevia New Yorkiin. Kaupunki suojelee “paperittomia” liittovaltion maahanmuuttopoliisilta ja tarjoaa ruuan ja majoituksen kaikille tarvitsijoille.
Koska hätämajoitustilat ovat olleet täynnä, osa laittomista siirtolaisista on jouduttu majoittamaan hotelleihin. Jo vuosia jatkunut siirtolaiskriisi on tullut maksamaan New Yorkin kaupungille jopa seitsemän miljardia dollaria, joten liittovaltion avustus kattaa vain pienen osan tästä.
Neljä viranhaltijaa sai potkut
Kotimaan turvallisuusvirasto DHS (Department of Homeland Security) ilmoitti tiistaina, että sen alaisuudessa toimivan FEMA:n talouspäällikkö ja kolme muuta työntekijää on erotettu. Irtisanomisen syynä oli vastoin presidentin määräystä suoritettu maksu.
DHS kirjoitti tiedotteessaan, että presidentti Trumpin ja kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeri Kristi Noemin alaisuudessa toimiva DHS ei tule antamaan Trumpin hallintoa vastustaville byrokraateille (“deep state activists“) mahdollisuutta vastustaa amerikkalaisten äänestäjien tahtoa.
Nyt 81 miljoonan dollarin avustukset on peritty takaisin New Yorkin kaupungilta. Kaupunki todennäköisesti tulee nostamaan kanteen liittovaltiota vastaan oikeudessa saadakseen pitää rahat, joten vääntö jatkunee pitkään.
Musk levitti osittain väärää tietoa
Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Elon Musk oli väärässä väittäessään, että kyse olisi ollut kotimaan luonnonkatastrofien uhreille tarkoitetuista rahoista, jotka FEMA ohjasi laittomasti maassa oleville. Rahat tulivat erillisestä, kongressin hyväksymästä rahastosta, joka oli tarkoitettu nimenomaan “paperittomien” auttamiseen.
Rapatessa roiskuu, joten Musk saattaa jatkossakin levittää tietoja, jotka eivät kaikilta osin pidä paikkaansa. Tämä johtuu jo pelkästään siitäkin, että maksujen tiedot on kirjattu valtionhallinnon kirjanpitoon hyvin puutteellisesti. Joskus maksun peruste puuttuu kokonaan.
Koko episodista jää silti tavalliselle kansalaiselle sellainen maku, että rahaa ei riitä hurrikaanissa kotinsa menettäneiden amerikkalaisten auttamiseen, mutta laittomasti maassa olevien majoittamiseen kyllä riittää rahaa.