LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
New Yorkissa pankin työntekijöitä kehotetaan pukeutumaan töihin tullessaan arkisesti, etteivät he joudu rikollisten maalitauluksi
Yhteiskunnan kannalta hyvin merkittävä kysymys on, voiko se suojata kansalaisiaan rikollisilta. Perimmäinen kysymys on, että kuuluuko yleisen turvallisuuden turvaaminen poliisille vai yksityisille yrityksille? New Yorkissa ollaan kallistumassa jälkimmäiselle linjalle.
Investointipankki Bank of America kehottaa uusia työntekijöitään pukeutumaan arkisesti tullessaan töihin. Työnkuvan hoitamiseen tarvittava pukeutuminen voi helposti johtaa siihen, että työntekijät joutuvat rikollisten maalitauluksi työmatkallaan. Työntekijöitä kehotetaan välttämään myös työnantajan logoja vaatetuksessaan, New York Post raportoi.
Citibankin työntekijöille tarjotaan pankin omia yksityisiä kuljetuksia, jotta työntekijät eivät altistu vaaralle julkisissa kulkuvälineissä. Usean suurpankin kerrotaan tarjoavan venyneiden töiden jälkeen pankin omia, yksityisiä kuljetuksia työntekijöilleen.
Laki ja järjestys takaisin
New Yorkin väistyvä pormestari on demokraattipuolueen Bill de Blasio. Wikipedian mukaan pormestari on kunnostautunut poliisikoulutuksen uudistajana.
Wall Streetillä työskentelevä toimitusjohtaja kertoo New York Postille toivovansa uuden pormestarin tuovan helpotusta pankkialan työntekijöiden ahdinkoon. Toimitusjohtaja tosin arvelee, ettei uusi pormestari ehätä aloittamaan virkakauttaan ajoissa palauttaakseen lain ja järjestyksen kaupunkiin.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mellakoiden keskiössä oleva Minneapolis tekee hämmentävän ratkaisun – lakkauttaa poliisilaitoksensa
Minneapolisissa äänestetään poliisirahoituksen leikkauksista – “Defund the Police” -aktivistit mittaavat suosionsa
Minneapolisin äänestystulos tyrmäsi poliisilaitoksen remontin
Boomer-kuittailu ei ole vain sukupolvien vastakkainasettelua, vaan identiteettipolitiikkaa – politiikka infantilisoituu kovaa vauhtia
Woketusta Chicagossa: Museo antoi potkut oppailleen liiallisen valkoisuuden takia
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää