

LEHTIKUVA
Toimitus suosittelee
Viikon 11/2023 luetuin
Maaliskuu 2023 luetuin
Nasa tutki: Suomi onkin hiilinielu – ilmastopahikset ovat jossain aivan muualla
Suomalaisille annetaan usein ymmärtää, että olemme muka suuria ilmastopahiksia, vaikka pitkälti kyse on vain poliittisesta retoriikasta. USA:n avaruushallinnon Nasan satelliittimittauksen mukaan Suomi ei ole edes hiilineutraali, vaan jopa plussan puolella eli hiilinegatiivinen.
USA:n avaruushallinnon Nasan hankkeessa on satelliittimittauksilla kerätty maittain tietoja hiilidioksidipäästöistä sekä hiilinielujen määrästä eri maiden alueilla. Tiedot koskevat maiden hiilipäästöjä vuosina 2015-2020.
Nasan julkaisema kartta näyttää keskimääräiset hiilipäästöt ja hiilinielut Nasan OCO-2-satelliittimittausten arvioiden perusteella. Maat, joissa hiilipäästöt ovat korkeita, näkyvät kartalla tummanruskeina, ja vaaleampien sävyjen kautta vihreään siirtyvät sävyt kuvaavat niitä maita, joissa puolestaan hiilinielujen määrä on suurempi.
Suomi erottuu kartalla vaaleanvihreänä. Suurimpien hiilipäästöjen maita ovat kartan mukaan Kiina ja Yhdysvallat. Odotetusti myös Intian, Brasilian ja eräiden Afrikan maiden valtioalueet on kuvattu tummemmalla värillä.
Suomen päästöt ennätyksellisen alhaalla
Ilmaston eteen tehtävät toimet ovat hallinneet Suomen politiikkaa jo useiden vuosien ajan. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen kunnianhimoisena tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuonna 2035, mikä tavoite on kirjattu myös tuoreehkoon ilmastolakiin. Hyvä kysymys kuitenkin on, onko Suomi jo nyt hiilineutraali – tai peräti hiilinegatiivinen?
Jo vuonna 2021 ympäristöministeriön johdolla valmistellusta ilmastovuosikertomuksesta selvisi, että Suomen päästöt olivat painuneet ennätyksellisen alas. Globaalissa kokonaiskuvassa muutenkin Suomen merkitys hiilipäästöjen lähteenä on varsin pieni, promilleluokkaa.
Viime vuoden lopussa valtamedia Ylen johdolla kuitenkin julkaisi uutisia Suomen ”hiilinielujen romahduksesta” ja Yle kertoi Suomen hiilinielujen ”tipahtaneen historiallisen alas.”
Ilmastopolitiikasta väitöskirjan tehnyt ex-europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola piti Ylen uutisointia yliampuvana.
Tämä on täydellisen naurettavaa. Emmekä me olisi koskaan kannattaneet EU-jäsenyyttä, jos olisimme nähneet että paras metsänhoitajavaltio ryöstetään. Tyly arvio: Suomi joutuu miljardikorvauksiin hiilinielujen romahduksen takia – ”Kansallinen hätätila” https://t.co/qxann839Z2
— Eija-Riitta Korhola (@ER_Korhola) December 21, 2022
Ilmastopaniikin lietsominen tukee viherhankkeita
Myös EU:n ilmastopolitiikka sorsii Suomea. Maassamme on liki 4 miljoonaa hehtaaria ojittamattomia soita, jotka toimivat metsien tapaan hiilidioksidin varastona. EU:n hiilinielulaskelmaan ei näitä suovarastoja kuitenkaan hyväksytä. Ojittamattomien soiden jättämisellä pois laskuista on kuitenkin merkitystä Suomen kaltaisille maille, joilla on alueellaan paljon suoalueita.
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne katsookin Nasan laskelmiin viitaten, että Suomessa lietsottavan ilmastopaniikin tavoitteena on lähinnä tukea vihervasemmiston poliittisia hankkeita.
"Nasa keräsi tarkkaa dataa siitä, miten paljon CO2-päästöjä yli 100 maasta oikeasti tulee – Satelliitti mittaa".
Tulos: Suomi on hiilinielu!
Ilmastopaniikin tarkoitus on vain ylläpitää kriisiä vihervasemmiston tukemiseksi.@persut #vihreäkhmerithttps://t.co/lUcTt863gP pic.twitter.com/NkAuZOstf8
— Lulu Ranne (@LuluRanne) March 13, 2023
Suomi ei ole päästöjen lähde
Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että Nasan tuore satelliittimittaus asettaa Suomen ilmastopolitiikan ja hiilineutraaliustavoitteet outoon valoon. Perussuomalaiset on toistuvasti vaatinut Suomen hiilineutraaliustavoitteen siirtämistä vuoteen 2050, mikä on myös EU:n tavoite.
– Ylipäätään hiilineutraaliustavoitteeseen ei ole mahdollista päästä muuten kuin niin, että hiilinielujen laskentatapaa muutetaan. Mikäli hiilinieluiksi huomioidaan myös suoalueet, Suomi on hiilinielu jo nyt eikä päästöjen lähde, Purra sanoo.
Hän huomauttaa, että ilmastonmuutos on globaali ilmiö, jota ei voi ratkaista paikallisesti eikä paikallisilla toimilla kuten Suomen ilmastopolitiikalla. Överiksi vedetystä ilmastopolitiikasta seurauksena on vain se, että suomalaisten elintaso laskee Pohjois-Korean tasolle.
Suomi on yksi harvoja maita, joka on onnistunut reilusti vähentämään päästöjään 2000-luvulla. Purra korostaa, että hiilinielujen laskentatavat ovat kuitenkin omiaan suosimaan ajattelutapaa, että Suomen pitäisi laskea runsaasti päästöjä eri sektoreilla.
– Etenkin vihreillä on tarve edistää omia narratiivejaan, että Suomi muka tuhoaa metsiään, jolloin vaaditaan koko ajan kunnianhimoisempia toimia, jotka kuitenkin kurittavat kotitalouksia ja teollisuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastopahikset NASA ylikunnianhimoiset ilmastotavoitteet Hiilineutraalisuus hiilinegatiivisuus hiilineutraalisuustavoite Sanna Marinin hallitus hiilipäästöt ilmastotoimet hiilidioksidipäästöt hiilinielu Ilmastopaniikki päästöt Ilmastonmuutos Riikka Purra Eija-Riitta Korhola Lulu Ranne Kiina ilmastopolitiikka Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kun ilmastopolitiikka vedetään överiksi, suomalaisen elintaso laskee Pohjois-Korean tasolle

Perussuomalaisten sinivalkoinen siirtymä muistuttaa tosiasioista: Hokema oikeudenmukaisesta siirtymästä ja ilmastopolitiikasta on valheellista – “Rahaa tällaiseen ei ole”

Perussuomalaiset vaatii: Energiantuotanto pidettävä kotimaisena – Suomesta ei saa tulla Euroopan energiareservaattia

Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa

Jorma “Remontti-Reiska” Piisinen tyrmää EU:n suunnitelmat rakennusten pakollisista energiaremonteista: “Hölmöläisten hommaa”

Demarit uskoo, että vihreä siirtymä toisi mukanaan talouskasvua – Purra pyysi saada näyttöjä: ”Vihreällä etuliitteellä veronmaksajan raha on aina halpaa”

Kokoomus ja SDP sumuttivat taas äänestäjiä – molempien puolueiden mepit äänestivät EU:ssa suomalaiskotien pakkoremonttien puolesta

Purra esitti leikkauksia ympäristöministeriön tarpeettomiin ja turhiin hankkeisiin – Ohisalo kilahti heti: ”Törkeää”

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas kehottaa luottamaan Nasan tutkimukseen: ”Suomi on sitonut enemmän hiiltä kuin tuottanut päästöjä”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää