Ruotsalaisräppäri Silvana Imam kertoo konserttiyleisölleen ”meidän kaikkien tietävän”, että autojen polttamisen takana ovat ruotsidemokraatit, pohjoismainen vastarintaliike tai niiden kannattajat. Vasemmiston kansanedustaja Daniel Riazat twiittaa, että hän ei olisi yllättynyt, mikäli äärioikeisto olisi jotenkin sekaantunut tuhotöihin. Taloustoimittaja ja analyytikko Juhani Huopainen selvittää, mitä Ruotsissa oikein hallusinoidaan?
Ruotsalaisräppäri Silvana Imam kertoo konserttiyleisölleen ”meidän kaikkien tietävän”, että autojen polttamisen takana ovat ruotsidemokraatit, pohjoismainen vastarintaliike tai niiden kannattajat. Vasemmiston kansanedustaja Daniel Riazat twiittaa, että hän ei olisi yllättynyt, mikäli äärioikeisto olisi jotenkin sekaantunut tuhotöihin. Mitä ihmettä Ruotsissa oikein hallusinoidaan?
Göteborgin lähiöissä noin sadan henkilöauton polttaminen ja sammutustöihin saapuneen pelastushenkilökunnan kivittäminen on hermostuttanut ruotsidemokraattien (SD) vastustajat.
Ruotsin parlamenttivaaleihin on aikaa enää kuukausi. Maahanmuuttajapainotteisissa lähiöissä tapahtuneen laajamittaisen tuhotyön arvellaan vahvistavan käsitystä, että maahanmuutto, kotouttaminen ja rikollisuus eivät ole viranomaisten hallinnassa. Tapahtumat voivat siis vahvistaa ruotsidemokraattien kannatusta tilanteessa, missä puolue kisaa suurimman puolueen mahdollisuudesta.
Rap-artisti Imam on itse maahanmuuttajataustainen, monikulttuurisessa perheessä kasvanut, oman ilmoituksensa mukaan feministi, lesbo ja rasismin sekä ruotsidemokraattien vastustaja. Imam on ollut Suomessakin lehdistössä esillä.
Joulukuussa 2015 Rumban haastattelussa Imam kertoi patriarkaalisesta yhteiskunnasta ja pakolaisista:
Misogynististen sanoitusten käyttö voi olla kuvausta tästä ajasta jossa elämme. Meidän täytyy valistaa ihmisiä patriarkaalisesta yhteiskunnasta, ennen kuin sen voi kaataa. Homofobeja ja rasisteja on myös kaikkialla muualla…Sydämeni särkyy, kun eurooppalaiset näkevät syyrialaiset ongelmana. Pakolaisten kohteleminen kasvottomana massana pelottaa minua. Rajat auki!
Elokuussa 2017 Radio Helsinki teki Flow-haastattelun Imamista.
Kuluvan vuoden helmikuussa YLE otsikoi pöhevästi: Silvana Imamista on muodostunut esikuva, queer-ikoni ja antirasistisen taistelun ruumiillistuma.
Samaten helmikuussa City-lehti kirjoitti: Kaikki mikä on päin helvettiä liittyy patriarkaalisiin rakenteisiin…Silvana Imam on tullut tunnetuksi queer-ikonina, joka puolustaa kovaan ääneen niitä, joilla ääntä ei ole. Maailma on epäreilu paikka, jos et ole valkoinen mies ja sen Imam tajusi jo hyvin nuorena.
Ylioppilaslehti oli huhtikuussa 2016 aivan innoissaan: Kaikkien vähemmistöjen ikoni haluaa olla viimeinen artisti, jolta kysytään, miltä tuntuu olla nainen musiikkialalla.
Oli joulukuinen aamu, Silvana Imamilla uusi nahkatakki ja takille täydellinen tarkoitus.
Imam nousi sängystä, levitti takin eteensä ja piirsi sen selkämykseen valkoisella maalilla kaksi valtavaa kirjainta.
SD. Sverigedemokraterna.
Sitten hän spreijasi kirjainten yli suuren punaisen viivan, astui ulos ovesta ja kantoi uuden takkinsa hellästi käsivarsillaan, jotta selkämyksen punavalkoinen maali ehtisi varmasti kuivua.
[…]
Kärrtorpiin päästyään hän veti takin ylleen ja nousi lavalle. Ihmisiä oli 16 000. Se oli Ruotsin historian suurin antirasistinen mielenosoitus…Kollektiivin yhteiskappaleen aikana hän räppäsi riiminsä säästelemättömällä tavalla, josta tulisi myöhemmin kuuluisa osa hänen jokaista esiintymistään:
Dom som skiter i blatten, vill ha svinen vid makten. Så gå och slipa kniven och skicka grisen till slakten.
Ruotsidemokraattisiat teuraalle.
”Ymmärrätkö, että ihmiset voivat pahastua tällaisista sanoituksista”, Expressenin toimittaja tiedusteli Imamilta kansanjuhlasta kertoneessa uutisessa.
”Se on metafora”, Imam vastasi Expressenille. ”Siinä ei käsitellä kenenkään tappamista oikeasti. Se merkitsee yksinkertaisesti ennakkoluulojen tappamista. Ja Jimmie Åkessonin ennakkoluulot ovat ällöttäviä.”
[…]
Esityksensä jälkeen Imam otti kuvan itsestään ja silmänkantamattomiin jatkuvasta ihmismassasta. Murskataan SD, hän kirjoitti kuvan alle ja twiittasi sen.
”Kuvittele, että olisit poliitikko ja että retwiittaisit yksittäisen henkilön?” Imam kysyy minulta nyt.
Juuri niin ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson kuitenkin teki.
”Hän tiesi, mitä siitä seuraisi ja halusi pelotella minua.”
Että ihan yksittäisen ihmisen twiitti jaettu edelleen, poliitikon toimesta. Kuva, jossa on silmänkantamattomiin jatkuva ihmismassa. Todella yksittäinen, yksityinen ja ei-julkisuuden henkilö. Kun ei ole mediassakaan koskaan ollut millään tavalla esillä. Voi hyvä tekopyhyys sentään.
Suomessakin verkossa on keskusteltu, kuinka Göteborgin tuhotöiden takana saattaisi olla Vladimir Putin, koska Venäjä haluaa hajottaa länttä. Senhän takia ihmiset varmaan ruotsidemokraatteja aikovat äänestää. Toki äärioikeisto ja ruotsidemokraatit, jopa Turkin autoritäärinen presidentti Recep Erdoğan, on mainittu muina mahdollisina syyllisinä.
Vai olisiko sittenkin se yksinkertaisin selitys paikallaan?
2009 Aftonbladet kirjoitti Göteborgin lähiöiden köyhien nuorten julistaneen sodan yhteiskunnalle – kokemuksistaan kertoivat Ahmed, Darko, Yosef ja Mustafa.
2016 Kvällsposten kertoi Malmön autonpolttajien nauravan poliiseille.
2016 Sydsvenskan kirjoitti tutkijoiden selvittäneen, että köyhyys ja segregaatio, eikä suinkaan maahanmuuttotausta, selittää autojen polton.
Köyhiä kyliä ja työttömiä on ollut aina. Saman mittakaavan pikku- ja isompaa rikollisuutta se ei kuitenkaan ole synnyttänyt. Jotain on toisin.
Tilastojen perusteella tiedämme, että humanitaariset maahanmuuttajat työllistyvät Ruotsissa ja Suomessa hyvin heikosti. Syntyy köyhiä, työelämästä ja yhteiskunnasta vieraantuneita kotitalouksia ja näköalattomuutta. Juurettomia toisen polven maahanmuuttajataustaisia kahden kulttuurin välissä.
Tuskin missään muualla on niin hyvää mahdollisuuksien tasa-arvoa kuin Pohjoismaissa. On epätodennäköistä, että pystyisimme tarjoamaan vielä parempia elämässä pärjäämisen eväitä.
Kokoomus maksaisi ongelman hiljaiseksi ja piilottaisi sen
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) kommentoi Iltalehdelle tuhopolttoaaltoa huolestuneeseen sävyyn:
– Ruotsin lähiöistä löytyy sinkoja ja rynnäkkökivääreitä, ja niillä ammutaan poliisia vastaan. On pitkä tie, ennen kuin rikollisuus kehittyy siihen pisteeseen, ja se pitää pystyä katkaisemaan ennen sitä.
Mykkänen sanoo, että uhkan estämiseksi on huolehdittava, että ei pääse syntymään alakulttuureita, joissa “lähiöissä koetaan, että eletään lain ulkopuolella”. Syrjäytyneiden ryhmien syntymistä tulisi sisäministerin mukaan ehkäistä ihan asunto- ja sosiaalipolitiikasta lähtien, jotta jengiytymistä ei pääse tapahtumaan.
On kaunis ajatus, että tekemällä Suomen maahanmuuttopolitiikasta entistä kalliimpaa korkeammilla asuttamiskustannuksilla, laajemmilla tarjotuilla palveluilla ja suuremmilla tulonsiirroilla vältyttäisiin muiden maiden ongelmilta.
Kannattaisi hetki miettiä, miksi olisi perusteltua uskoa, että Suomi onnistuisi jossain sellaisessa, missä mikään muu maa ei ole onnistunut. Maahanmuutto on siitä jännä asia, että sen voi mokata vain kerran.
Kokoomus on nostamassa vihapuheen torjuntaa ykkösteemakseen. Vihapuhetta ei lakimme tunne, mutta valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo ministeriryhmän kesäkokouksessa, että vihapuhe on rikos.
Oikeusministeri Antti Häkkänen sentään myöntää, että vihapuhe ei ole rikos, eikä sitä ole tarkoituskaan kriminalisoida. Kuitenkin Häkkänenkin mokaa, ja sanoo, että sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa. Nimenomaisesti sananvapaus suojaa loukkaavaa toimintaa, ja siitä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös. Mistä tahansa sanotusta joku loukkaantuu aina, ja sen takia loukkaavuus ei ole peruste sananvapauden suojan purkamiselle.
Kokoomus on luomassa vaalien alla suuren, tyhjän ja kumisevan arvopohjatynnyrin, jota se ei tunnu ymmärtävän itse, eikä tiedä, mitä sillä pitäisi tehdä. Se vain kuulostaa kivalta, kun sitä paukuttaa. Tämä on uusinta Sari Sairaanhoitaja -lupauksesta ja populismia.
Siinä vaiheessa, kun Kauppalehden Olli Herrala jo naureskelee, että ”Oikeistopuolue” kokoomus käy ”vihapuheen” kimppuun, kannattaisi pysähtyä miettimään.