Ulkopoliittisen eliittimme harras haave Suomen pääsystä YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi murskautui. Eliitin pettymys on karvas. Savun laskeuduttua on kriittisen analyysin paikka. Oliko liki vuosikymmenen ajan käyty kampanja turha?
Suomea hypetettiin euroviisukilpailuista tuttuun tapaan äänestyksen ennakkosuosikkina – ainakin Suomessa. Kampanja osoitti ulkopoliittisen johtomme naiiviuden. Toki turvaneuvostokampanja tuki Suomen tunnettavuutta maailmalla, mutta millä hinnalla? Maamme julkisuuskuvaa puleerattiin vuosikausia salonkikelpoiseksi. Jalkaväkimiinat kieltävä Ottawan sopimuskin oli allekirjoitettava, jotta turvaneuvoston jäsenyys ei vaarantuisi. Mitään painoarvoa ei annettu sille, että suurvallat eivät tähän pienen Suomen kannalta sotilaallisesti ja taloudellisesti järjettömään sopimukseen liittyneet.
Ulkopolitiikan johto oli valmis sallimaan oman maan puolustuksen heikentämisen turvaneuvostokampanjaa vauhdittaakseen. Jos sotilaallisesti liittoutumaton Suomi lähtee seuraavaksi mukaan Nato-maa Islannin ilmatilan valvontaan, on kyse samankaltaisesta ulkopoliittisesta naivismista kuin turvaneuvostokampanjassa.
Ulkopolitiikkaamme tarvitaan realismia ja maanpuolustukseen inhorealismia. Perussuomalaiset eivät kannata pilvilinnojen rakentamista. Mielestämme paras vakuutus pahan päivän varalle on maanpuolustustahtoinen kansakunta ja oma, uskottava puolustuskyky. Sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus.
Jussi Niinistö
Kansanedustaja
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
