Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

7. luetuin

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49

Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.

The Times of Israel kirjoitti (25.1.), että kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan. Toinen vangeista lopulta suostui lähtemään, mutta toinen vaihdettiin vapautushetkellä toiseen palestiinalaisvankiin.

Palestiinalaisvankien joukossa oli esimerkiksi Mashahara Fahmi, joka murhasi 19 ja haavoitti 70 siviiliä terrori-iskussa Jerusalemissa vuonna 2002. Vapautettavien joukossa oli myös Zid Basisa. Hän murhasi 30 ja haavoitti 160 siviiliä Park Hotelissa Netanyassa vuonna 2002.

Suomenjuutalainen Sofia Reznik kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että hänen sukulaisensa haavottui Zid Basisan terrori-iskussa:

– Hamas vaatii vapaaksi henkilöä, joka oli mukana suunnittelemassa toisen intifadan tappavinta itsemurhapommitusta. Mun sukulainen oli yksi näistä 160 loukkaantuneesta.

Reutersin juttu kertoo, kuinka palestiinalaiset ottivat vapautuneet vangit sankareina vastaan ylistäen Hamasia.

Naama Levysta tuli Hamasin raiskausten symboli

20-vuotiaat naissotilaat Karina Ariev, Daniella Gilboa ja Naama Levy sekä 19-vuotias Liri Albag kaapattiin yöpuvut päällä Nahal Ozin tukikohdasta Israelista 7.10.2023.

Sodan alussa lokakuussa 2023 levisi laajalti video, jossa pahasti vammautunut nuori nainen kävelee akillesjänne katkaistuna videolla paljain jaloin yllään harmaat verestä tahriintuneet verkkarit, kädet selän taakse sidottuina, naama mustelmilla ja verisenä. Hamasin terroristi retuuttaa tuolloin 19-vuotiasta Levyä hiuksista Jeepin takakontista ja vie hänet toiseen ajoneuvoon. Videolla kuullaan sivullisten ylistystä Allahille.

Levystä tuli kasvot aseellisille raiskauksille. Feministiaktivistit esimerkiksi Lontoossa ja São Paulossa pukeutuivat mielenosoituksissa verisiin verkkareihin.

CNN julkaisi videon naisten kaappauksesta

CNN julkaisi toukokuussa 2024 lisämateriaalia Levyn kaappauksesta. Videolla näkyy useita vammautuneita nuoria naisia kasvot mustelmilla, turvonneina ja verisinä sekä kädet sidottuina. Hamasin kuvaamalla videolla näkyy kaappaamistilannetta.

Videolla Levy sanoo häntä raahaavalle terroristille:

– Minulla on ystäviä Palestiinassa.

Suomen Uutiset raportoi syyskuussa 2024, että Levyn kaappaukseen osallistunut videolla näkyvä Hamasin terroristi Muhammed Abu Aseed kuoli IDF:n iskussa 13.9.2024.

Naiset joutuivat poseeraamaan lavalla

Yle uutisoi (25.1.), kuinka vankien vapautus näytettiin maailmalle suorassa videolähetyksessä. Naiset ohjattiin autoista korokkeelle, jota ympäröivät naamioituneet ja aseistautuneet Hamasin taisteilijat.

Vapautusta katsomaan Gazan kaupungissa sijaitsevalle aukiolle oli kerääntynyt satoja ihmisiä.

Punaisen Ristin ja Hamasin edustajat allekirjoittivat asiakirjoja kirjoituspöydällä, jolla liehuivat pienet Palestiinan liput. Uutistoimisto AFP:n mukaan kyseessä olivat vankien vapautusta koskevat ”todistukset”, joissa oli hepreankielinen teksti ”sionismi ei tule voittamaan”.

Vapautetut sotilaat hymyilivät ja näyttivät kameralle peukaloa ylöspäin. Heillä oli kaulassaan kulkuluvilta näyttävät laminoidut nimikortit ja kädessään lahjakassia muistuttavat paperikassit.

Reutersin mukaan vapautusseremoniassa oli mukana terroristijärjestö Hamasin sekä PIJ:n (Palestinian Islamic Jihad) naamansa peittäneitä sotilaita.

AFP arvioi paikalla olleen noin 200 singoin ja rynnökkökiväärein aseistautunutta terroristia.

Vapautuneet panttivangit kertoivat lyhyesti medialle, että heitä on pidetty Hamasin tunneleissa ja siviilien kodeissa.

Hamas häpäisi naispanttivankeja myös viikko sitten

Reilu viikko sitten tapahtuneessa kolmen panttivangin vapautuksessa he saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera.

Panttivangeille luovutettiin vapauttamista koskevat sertifikaatit ja he joutuivat vielä hymyilemään terroristijärjestön kuvaajille. Vapautetut naiset kutsuivatkin Hamasin loppunäytöstä ”kyyniseksi touhuksi”.

Kuolleita panttivankeja Gazassa virallisesti 34

Wall Street Journal kirjoitti 25.1. Israelin tiedottaneen virallisesti, että 7.10.2023 siepatuista yli 240 panttivangista Gazassa on tällä hetkellä 87. Tämä luku pitää sisällään panttivankeja, jotka eivät ole enää elossa.

Virallisten arvioiden mukaan kuolleita on 34, mutta WSJ:n lähteiden mukaan luku voi olla paljon suurempi.

Al-Jazeera julkaisi materiaalia terroristijohtajasta

Qatarilaisomisteisella kanavalla esitetty uutisraportti näytti esimerkiksi Yahya Sinwarin antaman hyökkäyskäskyn 7.10.2023 tapahtuneesta iskusta. Uutisohjelma sisälsi myös videoita Sinwarin piileskelyn ajalta Gazasta.

Al-Jazeeraa vastaan on esitetty syytöksiä ääriryhmiä ja terroristiliikkeitä tukevien uutisten takia. Siihen on kohdistettu rajoituksia ja sulkemisia eri maissa, kuten esimerkiksi Jordaniassa, Saudi-Arabiassa, Egyptissä, Bahrainissa, Israelissa ja Yhdistyneissä arabiemiraateissa.

CNN uutisoi (2.1.), että palestiinalaishallinto (PA) keskeytti Al-Jazeeran toiminnan 1. tammikuuta 2025 vedoten disinformaatioon ja uutisiin, jotka lietsovat eripuraa. Hallinto syytti kanavaa sekaantumisesta maan sisäisiin asioihin.

Journalistipalkintoja disinformaation paljastusjutusta

Suomen Uutiset kirjoitti, kuinka artikkelisarja Al-Jazeeran disinformaatiosta on tuonut jo kolme journalistipalkintoa Sydsvenskanin toimittaja Inas Hamdanille. SVT:n haastattelussa Hamdan kertoo, että jo vuosien ajan negatiiviseen sävyyn Ruotsista raportoinut Al-Jazeera on muuttanut Ruotsi-kuvaansa arabinäkökulmasta katsottuna positiivisemmaksi Tukholman ja Malmön palestiinalaismielisten mielenosoitusten jälkeen.

– Al-Jazeeralle Ruotsi näyttäytyy arabidiasporan kautta maana, joka pitää kiinni identiteetistään. Al-Jazeeralle on esimerkiksi erittäin hyödyllistä näyttää mielenosoituksia, koska se ajaa hyvin palestiinalaismyönteistä, ellei jopa Hamas-myönteistä linjaa, palkittu toimittaja Hamdan sanoo SVT:n haastattelussa.

Toimittaja Hamdan oli paikalla Ruotsin Malmössä raportoimassa, kun palestiinalaismielenosoituksessa vietettiin hiljainen hetki Hamasin terroristi Sinwarin muistolle. Paikalla oli tuhansia, jotka huusivat suosionosoituksia Sinwarille.

Ruotsin pääministeri varoitti valeuutisista

Marraskuussa puolestaan Ruotsin pääministeri joutui puuttumaan Al-Jazeeran disinformaatioon. Pääministeri Ulf Kristersson varoitti Ruotsin kansalaisia viestipalvelu X:ssä Al-Jazeeran (10.11.2024) esittämästä dokumentista:

– Tänään Al-Jazeera lähettää dokumentin, jossa käsitellään Ruotsin sosiaalipalveluja. Dokumentti saattaa aiheuttaa saman reaktion kuin LVU-kampanja. Tämä on vaarallista Ruotsille, ja se uhkaa myös vahingoittaa vakavasti sosiaalipalvelujen tärkeää työtä aidosti vaarassa olevien lasten auttamiseksi.

– Ruotsissa Ruotsin laki koskee kaikkia lapsia ja kaikkia vanhempia. Ruotsi ei salli yhteiskuntapolitiikkaansa vaikutettavan kansainvälisellä väärällä tiedolla eikä sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät pidä siitä, että Ruotsin lainsäädäntö antaa lapsille omat oikeudet.

Pääministeri linkkasi julkaisuunsa Svenska Dagbladetille antamansa haastattelun.

LVU on lyhenne sanoista Lag med särskilda bestämmelser om vård av unga (Laki nuorten hoidon erityissäädöksistä). LVU-kampanjaksi kutsutaan vuonna 2021 levitettyä disinformaatiota, jossa Ruotsin suurissa arabiankielisissä medioissa ja sosiaalisessa mediassa uutisoitiin väitteitä, että Ruotsin viranomaiset kidnappaavat lapsia maahanmuuttajaperheistä.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
7.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
9.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää