

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE
Näin ruotsidemokraatit yrittää voittaa herruuden verkossa
Ruotsidemokraatit hengittää gallupeissa aivan demareiden niskaan ja saattaa vielä tänä syksynä nousta maan suurimmaksi. Puolue on kuitenkin ollut vallan kammareiden ulkopuolella 15 vuotta ja tämä on pakottanut kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset voimat etsimään vaihtoehtoisia vaikutuskanavia.
Ruotsidemokraatit on löytänyt alusta alkaen netin ja sosiaalisen median valtaeliitin unohtaman kansan äänitorveksi. Verkossa puolue onkin sitten jo itsensä kokoinen ja muut puolueet tulevat jälkijunassa tai jopa resiinassa. Somessa lasketaan jokainen ääni.
Menestyksen pitkä varjo
Ruotsidemokraattien voittokulun köli laskettiin runsaat 15 vuotta sitten, Facebookin perustamisen aikoihin. Kansallismielinen keskustelu heräsi henkiin ja vuonna 2008 ilmestyivät ensimmäiset oikeat uutiset vaihtoehdoksi valtamedialle. Maahanmuutosta janottiin ja jaettiin enemmän uutisia kuin missään virallisissa dagensnyhetereissä.
Vuoden 2010 valtiopäivävaaleista lähtien puolueen panostus verkkokeskusteluun ja -mediaan on ollut erittäin määrätietoista. Viimeistään vuoden 2018 vaaleissa totuus selveni jo kaikille. Ruotsidemokraattien Facebook veti kävijöitä yhtä paljon kuin kaikkien muiden puolueiden facet yhteensä. Instagramissa puolue sai seitsemän kertaa enemmän tykkäyksiä kuin sosialidemokraatit. Nämä vain esimerkkeinä.
Valtamediaa vastaan
Ruotsidemokraattien keskeinen tapa toimia on reagoida valtamediaa vastaan. Koska eliitin johtama media kertoo liian vähän tai vinoutuneesti puolueen politiikasta ja henkilöistä. Koska omaa sanomaa ei ole saatu julki, on pitänyt luoda omat mediat ja kanavat, kertovat ruotsidemokraatit itse. Kyse ei siis ole vapaaehtoisesta valinnasta, vaan pakosta.
Ruotsidemokraatit katsovat maailmaa uutispainotteisesti ja puolue viestii muista uutisvälineistä tutulla ja turvallisella tavalla. Sisältö onkin sitten oman näköistä. Puolueen viestintähenkilöt eivät kokoonnu aamukahville juoruamaan politiikasta, vaan keskustelemaan päivän uutisagendasta ja siitä, miten sitä voisi hyödyntää puolueen viestinnässä.
Tunne on tärkeintä
Puolue pitää selvän hajuraon maan vaihtoehtoisiin medioihin, koska se ei halua tulla yhdistetyksi tarkistamattoman ja mahdollisesti juridisesti ongelmallisen informaation levittämiseen. Vaihtoehtoiset uutislähteet kuitenkin toimivat kokonaisuutena enemmän tai vähemmän puolueen päämäärien hyväksi.
Ruotsidemokraatit ovat saaneet hyvin kiinni myös somen keskeisestä ominaisuudesta, joka on useammin oman sanan levittämistä kuin harrasta nyökyttelyä ja kuuntelua. Puolueen terävä pää on hieman huolissaan siitä, että toisinaan porukka paiskaa someen tavaraa enemmänkin tunne- kuin älypohjalta.
Sanoma uutisten ympärille
Ruotsidemokraattien sosiaalisen median menestyksestä huolimatta muut puolueet eivät ole lähteneet kopioimaan toimintamallia. Johtuen lähinnä siitä, että ruotsidemokraatit rakentavat viestintäimperiuminsa uutisten ympärille. Ruotsidemokraatit kertovat, että maassa on ongelmia. Demarit, vihreät, keskusta, liberaalit ja vasemmistopuolue eivät voi sitä tehdä, koska ne pitävät kaikki yhdessä hallituksen kulisseja pystyssä.
Maltillinen kokoomus ja kristillisdemokraatit ovat oppositiossa ja osin ryhtyneet jakamaan ruotsidemokraattien kriittistä maailmankuvaa maahanmuuton aiheuttamista epäkohdista ja rikollisuudesta. Ehkä edellä mainitut puolueet ovat oivaltaneet, että se on tunne, joka parhaiten toimii sosiaalisessa mediassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraateille mitattiin ennätyskannatus – puolueella on keinot väkivallan lopettamiseen

Valtamedian vaalivaikuttaminen osoittautui valepropagandaksi – Göteborgin autopalot eivät olleet ruotsidemokraattien sytyttämiä

Ruotsidemokraattien gallupmenestys ei ole sattumaa – Tutkimus: puolueen teemat herättävät luottamusta lähes kaikilla politiikan osa-alueilla

Demarit paniikissa, ruotsidemokraatit nousemassa maan suurimmaksi puolueeksi

Kansa haluaa panna pisteen ruotsidemokraattien syrjinnälle

Ay-liike ruotsidemokraattien taakse – sosialidemokraattien kannatus sukeltaa

Näin Jimmie Åkessonista tulee pääministeri – opposition yhteistyö tiivistyy Ruotsissa

Ruotsidemokraatit nyt suurin puolue – sosiaalidemokraattien hegemonia päättyi Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.