
Nyt myös Australia, Puola ja Israel jättäytyvät ulos YK:n siirtolaissopimuksesta
Australia pelkää kustannuksia ja velvoitteita, Puola laittomien ja laillisten siirtolaisten sekoittamista ja Israel vain lyhyesti vannoo aikovansa turvata rajansa – nyt ja aina.
Guardian-lehden mukaan Australian pääministeri Scott Morrison kertoi tänään maansa jättäytyvän siirtolaisuussopimuksen ulkopuolelle. Pääministerin mielestä sopimus vaarantaisi Australian rajaturvallisuuden ja maahanmuuttopolitiikan. Morrisonin mielestä sopimus ei tee tarpeeksi selvää eroa maahan laittomasti ja laillisesti saapuneiden välille, erityisesti sosiaaliturvan ja muiden etujen osalta.
– En tule koskaan hyväksymään mitään, mikä vaarantaisi rajamme, olen työskennellyt kovasti varmistaakseni, ettemme olisi sellaisessa tilanteessa, Morrison kertoi.
Morrisonin sisäministeri Peter Duttonin ja ulkoministeri Marise Paynen kanssa antamassa yhteislausunnossa todettiin myös, että että GCM-sopimus on ristiriidassa Australian voimassa olevien käytäntöjen kanssa ja että sopimus voisi rohkaista laitonta maahanmuuttoa ja haitata ihmissalakuljetuksen vastaisia toimia. Duttonin mukaan sopimus saattaisi asettaa Australialle velvoitteita tukea käännytettyjä ihmisiä vielä heidän kotimaissaan.
Pakolaisjärjestöjen edustajat ovat kutsuneet Australian hallituksen päätöksen perusteluita ”hölynpölyksi” ja väittäneet kyseessä olevan poliittinen peli, jossa Australia liittyy muutaman maan populistihallintojen seuraan. Irtautumispäätöstä kutsuttiin myös äärioikeistoryhmien kosiskeluksi.
Australian oppositiojohtaja Bill Shorten ei kuitenkaan ollut irtautumispäätöksestä moksiskaan ja sanoi muodostavansa myöhemmin oman kantansa, kuuneltuaan ensin turvallisuusasiantuntijoiden näkemykset asiasta.
Puola ja Israel epäilevät sopimuksen vain pahentavan siirtolaiskriisiä
Puolan puolustusministeri Mariusz Błaszczak kertoi eilen hallituksen pitävän sopimusta huonona:
– Tämä ei ole tapa, joka mahdollistaisi siirtolaiskriisin lieventämisen. Päinvastoin, [sopimus] voimistaisi kriisiä.
Hallituksen tiedotteen mukaan sopimus ei tarpeeksi selvästi erottele laittomia ja laillisia maahanmuuttajia toisistaan, mikä voisi aiheuttaa huomattavia vaikeuksia tulkinnassa ja soveltamisessa. Hallitus uskoo sopimuksen heikentävän Puolan kansalaisten turvallisuutta ja maahanmuuton kontrollia. Samassa yhteydessä Puolan hallitus muistutti humanitaarisen avun ja kehitysavun merkityksestä ja kertoi jatkossakin keskittyvänsä auttamaan hädänalaisia ihmisiä heidän kotialueillaan.
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu puolestaan kertoi tiistaina maan jättäytyvän sopimuksen ulkopuolelle. The Times of Israel-lehti kertoo Netanyahun ohjeistaneen hallituksensa ulkoministeriä jättäytymään Marrakech-kokouksesta ulos ja olemaan allekirjoittamatta sopimusta. Tiedotteen perustelut olivat lyhyet, mutta ytimekkäät:
– Meillä on velvollisuus suojella rajojamme laittomia tunkeutujia vastaan. Niin olemme tehneet aiemmin, ja niin me tulemme tekemään jatkossakin.
Tällä hetkellä GCM-sopimuksen ovat virallisesti hylänneet Puolan, Israelin ja Australian lisäksi Yhdysvallat, Unkari, Tšekki, Bulgaria ja Itävalta. Ainakin Viro ja Slovakia saattavat vielä liittyä sopimuksesta ulosjäävien joukkoon. Sopimus on määrä hyväksyä YK:n hallitustenvälisessä konferenssissa 10.-11. joulukuuta.
Perussuomalaiset on peräänkuuluttanut kunnollista julkista keskustelua sopimuksesta ja siitä äänestyttämistä eduskunnassa.
Juhani Huopainen
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää