Muslimit haluavat rukouskutsun raikaamaan kaikille – Imaamin huuto kuumottaa naapureita
Jokainen muslimimaissa matkustanut muistaa, miten eksoottiselta kuulostaa minareetista raikuva imaamin rukouskutsu. Jos huuto kuuluisi kotimaassa naapurista monta kertaa vuorokaudessa, tilanne voi olla toinen. Ruotsidemokraatit vaativat paikallista kansanäänestystä rukouskutsun sallimisesta.
Växjön muslimiyhteisö jätti joulun alla hakemuksen, joka sallisi sen, että imaamin kutsu rukoukseen kuuluisi kunnassa kotomaan tapaan myös moskeijan ulkopuolelle. Keskustelu on siitä lähtien käynyt alati kasvavilla kierroksilla. Hakemus käsitellään Aftonbladet-lehden mukaan ainoastaan äänenvoimakkuuteen liittyvien seikkojen perusteella – niin ettei meluraja ylity. Yhä useampi kuntalainen haluaisi kieltää kutsun kokonaan.
Ruotsidemokraattien ajatus kansanäänestyksestä on saanut kannatusta paikallisesti, mutta samalla muistutetaan, että kyse on myös valtakunnallisesta asiasta. Rukouskutsu raikaa ämyreistä pian ympäri Ruotsin ja siksi periaatepäätös sen sallimisesta tai kieltämisestä on tarpeen.
Imaami Ismail Abu Helal on yllättynyt asiasta nousseesta kohusta. Hänen mielestään ruokouskutsun salliminen edistäisi muslimiväestön yhteenkuuluvuutta valtaväestöön.
– Se ei millään tavalla vahingoittaisi ruotsalaista kulttuuria, pikemminkin rikastaisi sitä, imaami sanoi alkuvuodesta yleisradioyhtiön haastattelussa.
– Rukouskutsun kuuleminen tekisi myös monen muslimin olon kotoisaksi.
Växjön kunnan virkamiesjohto aikoo tehdä ehdotuksensa paikallisella tasolla ja ainoastaan äänenvoimakkuuden perusteella. Myös melun suunta ja minne kovaääniset on aikomus sijoittaa, ne otetaan huomioon ehdotuksen perusteluissa. Terveys- ja ympäristölautakunnan poliitikot päättävät luvasta maaliskuun lopussa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Viikon suosituimmat
Entinen hovioikeudenneuvos, emeritusprofessori Jukka Kemppinen: ”Aikaisempaan oikeuskäytäntöön perustuen Kimmo Kiljunen olisi pantava syytteeseen maanpetoksesta”
Emeritusprofessori ja eläkkeellä oleva hovioikeudenneuvos Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan kansanedustaja Kimmo Kiljusesta, joka on pyytänyt eroa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.
Ruotsin romanit pakenivat jengirikollisuutta Suomeen – ”Hyvinkää on huippuhyvä paikka”
Jengirikollisuus on saanut Ruotsissa aikaan aivan uudenlaisen ilmiön. Nyt klaanien ja jengien tieltä maasta pakenevat romanit.
Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ottaa viestipalvelu X:ssä kantaa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen suomenvenäläisten tilaisuudessa esittämiin ajatuksiin itärajan avaamisesta, tekeillä olevasta kiinteistökauppalainsäädännöstä sekä suomalaisen median asennoitumisesta Venäjään. Halla-ahon mielestä asiassa on Suomen kannalta oleellisempiakin aspekteja kuin valtamedian uutisoinnissa korostettu Kiljusen kritiikki iltapäivälehtiä kohtaan.
Halla-aho median 612-kohusta: Toimittaja sekoittaa kulkueet tahallaan – “Onko oma agenda kovin laadukas, jos sitä pitää edistää valehtelemalla?”
Eduskunnan puhemies, perussuomalaisten Jussi Halla-aho perää tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan periaatteellista keskustelua siitä, onko kansanedustajien soveliasta osallistua tapahtumiin, joihin voi osallistua myös kyseenalaisia tahoja, sekä siitä, onko edustaja vastuussa kaikkien muiden osallistujien mielipiteistä vai ainoastaan omistaan. Halla-aho kiinnittää huomion 612-kulkueeseen virheellisesti - todennäköisesti tarkoituksella - liitettyihin uusnatsikytköksiin.
Yliopistot vaikeuksissa koska opiskelijat eivät osaa lukea: ”En jaksa, en osaa, en tiedä mitään, please help me”
Suomessa havahduttiin jokin aika sitten, että huomattava osa joistakin koululaisryhmistä oli käytännössä lukutaidottomia. Ruotsissa ollaan jo pidemmällä, sillä lukutaidottomuus on ehtinyt yliopistoihin asti. Jokainen voi omassa mielessään pohtia, mitä tästä seuraa.
Woke-koohkauksen maailmanlaajuiset hautajaiset käynnissä – kauppajätti Walmart kitkee DEItä, lasten seksualisointia ja muuta woke-ryönää kovalla kädellä
Megaluokan vähittäiskauppaketju Walmart ilmoittaa luopuvansa systemaattisesti DEI-käytännöistä. Yhtiö ei enää anna erityiskohtelua vähemmistöihin kuuluvien ihmisten omistamille tavarantoimittajille. Kauppajätti lakkauttaa myös vuonna 2020 perustetun rodullisen tasa-arvon keskuksen. Walmart kertoo käyvänsä läpi yhtiön tuotevalikoimaa, sisäisiä prosesseja ja tukea mm. pridelle, jotta se ei edistäisi lasten altistumista "sopimattomalle seksualisoivalle sisällölle". Yhtiön toimitusjohtajan mukaan tavoitteena on huomioida asiakaskuntaa entistä monipuolisemmin. Walmartin tapaus on jatkumoa jo pidempään jatkuneelle DEI-buumin hiipumiselle. Myös Donald Trumpin vaalivoiton ja konservatiivisten voimien vahvistumisen nähdään vauhdittavan woke-kapitalismin hiipumista. Asiantuntijoiden mukaan yhtiöt joutuvat miettimään entistä tarkemmin juridisia ja poliittisia riskejä.
Teemu Keskisarjan kolumni: Klassillisen Epänormaalilyseon oppilas ja opetushallituksen potilas
Parissa pakinassani perustin vanhanaikaisen kokeilukoulun nimeltä Klassillinen Epänormaalilyseo. Sen seinät ovat puuta ja opetusmenetelmät rautaa. Opettajat opettavat, oppilaat opettelevat ja vanhemmat tukkivat turpansa.
PS-Nuoriso: SDP:n kytkökset Venäjään selvitettävä
Perussuomalainen Nuoriso vaatii entisten itäblokkimaiden tapaista lustraatiota SDP:n Venäjä-kytkösten selvittämiseksi perinpohjin.
Perussuomalaisten kansalaisaloite miinakiellosta irtautumiseksi kerää nimiä huimaa vauhtia – ”Puolustusvoimille on saatava se kriittinen varustelumahdollisuus, joka Suomen turvaamiseksi vaaditaan”
Vantaan perussuomalaisten aktiivien ja luottamushenkilöiden toimesta laadittu kansalaisaloite jalkaväkimiinoista irtautumiseksi ja miinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron sallimiseksi sai heti jättisuosion. Aloite alkoi kerätä nimiä keskiviikkona, ja allekirjoituksia oli kertynyt torstaina iltapäivällä jo yli 7 000.
Helsingin Sanomat tarjoaa taas näkyvyyttä veriselle väkivaltafantasioinnille: ”Ensin täytyy tehdä vallankumous”, ”Turhaan ei haluta tapattaa ketään”
Itsenäisyyspäivän alla Helsingin Sanomat on julkaissut laajan, vasemmistoekstremismiä ystävällisesti myötäilevän ja osin jopa romantisoivan jutun Kommunistinuorista. HS-jutussa erikoisinta ei ehkä edes ole kritiikitön ja ymmärtäväinen lähestymiskulma jutussa haastatellun Kommunistinuorten johtajan väkivalta- ja vallankumoushaaveiluihin. Myös HS-toimittaja vihjailee, että Suomi muka olisi menossa kohti fasistista diktatuuria.
Uusimmat
Presidentti Biden armahti poikansa – ja itsensä
Elomaa: Sotiemme veteraanien perintöä on vaalittava
Suomen Perustalta uusia tuloksia maahanmuuton talousvaikutuksista
PS-Nuoriso: SDP:n kytkökset Venäjään selvitettävä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää