
Muslimimaiden yhteistyöjärjestö kehottaa jäsenvaltioita toimiin Ruotsia ja Tanskaa vastaan – sananvapautta ei saa käyttää Koraanin häpäisyn verukkeena
Muslimimaiden yhteistyöjärjestö tuomitsi maanantain kriisikokouksessaan ankarasti Ruotsissa ja Tanskassa tehdyt Koraanien polttamiset. OIC:n jäsenmaita pyydetään harkitsemaan itsenäisiä, muun muassa poliittisia ja taloudellisia toimia kahta Pohjoismaata vastaan.
”Kehotamme jäsenmaita harkitsemaan asianmukaisia toimia Pyhää Koraania polttavia ja häpäiseviä valtioita vastaan, mukaan lukien Ruotsi ja Tanska”, lukee kokouksen julkilausumassa.
Etänä pidetyssä ylimääräisessä kokouksessaan 57 muslimimaan ulkoministerit pääsivät yhteisymmärrykseen 35 eri tavasta, joilla vastataan Koraanien polttamiseen.
Suositellut toimet sisältävät taloudellisia, kulttuuriin liittyviä sekä ennen kaikkea poliittisia operaatioita sekä vaikuttamista kohdemaihin.
Viranomaiset varautuneet levottomuuksiin
OIC:n (Organisation of Islamic Cooperation) mukaan Ruotsi ja Tanska rikkovat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia ”suvaitsevaisuudesta, kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta”. Järjestö valittaa syvästi sitä, että Ruotsin viranomaiset myöntävät edelleen lupia mielenosoituksiin, joissa häpäistään Koraania.
Koraani poltettiin viimeksi maanantaina valtiopäivätalon edessä Tukholmassa. Tilanne Ruotsissa on jännittynyt ja viranomaiset ovat varautuneet levottomuuksiin Ruotsissa ja ulkomailla.
Terrori-iskujen uhkatasoa ei ole nostettu mutta ”yksinäisen suden” tekemä isku on mahdollinen.
EU:lle viesti sanavapauden rajoista
Sen lisäksi, että muslimimaat kehottavat suoraan Ruotsia ja Tanskaa ryhtymään oikeudellisiin toimiin häpäisyjä vastaan, ne aikovat ottaa asian esille myös kansainvälisillä foorumeilla.
Järjestö lähettää valtuuskunnan Euroopan komission pakeille ”ilmaistakseen tuomitsevansa” Koraanin häpäisyn.
Unionia kehotetaan myös varmistamaan, ettei kyseistä rikosta toisteta käyttäen sanavapautta teon verukkeena. Koraanin polttamiset aiotaan ottaa esille myös YK:ssa. Asia tulee olemaan esillä samaten eri muslimiorganisaatioiden kokousagendalla.
Ruotsi ja Tanska tarttuivat toimeen
Pääministeri Ulf Kristersson ilmoitti sunnuntaina, että Ruotsi on aloittanut työn lainsäädännön analysoimiseksi, jotta tarvittavat toimet voidaan tehdä ”kansallisen turvallisuuden vahvistamiseksi”.
Ulkoministeri Tobias Billström puhui puhelimessa OIC:n pääsihteeri Hissein Brahim Tahan kanssa ennen OIC:n kokousta. Näin oli tehnyt myös Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen.
Tanska on aloittanut selvityksen löytääkseen ”juridisen työkalun”, jolla Koraanin polttamiset voitaisiin estää ulkomaisten lähetystöjen edustalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Muslimimaiden yhteistyöjärjestö Hissein Brahim Taha yksinäinen susi Organisation of Islamic Cooperation OIC Koraanin polttamisen kieltäminen Tobias Billström Koraanin polttaminen levottomuudet Koraani lainsäädäntö Lars Løkke Rasmussen terrori-isku Ulf Kristersson politiikka Tanska Euroopan komissio Sananvapaus Islam Ruotsi Kulttuuri talous EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hizbollah-johtaja käskyttää länsimaita lopettamaan Koraanien polttamisen – ”vastuullisten musliminuorten” rankaistava tottelemattomia
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää