Artikkeli kuva

Moni joutuu kaksoispetoksen uhriksi – Bitcoin-huijaukset rajuun kasvuun Ruotsissa

08.01.2020 |16:53

Kryptovaluutta bitcoiniin liittyvien petosten määrä on vuodessa 30-kertaistunut. Helppoa rahaa ei valitettavasti ole olemassa. Asiasta kertoo Ruotsin yleisradio SVT.

Yleisimmin tapahtuu niin, että hyväuskoinen uhri klikkaa netissä mainosta, jossa luvataan suuria tienestejä. Homma onnistuu sijoittamalla bitcoineihin, aluksi vaikkapa 250 eurolla. Alkusijoituksen jälkeen uskottavalta tuntuva myyjä yrittää saada uhrin investoimaan yhä lisää kryptovaluuttaan.

– Ongelmat alkavat sinä vaiheessa, kun sijoittaja yrittää saada rahansa ulos. Sepä ei onnistukaan. Joko sijoituksen arvo on romahtanut tai myyjä on luikkinut teille tietymättömille, kertoo Lotta Mauritzon poliisin kansallisesta petostutkintakeskuksesta. Bitcoin-huijauksista tehtiin 50 rikosilmoitusta viime vuonna ja vuonna 2019 ilmoituksia on kasassa jo 1 500 kappaletta.

Uhrit putsataan perusteellisesti

Valitettavasti huiputus ei pääty vielä tähän. Uhri, jolta on viety rahat, saa pian puhelinsoiton. Uskottavalta tuntuvat taho lupaa järjestää kankkulan kaivoon menneet rahat takaisin sijoittajalle, toki tuntuvaa korvausta vastaan. Näin sijoittaja putsataan perusteellisesti. Uhri on useimmiten vanhempi mieshenkilö.

Loppulaskuksi on Ruotsissa pahimmassa tapauksessa yhdelle huijatulle muodostunut miljoona kruunua – vajaat 100 000 euroa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
9.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
10.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää