Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Moderaattipoliitikon tunnustus: Maahanmuuttajien kotouttamisyritykset perustuvat höttöisille unelmille sekä suoraan valheeseen

07.11.2023 |16:37

Ruotsi oli jälkikäteen tarkasteltuna ”katastrofaalisen huono maa laajamittaisen maahanmuuttokokeilun toteuttamiseksi”. Näin kirjoittaa ruotsalaispoliitikko Expressenissä maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvien toiveiden sekä odotusten haaksirikosta. Arvojen välillä saattaa piillä sovittamaton ristiriita.

Hanif Bali on moderaattien pitkäaikainen valtiopäiväedustaja sekä mielipidevaikuttaja. Hän on uskaltanut puhua suunsa puhtaaksi silloinkin, kun poliittisen uran kannalta olisi ollut viisaampaa vaieta. Näin Bali kirjoittaa kulttuurien eroavaisuuksista Expressenin pääkirjoitussivulla:

”Kulttuuria tavataan kuvailla ikään kuin jäävuorena. Pinnalla näkyvät vaatteet, juhlapäivät, ruoka, kieli ja musiikki. Mutta veden alla näkymättömissä piilevät syvät arvot: näkemys oikeudenmukaisuudesta, kuolemasta, työstä, sukupuolesta ja iästä. Kuinka kommunikoimme, teemme päätöksiä, hallitsemme sosiaaliset tilanteet ja ratkaisemme riitoja. Ja kaiken päälle kirjoittamattomat koodit vaikkapa siitä, kenen viereen on sopivaa istahtaa bussissa.”

Unelmat eivät kestäneet päivänvaloa

Aikoinaan viranomaiset, aatteelliset yhdistykset sekä integraatioon myötämielisesti suhtautuvat tahot julistivat, että kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi. Maahanmuuttajat tekevät parhaansa juurtuakseen yhteiskuntaan ja yhteiskunta tulee puoliväliin vastaan.

Kävi kuten monille muillekin unelmille – tämäkään ei kestänyt päivänvaloa.

”Kompromisseja on mahdotonta tehdä syvistä arvoista, kuten sukupuolien eroavaisuuksista, perhekäsityksestä tai oikeudenmukaisuudesta. Toista tytärtä ei voi kahlita kunniakäsitteellä ja samaan aikaan antaa toisen olla kuin ruotsalainen!”

Ruotsalaiset kaihtavat konflikteja

Mitä suuremmat ovat erot syvissä arvoissa ja kulttuurikäsityksissä, sitä vaikeampaa on kotoutuminen ja sitä enemmän työtä se vaatii. Tämä on ollut päättäjäeliitille erinomaisen vaikeata ymmärtää ja hyväksyä.

Balin mielestä ehkä parhaimmat edellytykset kotoutumiselle on silloin, kun ihminen adoptoidaan jo pienenä uuteen kotimaahansa. Näin hän ehtii kasvaa sisään kaikkeen siihen, mikä jää kulttuurin pinnan alapuolelle.

Sen sijaan että kerrottaisiin suoraan, miten tullaan tasavertaisiksi ruotsalaisiksi, on turvauduttu kollektiiviseen valheeseen. Ruotsalaisille on tärkeätä ”välttää konfliktia ja puristaa nyrkkiä taskussa”.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna on ilmeisen selvää, että Ruotsi oli katastrofaalisen huono maa laajamittaisen maahanmuuttokokeilun toteuttamiseksi.”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää