

LEHTIKUVA
Miten käy pienten ja paikallisten yrittäjien hyvinvointialueiden ruokahuollon kilpailutuksissa?
Ruokahuollolla on iso rooli uusilla hyvinvointialueilla. Kansanedustaja Minna Reijonen on huolissaan siitä, millaisia vaikutuksia sote-uudistuksen mukanaan tuomilla uudelleenjärjestelyillä ruokahuollon järjestämisessä on hyvinvointialueiden pienille ja paikallisille yrittäjille. Asiasta kirjallisen kysymyksen tehnyt Reijonen toivoo lisäaikaa järjestelyjen suhteen.
Sosiaali- ja terveysuudistus koskettaa muun muassa alueiden sairaaloiden, vuodeosastojen ja vanhustenhoidon yksiköiden ruokahuoltoa. Monissa kunnissa ruokahuolto on järjestetty alueittain siten, että sama keittiö on valmistanut ja toimittanut ruokaa koulujen yksiköihin sekä sosiaali- ja terveydenhoidon yksiköihin.
Sosiaali- ja terveysuudistus kuitenkin näyttää johtavan käytännössä siihen, että sama keittiö ei enää voikaan automaattisesti toimittaa ruokahuoltoa niin vanhustenhuoltoon kuin kouluihin.
– Sote-uudistusta käsiteltäessä asiaa ei huomioitu riittävästi, sanoo kansanedustaja Minna Reijonen.
Pienet toimijat jäävät kilpailutusten ulkopuolelle
Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveydenhoito, mukaan lukien vanhustenpalvelut, siirtyivät hyvinvointialueiden vastuulle ja koulut jäivät kuntien vastuulle. Hyvinvointialueilla tämä voi johtaa erikoisiin tilanteisiin. Hyvinvointialueiden ruokahuoltoa pilkotaan ja kilpailutetaan alueellisesti. Pienet toimijat eivät käytännössä voi osallistua kilpailutuksiin.
Kun hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden ruokahuolto siirtyy suuremmille yksiköille, voi kuntiin jäädä kouluruokailu eri toimijalle. Pienet toimijat omalta osaltaan pitävät kuntien elinvoimaisuutta ja paikallisuutta sekä työllisyyttä yllä. On oletettavaa, että Suomessa tämä johtaa isoihin uudelleenjärjestelyihin. Esimerkiksi Pohjois-Savossa tämä on jo aiheuttanut huolta.
Lisäaika järjestelyille on tarpeen
– Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintaansa monta asiaa muuttuu, ja osaa niistä tunnutaan tekevän hyvin kiireellä. Lisäaika järjestelyille on tarpeen, huomauttaa Reijonen.
Reijonen teki kirjallisen kysymyksen siitä, miten aiotaan varmistaa, että hyvinvointialueiden ruokahuollon järjestämiseen varataan riittävästi siirtymäaikaa. Hän kysyy myös, kuinka hankintalakiin ja siihen liittyviin kilpailutuksiin aiotaan puuttua sosiaali- ja terveysuudistuksen tuomien haasteiden osalta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pohjois-Savo vuodeosastot paikalliset yrittäjät ruokahuolto hyvinvointialueet sairaalat koulut kirjallinen kysymys kilpailutus sote-uudistus Minna Reijonen pienyrittäjät vanhustenhoito hankintalaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Sote-uudistuksessa on tiedostettava vanhuspalveluiden muutos

Ranne: Sote-uudistus romuttaa talouden ja palvelut, jos vanha valta jatkaa

Nyt sote, sitten kuntaliitokset – mitä sen jälkeen?

Saarikko puolusteli taas aluevaltuustoille jaettavia hillotolpparahoja – Purra: ”Miksi keskustalle ei kelpaa menokohteiden laittaminen tärkeysjärjestykseen?”

Hallituksen järjestettävä riittävän pitkä siirtymäaika soten hyvinvointialueiden ruokahuoltoon

Mira Nieminen jakaa yrittäjien huolen hankintaneuvonnan tulevaisuudesta

Kouluruokailun piirissä on maailmalla jo 418 miljoonaa lasta
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.