Amerikkalainen opiskelija, presidentti Trumpin kannattaja sekä sosiaalisen median vaikuttaja Kathy Zhu valittiin heinäkuun alussa Miss Michiganiksi. Ja sitten hänen vanhat twiittinsä ponnahtivat julkisuuteen, missin asema meni ja somekohu oli valmis.
Kathy Zhun kriittiset kommentit koskivat hijabin käyttöä ja mustan väestön osuutta mustien kuolemissa. Miss Maailma -kilpailut järjestävä organisaatio vei Zhulta siltä seisomalta Miss Michiganin tittelin ja mahdollisuuden osallistua kansainvälisiin kauneuskoitoksiin. Ex-missin mielestä kyse on hänen henkilökohtaisten näkemystensä aikaansaamasta syrjinnästä, Yahoo News kertoo.
Zhu on itse asiassa paremminkin tunnettu konservatiivisena poliittisena kommentaattorina, jolla on Instagram- ja Twitter -tileillään 80 000 seuraajaa. Sekin on tunnettua, että hän on presidentti Donald Trumpin vankka kannattaja.
– Olen nähnyt tämän kaiken aiemminkin, Zhu sanoo.
– Ei todellakaan ole oikein tuomita ihmistä, joilla vain sattuu olemaan erilaiset mielipiteet kuin sinulla, hän jatkaa.
Some muistaa kaiken
Miss Maailma -organisaatio ei ole kommentoinut synnyttämäänsä kohua, toistuvista pyynnöistä huolimatta. Järjestön alkuperäisen tuomion mukaan Zhun käyttäytyminen ja viestintä on ollut ”hyökkäävää, tunteetonta ja sopimatonta”. Sillä siisti.
Kohun herättäneissä kahdessa twiitissä on kyse sosiaalisen median ilkeästä puolesta eli katkeamattomasta muistista. Minkä kerran someen laittaa, sinne se myös jää. Twiitit on jo poistettu palvelusta mutta ne elävät edelleen. Näin Kathy Zhu kirjoitti vuonna 2018 kieltäydyttyään pukeutumasta hijabiin muslimiopiskelijoiden tilaisuudessa:
Vaate voi olla sorron väline
– Kerrotte minulle, että hijabiin pukeutumisessa on kyse enemmänkin muodista kuin uskonnosta. Vai haluatteko vain saada kaikki naiset Islamin alistamiksi?
Zhu selitti twiittiään sillä, että Lähi-Idän maissa niin monia naisia on rangaistu ja sorrettu siksi, että he eivät ole suostuneet käyttämään huivia.
Toisessa menneisyyden kohutwiitissään Zhu puuttui USA:n sisäpolitiikkaan kommentoimalla amerikkalaisten omaa asennetta maansa epäkohtiin ja ennakkoluuloihin.
– Tiedätkö, että suurin osa mustien kuolemista on toisten mustien aiheuttamia? Hoida ensin omat nurkkasi kuntoon ennen kuin alat syyttelemään toisia.
Zhun mukaan hän tarkoitti yksinkertaisesti vain sitä, että ihmisten olisi suotavaa selvittää ensin omat ongelmansa ja vasta sitten alkaa opettamaan muita.