Minna Reijonen ihmettelee: “Miksi omaa työterveyshuoltoa käyttävä yrittäjä joutuu maksamaan työntekijöidensä koronatestit itse?”
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen (ps.) ihmettelee, miksi yrittäjä joutuu itse maksamaan työntekijöidensä koronatestit, jos käyttää omaa työterveyshuoltoa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronatestauskriteerien mukaan näyte koronatutkimusta varten tulee ottaa kaikilta henkilöiltä, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai joilla terveydenhuollon ammattihenkilön arvion perusteella on aihetta epäillä koronavirustartuntaa.
– Lain mukaan koronatestaus on maksuton, mikäli testi tehdään julkisessa terveydenhuollossa. Koronatestejä on saatavilla myös työterveyshuollon kautta, mutta ne ovat maksullisia. Työterveyshuoltopalveluista aiheutuvat koronatestausten kustannukset ovat siis työnantajan vastuulla, sanoo Minna Reijonen.
Maksuton koronatestaus olisi tervetullut tuki
Monen yrittäjän talous on heikentynyt koronan vaikutuksesta. Yrittäjien tulisi saada täysi korvaus yksityisellä työterveysasemalla tehdyistä työntekijöiden koronatesteistä. Nyt testi on maksullinen. Testin maksullisuus voi myös hidastaa työntekijän testaukseen lähettämistä, mistä voi muodostua riski tartuttavuuden kannalta.
– Tämä helpottaisi myös julkisen puolen paineita testauksessa ja testauskapasiteettia riittäisi paremmin niille, joilla ei ole työnantajan tarjoamaa työterveyshuoltoa, Reijonen toteaa.
Koronatesteihin päästävä tarvittaessa helposti
Nopeus, helppous ja toimivuus takaavat sen, että koronan leviämistä saadaan hillittyä myös työpaikoilla. Yrittäjiltä tulleen palautteen mukaan koronatesteihin pääsy ei ole aina ongelmatonta. Jos testiin pääsyä ja testin tulosta voi joutua odottamaan jopa viikon, aiheuttaa se yrittäjille merkittäviä lisäkustannuksia.
– Koronatartuntojen näyttäessä taas lisääntyvän olisi työntekijöiden testaukseen mahdollisimman vaivatta ja mahdollisimman pienin kustannuslisäyksin yrittäjille varauduttava ennen syksyä jo nyt, Reijonen sanoo.
Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle. Ministerin vastauksen mukaan asiaan ei näytä olevan tulossa muutosta.
Artikkelia muokattu 11.8.2020 klo 10.33.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mika Raatikaisen kesätapahtumat: “Peruttu, peruttu, peruttu, peruttu, peruttu – mutta eniten ketuttaa se, että..”
Yrittäjä-lähihoitajaperhe jätettiin yksin koronakriisin keskellä – tukea saadakseen olisi pitänyt valehdella
Reijonen: Miksi koronatestejä ei tehdä enemmän?
Arja Juvonen kiittää hallitusta toimenpiteistä, painottaa runsaan korona-testaamisen tärkeyttä – “Ikäihmisiä on suojeltava kaikin keinoin”
Reijonen: Maskisuositusta on odotettu – miksi sen antaminen kesti niin pitkään?
Ronkainen kysyy valtiolta rahaa terveydenhuollon koronatestaukseen
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää