

LEHTIKUVA
Ministerit Marin ja Ohisalo kiirehtivät ilmastohätätilan julistamista – Halla-aho: ”Suomessa on nyt akuutimpiakin hätätiloja ja ongelmia”
Vihreät kansanedustajat esittivät äskettäin pääministeri Sanna Marinille vaatimuksen, jonka mukaan Suomeen pitäisi pääministerin ilmoituksella julistaa ilmastohätätila. Hallituksen rivit näyttävät rakoilevan, sillä vaikka sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin ja vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kannattavat ilmastohätätilan julistamista, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko hieman yski hätätilan kohdalla.
Pääministeri Sanna Marin avasi näkemystään hallituksen ilmastotoimista ja ilmastohätätilasta tiistaina Iltalehden järjestämässä puheenjohtajatentissä, jossa kohtasivat viiden suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajat.
Marin luetteli, että hallitus on tehnyt jo tehnyt ilmastotekoja budjettiriihessä ja ilmastotekoja tullaan tekemään jatkossakin.
– Lähtisin siitä, että me teemme hallitusohjelmassa sovitut toimet askel askeleelta. Hätätilan julistaminen ei yksinään auta, Marin sanoi.
Ohisalo maalaili monista yhteyksistä tuttuja kauhukuvia maailmanlaajuisesta kriisistä. Ohisalo jopa sanoi, että samaan aikaan päällä on terveys-, talous-, ja ilmastokriisi.
Halla-aho: Suomessa on budjetti- ja alijäämähätätila
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi, että Suomessa on juuri nyt akuutimpiakin ongelmia, joiden tiimoilta julistaa hätätiloja.
– Otetaan vaikka huoltosuhdeongelma. Toisaalta tässä maassa on myös budjettihätätila ja alijäämähätätila.
Halla-aho muistutti, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ei ole millään tavalla Suomen käsissä. Halla-ahon mukaan Suomi voi tehdä järkeviä ilmastotoimia ennen kaikkea estämällä hiilivuotoa. Tällöin tulee puolustaa suomalaista teollisuutta ja estää teollisuuden ulosliputusta Kiinaan ja muihin paikkoihin, joissa saman teollisuuden ilmastovaikutukset ovat paljon pahempia.
– Tällaisilla ilmastojulistuksilla päätöksentekijät lietsovat paniikkia ja maailmanlopun tunnelmaa. Uskon, että sillä on vain negatiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveydelle tässä maassa, Halla-aho sanoi.
Saarikko ei lähtenyt täysillä mukaan
Annika Saarikko oli Halla-ahon linjoilla. Tiede- ja kulttuuriministerin vastauksen myötä myös hallituksen rivit alkoivat rakoilemaan. Saarikko sanoi suoraan, että hänen mielestään Suomeen ”ei tarvitse julistaa mitään ilmastohätätiloja. ”
– Jos tällaiseen politiikan tekoon ryhdytään, niin sitten pitää monesta muustakin asiasta nostaa hätätila. Meillä voitaisiin aivan yhtä hyvin keskustella siitä, että meillä on eriarvoisuuden hätätila tai väestön huoltosuhteen heikkenemisen hätätila. Ei se ole asioiden hoitoa kertoa, että mikä kaikki on huonosti, vaan politiikan tehtävä on kertoa ratkaisuja, Saarikko sanoi ja lisäsi, että hallitus kuitenkin tavoittelee ilmastollisesti kestäviä energiamuotoja Suomeen.
Kokoomuksen Petteri Orpo ei ottanut kantaa hätätilan julistamiseen, vaan Orpo tyytyi luettelemaan usein kuultuja lauseita suuresta globaalista haasteesta, johon pitäisi päättäväisesti tarttua. Orpon mukaan Suomen on tehtävä oma osansa.
Hallitus jälleen autoilijoiden kukkarolla
Hallitus on toteuttanut jo yhden polttoaineveron korotuksen, jonka seurauksena bensiinin ja dieselin hinta kohosi elokuussa. Saarikko esitti, että keskustalle lisäkorotukset eivät enää kävisi hallituksessa.
Ohisalo kannattaa ruuhkamaksuja, jolla kerätyt rahat voitaisiin Ohisalon mukaan sijoittaa joukkoliikenteen parantamiseen.
Halla-aho sanoi pitävänsä sinänsä perusteltuna, että eri tavoilla pyritään nostamaan julkisen liikenteen osuutta työmatkaliikenteessä siellä, missä se on käytännössä mahdollista, kuten juuri Helsingissä.
Halla-aho asettui kuitenkin autolla välttämättömät työmatkansa kulkevan suomalaisen puolelle, sillä Halla-ahon mukaan polttoaineveroa pitäisi jatkossa laskea, eikä suinkaan korottaa. Halla-ahon mukaan kyse on myös siitä, halutaanko koko Suomi pitää asumiskelpoisena.
– Suomi on harvaan asuttu, pitkien etäisyyksien maa. Jos autoilun kustannuksia nostetaan jatkuvasti, se omalta osaltaan vaikuttaa jopa siihen, onko ihmisen kannattavaa ottaa työtä vastaan, jos työmatkat pitäisi liikkua omalla autolla.
– Viime aikoina on ollut puhetta tietulleista ja ruuhkamaksuista. Monet ihmiset kokevat nämä asiat niin, että heitä halutaan sakottaa siitä, että he käyvät töissä. Se on tietysti täysin väärin.
Liikennepäästötavoitteet epärealistisia
Halla-aho kertoi pitävänsä selvittämisen arvoisena myös sitä, voisiko polttoaineveron taso määräytyä alueellisesti.
– Polttoaineen hinta on aivan eri kysymys kehä kolmosen ulkopuolella kuin se on Helsingissä.
Halla-aho myös kertoi omistavansa itse auton, joka kuitenkin on erittäin vähällä käytöllä. Perussuomalaisten puheenjohtaja asuu kantakaupungissa. Yleensä Halla-aho käyttääkin liikkumiseen polkupyörää.
Halla-aholta kysyttiin, onko perussuomalaiset valmiita heittämään romukoppaan hallitusohjelman tavoitteen liikenteen päästöjen puolittamisesta. Halla-aho vastasi kysymykseen myöntävästi.
– Meidän mielestämme se on epärealistinen tavoite, jos samalla halutaan pitää kiinni siitä, että Suomi olisi asumiskelpoinen ja jos me haluamme pitää yllä elinvoimaa, luoda yritteliäisyyttä ja lisätä työn vastaanottamisen kannustavuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikenteen päästötavoitteet tietullit ilmastohätätila polttoaineverotus Ilmastopaniikki veronkorotukset työmatkaliikenne autoilijat puheenjohtajatentti bensan hinta ruuhkamaksut Maria Ohisalo Annika Saarikko Sanna Marin Petteri Orpo vihreät perussuomalaiset SDP hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus korotti polttoaineveroa keskustan tuella – Halla-aho muistuttaa, että ilmastointoilussakin on syytä säilyttää suhteellisuudentaju

Perussuomalaiset tyrmäsi tienkäyttömaksut kyselytunnilla: Puhutaan asioista oikeilla nimillä – tämä on työssäkäyntivero!

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus ajaa kilpailukykyä polvilleen – “Syinä kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ja kasvava verorasitus”

Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua

Vihreät visioivat ilmastosiirtymästä, jossa reaalitalous, infra ja energiapohja muuttuvat – Ranne peräänkuuluttaa järkevyyttä: ”Ilmastotoimet eivät saa köyhdyttää kansaa”

Tavio muistutti päästövähennystavoitteiden kanssa intoilevaa ministeri Harakkaa: Hallitus on jo tehnyt historiallisen suuret polttoaineveron korotukset

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen ilmastopolitiikka unohtaa kansallisen edun

Ranne: Budjettiprosessia uudistettava – “Kaikki turha karsittava pois”

Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää