Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ministerin maskisekoilulla kauaskantoisia seurauksia – ”Kuinka moni suomalainen ajattelee kevään ohjeistuksen mukaan, että käsienpesu, käsidesin käyttö ja metrin turvaväli riittävät suojaamaan koronatartunnalta?”

13.10.2020 |11:15

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen muistuttaa, mitä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru vastasi THL:stä ja maskeista huhtikuussa.


Jo huhtikuussa tiedettiin, että on olemassa monenlaisia maskeja. Niiden käyttö ja ohjeistus vaihtelivat Suomessa ja maailmalla. Jossain maissa kehotettiin käyttämään maskeja ja joissain taas ei. Yleispäteviä ohjeistuksia ei ollut. Suomessa oli myös usein uutisoitu, ettei maskeja osata käyttää oikein.

Kansanedustaja, farmaseutti ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen teki 6.4.2020 ministeri Krista Kiurulle kirjallisen kysymyksen, jossa kysyttiin: ”Miten ja milloin hallitus on aikonut ohjeistaa tai pyytää jotain tahoa ohjeistamaan kansalaisia käyttämään suusuojaimia/maskeja siten, että siitä on käyttäjilleen ja läheisille eniten hyötyä?”

Perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru vastasi Reijosen kysymykseen 29.4.2020:

”Tehokkailla torjuntatoimilla ja jatkotartuntojen ehkäisyllä voidaan vähentää etenkin iäkkäiden ja perussairauksista kärsivien sairastumista. Vaikka koronaviruksesta tiedetään jo varsin paljon, luotettavaa tietoa suusuojaimien/maskien käytön hyödyistä yleisesti kansalaisten keskuudessa käytettynä on vielä niukasti. Tiedon määrä kuitenkin lisääntyy koko ajan. Asiantuntijalaitoksina toimivat THL ja Työterveyslaitos seuraavat tarkkaan muutoksia epidemian etenemisessä ja uuden tiedon muodostumista muun muassa suusuojaimien/maskien käytön osalta. Ohjeet on päivitettävä tarvittaessa.”

Miksi THL ei saanut neuvoa maskien hyödyistä?

Maanantaina 12.10.2020 uutisoitiin, että THL halusi jo keväällä tiedottaa maskien käytöstä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö esti aikeet. STM:n mukaan maskeista ei ollut ”aihetta viestiä sen tarkemmin”.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan mukaan THL olisi halunnut tiedottaa kasvomaskien käytön merkityksestä ja oikeaoppisesta käytöstä eli juuri siitä, mistä Reijonen kysyi ministeri Kiurulta.

– Keskusteluja asiasta on käyty ministerin antaman vastauksen aikaan huhti-toukokuussa ja kesäkuussa eli jo vastauksen antamisaikaan. Koska THL kuuluu hallinnollisesti STM:n alaisuuteen, heillä ei ollut poikkeusolojen takia mahdollisuutta tiedottaa asiasta erikseen, koska tiedotus oli keskitetty STM:lle, Reijonen muistuttaa.

– Keväällä maailmalla suositettiin nenän ja suun peittämistä koronan leviämisen estämisessä.

Suomessa aikailtiin suosituksen kanssa

Jo keväällä tiedettiin, että myös oireettomat taudin kantajat levittävät virusta. Tutkijoiden mallinnusten mukaan neljä viidestä tartunnasta saadaan oireettomilta ihmisiltä. Heidän mukaansa jokainen suoja vähentää merkittävästi terveydenhuollon kustannuksia säästyneinä sairaanhoidon kuluina.

Koronatapauksissa tehohoitojaksot ovat pitkiä ja yksi hoitovuorokausi maksaa jopa 5 000 euroa.

– Yalen yliopiston tutkijat suosittelivat kasvosuojien käyttöä, myös kotitekoisten, koska niiden käyttöönotto todennäköisesti hidastaa koronaviruksen leviämistä vähentämällä oireettomien ihmisten aiheuttamia tartuntoja. Tämän takia osa tutkijoista suosittaa mitä tahansa suun peittävää kangasta, vaikka suoja ei suojaisikaan tartunnalta, se voi ehkäistä taudin leviämistä, Reijonen kertoo.

– Kesäkuun puoliväliin mennessä jo 176 valtiota 198 suositteli tai edellytti jollain tavalla kasvomaskien käyttöä koronaepidemiassa. Suomessa suositus saatiin vasta elokuussa.

Kuka kantaa vastuun?

Reijonen pohtii, voiko keväällä tapahtuneen maskien käytön merkityksen vähättelyn seurauksena olla väärä turvallisuuden tunne.

– Kuinka moni suomalainen ajattelee kevään ohjeistuksen mukaan, että käsienpesu, käsidesin käyttö ja metrin turvaväli riittävät suojaamaan koronatartunnalta? Kuinka moni ajattelee näin edelleen?

Jo 25.3.2020 uutisoitiin, että koronavirus tutkimusten mukaan leviää myös pisaratartuntana ja aerosoleina. Näihin leviämistapoihin käsienpesu, käsidesin käyttö ja metrin turvaväli eivät riitä.

– Ymmärretäänkö ministeriössä, kuinka vaarallisia seurauksia voi koitua, jos terveyteen vaikuttavasta asiasta tehdään poliittinen, eikä kuunnella asiantuntijatahoa, kuten THL:ää? Reijonen kysyy.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää