

Pääministeri Sanna Marin eduskunnan täysistunnossa. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
“Ministeriaitiosta asti valehdellaan kansalle, että euro on Suomelle hyvä valuutta”
Hämeenlinnalainen perussuomalainen Kimmo Kautio katsoo hallituksen antavan virheellistä tietoa eurovaluutan vakaudesta. Hän kirjoittaa asiasta blogissaan.
– Seurasin eduskunnan eurokeskustelua 14.5.2020 hetken aikaa epäuskoisena. Hallituksen vastaukset olivat surullista seurattavaa, Kautio kirjoittaa ja jatkaa:
– Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) toisteli kuin mantraa haavetta euroalueen yhteisen edun mukaisesta vakaudesta. No, vakautta on ollut, mutta tuskin sellaista, kuin on toivottu. Olematon kasvu ja halvaantunut talous ovat toki tietynlaista vakautta vuosien varrella edustaneet.
– Monien meistä suhtautumista euroon ei määrittele minkään valtakunnan järki, vaan tunne. Väitän, että euro ei haittaisi moniakaan sen nykyisistä vastustajista, mikäli EU aidosti olisi optimaalinen valuutta-alue eikä se vaatisi tuekseen liittovaltiorakenteita, joiden hinta on Suomen itsenäisyys. Näin ei kuitenkaan ole. Yhteisvaluutta ilman yhteistä budjettia – valuutta ilman valtiota – ei ole kautta maailmanhistorian toiminut missään.
Suomi on ollut eurossa yli 20 vuotta ja yhä aina ministeriaitiosta asti valehdellaan kansalle, että euro on Suomelle hyvä valuutta, eurojäsenyys on tuonut vakautta, pitänyt korot alhaalla ja huolehtii siitä, että valtio ja yritykset saavat edullista lainaa. Ja kansa vielä nielee kaiken. Tosin luulevathan jotkut yhä niinkin, että pankit lainaavat vain niihin talletettua rahaa.
Kautio kehottaa Sanna Marinia, Katri Kulmunia, Tytti Tuppuraista ja muita ministereitä miettimään, miksi vaikkapa Ruotsilla sitten on matala korkotaso ja ruotsalaiset yritykset saavat lainaa? Ruotsi ei kuulu euroon.
Kautio muistuttaa, että Suomen euroa edeltävä korkotaso ja koko 90-luvun lama oli vahvan markan politiikan seurausta. Laman alkaessa Suomi oli mukana EU-maiden yhteisessä valuuttakokeilussa, ECU:ssa, johon osallistuneiden maiden kansalliset valuutat oli sidottu yhteen.
Kuten niin monet muutkin, hän esittää vaihtoehdoksi kelluvaa valuuttaa.
– ECU-kokeilu ennakoi euroa aikanaan varsin hyvin, osoittaen yhteisvaluutan ongelmallisuuden. Tuota aikaa ja vahvan markan politiikkaa ei kukaan halua takaisin. Kelluva markka sen sijaan olisi voinut pienentää laman vaikutusta pakottamalla vaihtotasetta korjautumaan niin, että tuontihinnat olisivat nousseet ja vientihinnat laskeneet.
Perussuomalaiset esitti keskiviikkona, että hallitus alkaksi välittömästi valmistella euroeroa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Hallituksen on ryhdyttävä valmistelemaan eroa yhteisvaluutasta – kriisiaikana eurosta on tulossa nilkkaan sidottu kivi, joka vetää Suomen mukanaan syvyyksiin

Vimmattu vääntö tukipaketeista – Koskenkylä: Suomen hallituksen ja eduskunnan otettava kantaa siihen, noudatetaanko EU:n perussopimuksia

Budjettikomissaari Hahn: Koronakriisin selättämiseen tarvitaan EU-veroja

Hallitus ja kokoomus langettivat suomalaisille yli kahden miljardin uudet takausvastuut europaketteihin

Vanhasesta uusi valtiovarainministeri
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää