Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ministeri Ranne tyrmää moottoripyörien pakkokatsastuksen – EU-byrokratia ei paranna liikenneturvallisuutta

31.01.2025 |12:33

Suomen motoristit luovuttivat perussuomalaiselle liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteelle tutkimuksen moottoripyöräonnettomuuksista 2011–2021 MP-messuilla Helsingin messukeskuksessa. Tutkimus vahvistaa aikaisempien tutkimusten tuloksia ja viranomaisten analyysejä siitä, että teknisten vikojen ei ole nähty olevan mopojen ja moottoripyörien (L-luokkien) onnettomuuksien taustalla.

– EU:sta tuppaa tulemaan myös liikennepuolelle kaikenlaista sääntelyä, jolla ei suinkaan ratkaista ongelmia, vaan lisätään niitä. Teemme LVM:ssä hartiavoimin töitä sen eteen, että päätösvalta myös liikenneasioissa pysyy jäsenvaltioilla. Näin olemme tehneet myös L-luokkien katsastuspakon kohdalla, toteaa ministeri Lulu Ranne.

EU:n komissio julkaisee ehdotuksensa liikennekelpoisuuspaketiksi todennäköisesti vuoden 2025 ensimmäisen puoliskon aikana. Täysin varmaa tietoa paketin aikataulusta ei kuitenkaan vielä ole.

Suomalaiset motoristit ovat vastuullista porukkaa

Liikennekelpoisuuspaketin yhtenä osana on katsastusdirektiivin päivitys, jossa säädetään muun muassa eri ajoneuvoluokkien katsastusvelvollisuudesta, joka jäsenmaiden tulee säätää kansallisesti.

Toistaiseksi L-luokilla ei ole katsastuspakkoa. Liikenne- ja viestintäministeriö on johdonmukaisesti vastustanut katsastuspakkoa ja ennakkovaikuttanut yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa siihen, että direktiivissä säilyisi jatkossakin mahdollisuus päättää kansallisesti, katsastetaanko L-luokan ajoneuvoja vai ei. Komissioon on vaikutettu Ranteen mukaan faktat edellä.

– Suomalaiset motoristit ovat vastuullista porukkaa ja huolehtivat menopeleistään hyvin. Pakkokatsastus ei pelastaisi henkiä vaan ainoastaan paisuttaisi hallintoa ja motoristien sekä valtion kuluja, Ranne toteaa.

Motoristit sisäistäneet liikenneturvallisuuden merkityksen

Liikenneturvallisuustyö on ollut Ranteen työlistalla korkealla hallitustaipaleen alusta asti. Yhteistyötä tehdään Suomessa laajalla rintamalla yli sektorirajojen kattavan sidosryhmäverkoston kanssa. Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan parhaillaan Suomen valtakunnallisen liikenneturvallisuusstrategian päivitystä, joka valmistuu ensi vuonna. Siinä korostuvat edelleen yhteistyö, asenteet, valistus ja koulutus.

Ranne muistuttaa, että liikennekuolemien ja loukkaantumisten määrää on onnistuttu vähentämään tilastokeskuksen tilastojen mukaan edelleen vuonna 2023. Ennakkotietojen mukaan Suomi on päässyt viime vuonna 2024 ennätysalhaisiin uhrilukuihin, ja liikennekuolemia oli 172. Vaikka uhriluku on jälleen laskenut, on se 172 tragediaa liikaa. Hälyttävää on, että lasten liikennekuolemat kasvoivat. Suomen tavoitteena on alle 100 liikennekuolemaa vuonna 2030.

– Motoristit ovat monien kansalaisten silmissä hurjaa joukkoa, mutta he ovat sisäistäneet liikenneturvallisuuden merkityksen erinomaisesti. Se on heillä sisään rakennettuna, ja he ovat parhaimmillaan esimerkkejä myös nuorille kuljettajille. Meidän jokaisen on tehtävä joka päivä parhaamme, että liikenteestä pääsee kunnossa kotiin.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne väläyttää Yleisradiolle lisäleikkauksia – ”Tämä ei jää tähän”

16.01.2025 |11:57
Suomen uutiset logo

Aktiivinen varoitusjärjestelmä ehkäisee eläinonnettomuuksia tehokkaasti – Elomaa: “Parantaa selvästi liikenneturvallisuutta ja on erittäin kustannustehokas tapa estää onnettomuuksia”

13.11.2024 |13:15
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset liikenne- ja viestintävaliokunnassa: Liikenteen päästöt ovat vähentyneet

17.10.2024 |11:39
Suomen uutiset logo

Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa GPS-häirintälaitteiden hallussapidon kieltämistä – Mäenpää kiittää aiemman aloitteensa huomioimisesta: ”Asia näyttää vihdoin edistyneen”

11.10.2024 |14:58

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
2.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
7.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää