LEHTIKUVA
Ministeri Ranne: Taksiala tarvitsee luottamuksen palauttamista
Liikenne- ja viestintäministeriö aloitti jo viime kesänä valmistelemaan toimia, joilla korjataan taksialan epäkohtia ja lisätään luottamusta koko alaan.
Tällä hetkellä ministeriö laatii taustaselvitystä ja kartoittaa lain muutostarpeita osana lainsäädäntöhankkeen esivalmistelua.
– Kiirehdimme lain korjaamista luottamuksen palauttamiseksi takseihin. Teemme tiivistä yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa, jotta voimme löytää toimivia keinoja taksialan epäkohtiin puuttumiseksi, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.
Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää taksialaa koskevia lainsäädäntömuutoksia ja muita toimia. Tarkoituksena on muun muassa edistää taksialan luottamusta ja turvallisuutta, tehostaa alan valvontaa ja kitkeä harmaata taloutta. Ministeriö laatii arviomuistion, josta pyydettäisiin lausuntoja alkuvuonna 2024.
Kunnollisia kuljettajia tarvitaan lisää
Hallituksen esitys liikennepalvelulain muuttamisesta valmisteltaisiin vuoden 2024 aikana yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Lakimuutosten lisäksi tavoitteena on löytää lainsäädännön ulkopuolisia keinoja, joilla voidaan puuttua taksialan ongelmakohtiin nopeammin.
– Haluan kiittää kaikkia teitä kunnollisia ja ammattitaitoisia taksinkuljettajia, jotka tarjoavat asiakkailleen hyviä ja turvallisia palveluita jo nyt. Teitä tarvitaan lisää, Ranne sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- taksi ammattikuljettajat lainsäädäntö valvonta Lulu Ranne Luottamus Turvallisuus harmaa talous hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Yangon kieltämistä Suomessa
Kolmannes tarkastetuista taksiyrittäjistä rikostapausharkintaan – miljoonien tulot ilmoittamatta, palkkoja pimitetty, kuskit nostavat työttömyyskorvausta…
Traficom perunut yli 2 000 taksilupaa – puuttuvia Y-tunnuksia, vajetta ammatillisen pätevyyden osoittamisessa ja vilunkia yrittäjäkokeessa
Hallitus tukee kuljetusalaa, mutta miksi taksit unohdettiin?
Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä vaatii “taksibasaarien” rauhoittamista
Suomalaisten luottamus taksialaan laskusuunnassa – ministeri Ranne tarttuu ongelmaan: ”Kuka tahansa ei voi päästä ja pysyä taksialalla”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää